placeholder

​FC Lahti A:n kausi käynnistynyt hyvin

Kuusi voittoa ja yksi tasapeli on vienyt Lahden A-karsintalohkon piikkipaikalle. Viime viikonloppuna ratkesi joukkueen paikka SM-sarjaan, kun siipirikkoinen Lahti kaatoi Mukkulassa helsinkiläisen PK-35:n 1-0. Karsintasarjaa on Lahden osalta jäljellä enää kaksi ottelua. Sunnuntaina Lahteen ja Kisapuistoon saapuu toisena oleva Kuopion Palloseura ja 16.3. lahtelaiset päättävät karsintansa Talissa Atlantiksen vieraana. Lohkojen kolme ensimmäistä saavat tutusti lähtöpisteitä kesän SM-sarjaan, joten Lahdella on vielä peleissään panosta.

FC Lahden puolustus on ollut jälleen tiivis, sillä Topi Haataisen ja Ville Jokelan johtama puolustus on joutunut antautumaan vain neljä kertaa. Hyökkäyspäässä lahtelaiset ovat onnistuneet laajalla rintamalla. Pyry Lampinen ja Lassi Kovalainen ovat kumpainenkin iskeneet neljä maalia ja edellisen ottelun sankari Olle Sälpäkivi kaksi.

FC Lahti B puolestaan säilytti viikonlopun tasapelillään FC Kuusysiä vastaan vielä mahdollisuutensa selviytyä SM-sarjaan. B kohtaa sunnuntaina Mukkulassa TP-47:n Torniosta.

FC Lahti A – KuPS 10.3.2019 kello 14.30 Kisapuisto!
FC Lahti B – TP-47 10.3.2019 kello 11.00 Mukkulan kupla!