placeholder

​Juho-Matti Heikari FC Lahden toimitusjohtajaksi

Heikari on valmistunut Oulun yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi. Päättötyönään kauppakorkeakoulusta Heikari loi sosiaalisen median strategian lääketieteen alan yritykselle Synostelle. Kauppakorkeakoulun jälkeen Heikari aloitti työt yrityksessä Trainer’s House, jossa hän on työskennellyt edelliset kolme vuotta. Yrityksessä hän toimi muutoskonsulttina ja teki tehokasta työtä uusasiakashankinnan parissa.

Myös urheilu ja jalkapallo ovat Heikarille tuttuja. Hän on Reippaan kasvatti, joka edusti FC Lahtea kaudet 2009 ja 2010. Hän pelasi myös AC Oulussa Ykköstä samalla kuin opiskeli kauppatieteitä yliopistossa.

Heikari aloittaa FC Lahden toimitusjohtajan tehtävät 10. huhtikuuta. Hän tarttuu uuteen pestiinsä rohkeasti ja innokkaasti.

-Innostuneesti otan tehtävän vastaan. Tämä on hieno mahdollisuus, Heikari kommentoi.

-Tämä on minulle iso haaste. Olen nähnyt lähteltä millaista arki voi toimitusjohtajan pestissä olla ja tiedän, ettei se ole helppo rooli. Näen sen kuitenkin mahdollisuutena. Jos ei ikinä uskalleta mennä vaikeita tilanteita ja haasteita kohti, niin mitään uutta ja hienoa ei koskaan tapahdu, Heikari jatkaa.

FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen on erittäin tyytyväinen rekrytointiin. Hänen mukaan Heikarin intohimo tulee viemään lahtelaista jalkapalloa eteenpäin.

-Meillä oli pitkä hakuprosessi, jonka kuluessa kävimme läpi kovia kandidaatteja. Osa kokeneita johtajia kansainvälisistä yrityksistä. Meille oli tärkeää tuoreet kaupalliset ja myynnilliset näkemykset, digitaalisen median ymmärrys, vahva visio yhtiön ja seuran kehittämisestä ja kova tahto viedä se seuraavalle toiminnan tasolle. Juho-Matti Heikari oli meille paras vaihtoehto, vaikka moni saattaa kiinnittää huomiota hänen nuoreen ikäänsä. He tulevat vielä yllättymään positiivisesti. Juhiksen ammattitaito ja intohimo lahtelaista jalkapalloa kohtaan vie FC Lahtea eteenpäin samalla, kun uusi Kisapuiston stadion valmistuu käyttöömme toivottavasti jo lähitulevaisuudessa, Halttunen kertoo.

Katso Juho-Matti Heikarin kattava haastattelu kokonaisuudessaan FCLahtiTV:stä.

Lisätietoja FC Lahden uudesta toimitusjohtajasta saat myös hänen Lindedin-profiilistaan: https://www.linkedin.com/in/juho-matti-heikari-471339106/