placeholder

​Otteluraportti: FC Lahti avasi Suomen Cupin voitolla

Ottelu alkoi vauhdilla ja Lahti siirtyi johtoon vain seitsemän peliminuutin jälkeen. Loorents Hertsi pudotti loistavasti laidasta tulleen keskityksen ja Xhevdet Gela tykitti suoraan ilmasta voimakkaan vedon Hakan verkkoon.

Gela järjesteli ensimmäisellä jaksolla useita paikkoja, joista parhaat siunaantuivat Pavel Osipoville. Hieman puolen tunnin jälkeen Gela haastoi hyvin rangaistusalueella ja syötti pallon Osipoville, joka oli liukua pallon maaliin. Haka-puolustus kuitenkin onnistui peittämään venäläistaiturin vedon kulmaksi.

Hetkeä myöhemmin Hassan Sesay löysi hyvän nousunsa päätteeksi Osipovin rangaistusalueen keskeltä vapaana. Venäläisellä oli helppo työ laittaa pallo voimalla sisään ja FC Lahti 2-0-taukojohtoon.

Toisella jaksolla Haka paransi otettaan, eikä Lahti päässyt yhtä hyville paikoille kuin ensimmäisellä jaksolla. Mustapaitojen paras paikka syntyi noin kahdeksannella minuutilla, kun Loorents Hertsi käytti nopeuttaan ja jätti Henri Malundaman taakseen. Hertsin keskitys tippui suoraan Henri Anierille, mutta virolaiskärjen veto kilpistyi Hakan maalivahti Joonas Immoseen.

Haka nousi taistelemaan tosissaan voitosta 20 minuuttia ennen loppua. Lahden puolustus repesi vasemmalla laidalla helposti ja Erkka Helminen pääsi ampumaan täysin vapaasti takakulmaan ohi Santeri Pakkasen.

Aivan lopussa Irfan Sadik onnistui pelaamaan Hertsin kertaalleen nokikkain Haka-vahti Immosen kanssa, mutta Immonen nappasi pidemmän korren ja torjui pallon kulmaksi. Lisämaaleja ei Mukkulassa nähty, joten Lahti nappasi kolmannen voittonsa tällä kaudella ja ensimmäiset kolme pistettä Suomen Cupissa.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja joukkueen ensimmäiseen jaksoon. FC Lahden toisen jakson pelistä hän löysi paljon parannettavaa. Korkeakunnas myönsi, että toisen jakson peli oli liian passiivista.

– Suomen Cup alkoi sentään paremmin kuin viime vuonna. Meidän ensimmäinen jakso oli hyvä. Teimme niitä asioita, joita olimme harjoitelleet. Peli olisi kuitenkin pitänyt tappaa ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla passivoiduimme. Tiesimme, että Haka on nuori ja energinen. Ei meillä varsinaista hätää ollut, mutta se, että vastustaja saa paljon erikoistilanteita, kertoo siitä, että emme tehneet oikeita asioita. En tiedä kumpi meiltä väsyi, jalat vai mieli, Korkeakunnas summasi ottelun.

FC Lahden urakka jatkuu keskiviikkona Espoossa, jossa lahtelaiset kohtaavat harjoitusottelussa FC Hongan. Suomen Cupissa seuraavaksi vastaan tulee vierasottelussa ensi lauantaina FC Viikingit. Seuraava kotiottelu on puolestaan 10.2. jolloin Lahteen saapuu JJK.

FC Lahti:
Gela, Osipov

Pakkanen; Taimi, Hauhia, Voutilainen, Sesay; Hertsi, Paananen, Gela, Osipov (82′ Kekkonen), Hostikka (65′ Sadat); Anier (65′ Sadik)