placeholder

​Otteluennakko: FC Lahti – HJK

FC Lahti lähtee otteluun motivoituneena ja suuri voitto takataskussa, kun hallitseva mestarijoukkue IFK Mariehamn kaatui tiistaina Ahvenanmaalla. Tuossa kamppailussa Kuhnureiden mieltä ei kohentanut ainoastaan kahden ottelun tappioputken katkaiseminen, vaan ennen kaikkea, että voitto tuli kauden parhaalla esityksellä.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas kuulutti ennen IFK Mariehamn-ottelua pelirohkeutta, joka huokuikin kentällä jokaisesta pelaajasta. Se näkyi useissa laadukkaissa maalipaikoissa ja lopulta myös tulostaululla.

– Se on tapamme pelata ja meidän pitää uskoa omaan pelilliseen identiteettiimme. Haluamme olla aktiivinen ja rohkea joukkue, ”Toke” kertoo.

– Keskustelimme paljon ennen IFK-peliä ja päätimme kaikki yhdessä sitoutua täysillä siihen mitä olemme tekemässä. Menimme nauttimaan futiksesta. Vaikka puoliajalla tilanne oli 0-0, joukkue oli hyvin päättäväinen ja uskoi voittoon loppuun asti, Korkeakunnas kehuu joukkuettaan.

Lauantaina pelirohkeutta todella tarvitaan, kun vastaan asettuu aina vaarallinen HJK.

– Tässä pelissä tulee varmasti jaksoja, jolloin joudumme puolustamaan pidempiä aikoja. Silloin meidän täytyy säilyttää maltti ja olla huolellisia. Siellä on niin paljon taitoa, että jos höntyilee tai lipeää suunnitelmasta, voi käydä huonosti. Toisaalta ei HJK:kaan ole mukavuusalueellaan, jos he joutuvat juoksemaan pallon perässä. Molemmat joukkueet haluavat hallita palloa, Korkeakunnas tietää.

FC Lahti on ennen lauantaita sarjataulukon kuudennelle sijalla, kuusi pistettä ottelun enemmän pelannutta HJK:ta perässä. Helsinkiläiset tulevat otteluun kolmen tappiottoman ottelun putkessa, tosin se jäi tiistaina maalittomaan tasatulokseen Helsingin paikalliskamppailussa HIFK:ta vastaan.

Derbytasapeli oli HJK:n leirissä varmastii pettymys, joten Lahdessa voi odottaa sisuuntunutta joukkuetta. Lahtelaisten tulee olla hereillä varsinkin Alfredo Morelosin kanssa, sillä kolumbialaishyökkääjä on iskenyt Klubille jo 8 maalia tällä kaudella. Toisaalta kukaan muu klubilaisista ei ole onnistunut Morelosin lisäksi maalinteossa yli kuukauteen.

Viime syksynä FC Lahti nappasi HJK:n päänahan Helsingissä, jossa mustapaidat juhlivat 4-1 voittoa. Viime kauden kaksi muuta liigakamppailua päättyivät tasapeliin ja HJK:n voittoon. Suomen Cupissa Klubi pudotti lahtelaiset jatkosta välierissä Lahden Stadionilla.

Edellinen kotivoitto FC Lahdella HJK:sta on kaudelta 2014, jolloin seuralegendojen Drilon Shalan ja Mikko Hauhian maalit ratkaisivat voiton Lahden Stadionilla. Nyt olisi aika antaa uudelleen juhlittavaa kotiyleisölle.

FC Lahti – HJK pelataan lauantaina 27.5 Lahden Stadionilla klo 15.00. Ottelua voi katsoa vapaasti Neloselta kauden ensimmäisessä Futiskierros-lähetyksessä. Ottelun näet myös IS Extrasta ja Ruutu+:sta

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea:

FC Lahden kausikortit saat myös kätevästi verkkokaupastamme: https://www.seamchip.fi/fclahti