placeholder

​Otteluennakko: FC Lahti – Ilves

Ensimmäinen kolmannes Veikkausliigasta on takana, joten pelaajat pääsivät maaottelutauon aikana ansaitusti vetämään hetkeksi henkeä. Toiset tosin lepäsivät enemmän kuin toiset, sillä FC Lahden pelaajistosta Mikko Kuningas, Santeri Hostikka, Oskari Kekkonen, Paavo Voutilainen ja Hassan Sesay olivat kaikki maajoukkuetehtävissä. Sitä oli myös päävalmentaja Toni Korkeakunnas, joka kävi Islannissa Huuhkajien tarkkailumatkalla ottelussa Islanti-Kroatia.

Kaikesta huolimatta FC Lahden joukkue on levännyt ja valmis jatkamaan liigakautta. Perjantaina haaste on jälleen kova, kun Ilves saapuu vieraaksi.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran keväällä Ratinassa, jossa tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen tasattiin pisteet lukemin 1-1. Tuossa kamppailussa lahtelaiset olivat niskan päällä, mutta voitto jäi ottamatta. Tämä asia on tarkoitus korjata huomenna.

Ilves on sarjataulukossa kuudentena, vain pisteen FC Lahtea edellä. Joukkuetta on kuitenkin leimannut läpi kauden epätasaisuus. Hyvää tulosta on seurannut usein mahalasku, mutta toisaalta vieraspeleissä Ilves on ollut vahva. Kuudesta vieraspelistään tamperelaiset ovat voittaneet neljä.

Tamperelaisten hyökkääjä, lahtelaisillekin tuttu Ariel ”Tuco” Ngueukam, on ollut kovassa vireessä. Kamerunilainen on iskenyt jo kuusi maalia tällä kaudella ja hän on sopinut Ilveksen vastaiskupelaamiseen erittäin hyvin.

– Ilves on ollut vaarallinen joukkue vieraskentällä. He puolustavat matalalla ja iskevät kovaa vastaan. Myös erikoistilanteissa he ovat olleet vaarallisia, päävalmentaja Toni Korkeakunnas tietää.

– Meidän pitää olla rohkeita pallollisessa tekemisessä ja samaan aikaan huolehtia tasapainosta niin, etteivät he pääse parasta asettaan käyttämään.

FC Lahti on puolestaan pelannut jo neljä nollapeliä putkeen, mikä on tietysti erinomainen asia. Toisaalta taas hyökkäyspelaaminen on yskinyt pahemman kerran, sillä joukkue ei ole tehnyt maaliakaan kolmeen viimeiseen kamppailuun.

– Paljon olemme jumpanneet hyökkäyspeliä ja kyllä meillä on huomenna hyökkäävä kokoonpano jalkeilla. Ajatuksena on, että rohkea rokan syö. Haluamme olla aktiivisia, Korkeakunnas alleviivaa.

Lahtelaisten sairastuvalla ovat tutut nimet eli Fareed Sadat, Kalle Taimi, Drilon Shala ja Pavel Osipov. Paavo Voutilainen loukkasi myös itseään maajoukkueen pelissä ja on sivussa huomenna.

FC Lahti – Ilves pelataan perjantaina 16.6 Lahden Stadionilla klo 18.30. Ottelu on katsottavissa livenä IS Extra ja Ruutu+ palvelussa. Pääset striimin pariin tästä:

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea:

FC Lahden kausikortit saat myös kätevästi verkkokaupastamme: https://www.seamchip.fi/fclahti