Hän on FC Lahden pitkäaikaisin päävalmentaja ja onnistui valmentamaan seuran ensimmäisellä kaudellaan vuonna 2014 seurahistorian toiselle pronssille. Vesijärven rannalla ei ole historian saatossa ollut kaikista leppoisinta valmentaa äänekkään ja vaativan kotiyleisön takia. Sen on saanut kokea nahoissaan vuorollaan esimerkiksi Harri Kampman, Antti Muurinen, Ilkka Mäkelä kuin Tommi Kautonenkin. Osansa kritiikistä on saanut myös Korkeakunnas, joka on kuitenkin pitänyt paikkansa, tehden budjettiin nähden ansiokasta työtä vuodesta toiseen.

Mikä mies Korkeakunnas loppupeleissä oikein on ja mistä hän on ponnahtanut valtakunnan parhaimpien jalkapallovalmentajien joukkoon? Otetaanpa siitä seuraavaksi selvää.

”Tikkumies”

Korkeakunnas on tehnyt tavaramerkikseen hammastikkujen pureskelemisen otteluiden aikana. Kysytäänkin siis heti alkuun pakollinen kysymys. Kuinka monta tiukkua menee pelin aikana ja mistä kaikki lähti liikkeelle?

– Minulla on kuuden tikun systeemi peleissä, yleensä 3 – 4 menee. Koskaan ei ole kuutta mennyt.

– Ajauduin aikoinaan pelaajavalmentajaksi ja se oli ihan hullua. En ole vieläkään rauhallisimmista päästä, mutta olen kuitenkin rauhoittunut alkuajoista. Pelaajana olin kova puhumaan ja ärsyttämään vastustajia. Pelaajamoodi jäi päälle, kun tulin kentän laidalle. Antoikohan Gnistanissa kakkoskoutsinani ollut Vesa Kivinen mulle sen ja sanoi että ole nyt hiljaa ja pure vaikka tuota. Ihan tyhmä juttuhan se on, mutta siitä on tullut tapa. Tulee ihan alaston olo, jos sitä ei ole, Korkeakunnas selventää ties kuinka monetta kertaa.

Ja sitten asiaan.

Historia

Korkeakunnas syntyi Helsingissä 15. toukokuuta vuonna 1968. Hänen ollessaan esikouluikäinen perhe muutti pääkaupungista Loviisaan. Loviisassa Korkeakunnas kävi peruskoulunsa ja aloitti jalkapalloharrastuksensa. Myös jääkiekko kuului liikunnallisen nuorukaisen lajivalikoimaan.

Kesät huhkittiin töitä jo 13-vuotiaasta asti ja työnteon kulttuuri juurrutettiin nuorukaisen takaraivoon.

– Olin tehtaalla töissä pomon poikana. Se oli kovaa koulua, sillä se oli aikamoinen asetelma siihen aikaan. Painettiin aika pitkää päivää.

Koulunkäynti sujui urheiluharrastusten kyljessä leikiten.

– Yläasteen päättötodistuksessa keskiarvo oli 9,6. Koulunkäynti oli aina hirveän helppoa. Jos olisi vähän enemmän panostanut, niin voisi olla joissain muissakin töissä, Korkeakunnas sanoo pilke silmäkulmassa.

Lukion Korkeakunnas ehti aloittaa Loviisassa, mutta kesken kaiken opintoja hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa. Hän muutti isovanhempiensa hoteisiin Pohjanmaalle.

– Himassa oli paljon ristiriitoja. Vanhemmilla oli alkoholiongelma, joka lopulta johti siihen, että lähdin kävelemään.

– Mutsilla ja faijalla oli muita kiireitä kuin olla mutsi ja faija, Korkeakunnas kertoo päätöksenä taustatekijöistä.

Ympäristönsä vuoksi hän joutui itsenäistymään jo varhain ja pitämään samalla huolta vuotta nuoremmasta pikkuveljestään.

– Taloudellista kurjuutta ei ollut, mutta aika paljon piti hoitaa asioita itse.

– Mukavat muistot lapsuudestani jäi kaikesta huolimatta, Korkeakunnas sanoo ykskantaan.

Osittain perheongelmista johtuen ystävät merkitsevät Korkeakunnakselle todella paljon. Sosiaalisella luonteella varustetulle Korkeakunnakselle on ehtinyt vuosien varrella kertyä laaja ystäväpiiri.

– Minulla on tosi paljon tuttuja, ystäviä ja todella hyviä ystäviä joiden kanssa on melkein kuin perhettä. Olen ollut bestmanina neljä kertaa ja kummilapsiakin alkaa olla kymmenkunta.

– Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten kanssa. Koen, että yleensä ihmiset viihtyvät myös minun seurassani. Ei tosin kaikki fanit, mutta ne, jotka minut tuntevat, Korkeakunnas heittää naureskellen.

Sosiaalisuus auttoi aikoinaan ja auttaa edelleen selviytymään arjen haasteissa.

– Tuppisuuna on vaikea pärjätä, Korkeakunnas heittää.

Seinäjoella Korkeakunnas kävi kauppaopiston ja teki opettajan sijaisuuksia.

1990-luvun puolivälissä pääkaupunki veti vilkkaan miehen takaisin.

– En koskaan katsonut taaksepäin ja lähdin Helsinkiin, jossa olen ollut vuodesta 1994 asti.

Korkeakunnas kouluttautui luokanopettajaksi ja niitä töitä hän ehti tehdä pitkän pätkän.

– Tykkäsin todella paljon opettajan töistä. Se oli aika intensiivistä aikaa, kun opetin ja pelasin samaan aikaa.

– Ihmiset ovat minulle tosi tärkeitä ja se varmaan välittyy tavastani toimia nykyisessäkin ammatissani.

Pelaajaura

Liikunnallisesti lahjakas Korkeakunnas pelasi yhteen väliin samaan aikaan jalkapalloa Miesten Kakkosessa ja jääkiekkoa kolmosdivisioonassa. Jalkapallo oli kuitenkin ”ykköslaji” ja siinä tie vei pelaajana melko pitkälle. Suurimman osan pelaajaurastaan Korkeakunnas pelasi Ykköstä TP-55 paidassa Seinäjoella. Kävi hän välissä pelaamassa Vaasan Palloseurassakin, palasi takaisin Seinäjoelle TP-Seinäjoen paitaan ja suuntasi pääkaupunkiseudun seuroihin uransa viimeisiksi vuosiksi (PK-35, HIFK, Gnistan).

Pidemmällekin olisi ollut mahdollisuudet olemassa. Keskikentällä pelanneella Korkeakunnaksella oli ominaisuudet kunnossa.

– Hukkasin osittain oman urani pelaajana. Olin aika taitava, minulla oli hyvä pelikäsitys ja jaksoin juosta, Korkeakunnas kuvailee itseään pelaajana.

Huippu-urheilijan arki ei vain maistunut.

– Valvovan katseen alla oltiin 2 – 3 tuntia, mutta se jäljelle jäänyt 21 tuntia ei välttämättä tukenut urheilijan elämää. Opiskelijaelämä ja muu yhdistelmä söi aika merkittävästi pelaajauraa, Korkeakunnas myöntää.

Pelien jälkeen pistettiin bileet pystyyn – oli sitten voitettu tai hävitty.

Tuota aikaa ja kenties menetettyjä mahdollisuuksia pelaajana Korkeakunnas ei ole jäänyt jossittelemaan.

– En ole sitä sen enempää katunut. Ei se jäänyt välttämättä kiinni lahjoista. Silloin elämässä vain oli paljon muutakin, ”Toke” jatkaa.

Toinen aikaa ja ajatuksia jalkapallosta pois vievä asia oli vispilänkauppojen teko vastakkaisen sukupuolen kanssa.

– Oli jos jonkinnäköistä säätöä. Olin aika levoton nuori ja oli vaikea keskittyä yhteen asiaan. Vauhti pysähtyi oikeastaan vasta tuossa 35-vuotiaana, kun tapasin nykyisen vaimoni.

Jos ajatellaan nykyhetkeä, niin joutuuko valmentaja puuttumaan esimerkiksi pelaajien juomiseen?

– Maailma on muuttunut. Tällä sukupolvella on ihan eri maailma. Se muuttui silloin, kun pelaajille alkoi pelaamisesta tulla ammatti. Kyllä mekin rakastettiin peliä, muttei minun aktiiviaikanani aina osattu elää kuten huippu-urheilijan tulisi.

– Ei näiden kanssa tarvitse miettiä sellaisia, Korkeakunnas viittaa FC Lahden pelaajiin.

Urheilijan elämää noudattaminen vaatii tosin paljon muitakin asioita ja välillä nuoria urheilijan alkuja saa opastaa sen saloihin.

– Onhan meilläkin pelaajia, joita tarvitsee opettaa, mitä on olla urheilija. Siihen ei kuitenkaan liity tällaisia asioita. Muutenkin nykynuorisolla suhde alkoholiin on järkevämpi.

Jalkapallo on ammattimaistunut vuosien saatossa täällä Euroopan peränurkassa, mutta silti kurottavaa moneen muuhun valtioon riittää.

– Vauhti on ihan erilainen ja kaikki sen ympärillä on ammattimaistunut, Korkeakunnas vertaa omiin pelivuosiin.

– Toiminnan resursseissa olemme kuitenkin edelleen valovuosia jäljessä lähes kaikkia muita maita, Korkeakunnas jatkaa.

Pelaajana Korkeakunnas oli varsinainen moottoriturpa, jonka suu kävi peleissä ja treeneissä.

– En pystynyt pitämään suutani kiinni, jos oli joku mielestäni tyhmä harjoitus ja toin kantani esille. Se ei ollut kaikkien valmentajien kanssa parhain mahdollinen tapa lähestyä.

Tuolloin valmentajaura sai kuitenkin ensimmäisen sysäyksen Korkeakunnaksen tajutessa ymmärtävänsä peliä hyvin.

Valmentajaura

Valmennusura alkoi vuonna 1999 Gnistanissa pelaajavalmentajan roolissa. Alku ei ollut helppo. Joulukuussa harjoituksiin ilmestyi neljä pelaajaa.

– Lunta tuli taivaan täydeltä ja mietin, että mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan. Sitten rupesin soittelemaan vanhoja pelikavereita läpi.

Gnistan tuomittiin ennen kauden alkua putoamaan kolmoseen, mutta kaikkien yllätykseksi, nousu ylemmälle sarjaportaalle oli lopulta putoamista paljon lähempänä. Seuraavan kauden joukkueen rakentaminen sujuikin huomattavasti helpommin. Sana hyvästä tekemisen meiningistä kiiri ja try-outteihin ilmestyikin yli 50 pelaajaa, joista voitiin noukkia parhaimmat päältä. Gnistan nousi kauden päätteeksi Ykköseen, jossa taloudelliset raamit tulivat kuitenkin vastaan.

Kaudeksi 2003 Korkeakunnas lähti Hämeenlinnaan jo edesmenneen Ville Lyytikäisen apuvalmentajaksi.

– 7 vuotta olin opettajana, mutta heti kun tuli sauma, niin lähdin FC Hämeenlinnaan. En tuntenut Villeä silloin hirveästi. Siellä alkoi ystävyys, joka kesti loppuun asti.

Hämeenlinnan oli tuolloin vallannut suoranainen hype, joka lässähti kuitenkin pannukakuksi rahoittajien kadotessa taustalta. Lyytikäisen oikeana kätenä toimiessa nuori valmentajanalku sai oppia toden teolla. Lyytikäinen oli värikäs ja ristiriitainen persoona.

– Villen kanssa kun teki ja toimi, niin silloin mentiin ja ympäriltä kaatui seinät, ja huutia saivat niin omat kuin vihollisetkin. Ristiriidat kasvoivat isoiksi seurajohdon ja Villen välillä. Jäin siihen kahden tulen väliin.

Lyytikäinen erotettiin virastaan lopulta, kun kausi 2004 oli ehtinyt vanheta vain kolmen pelin verran ja valmennusvastuu siirtyi Korkeakunnakselle. Pian ympäriltä hävisi muitakin ihmisiä, esimerkiksi seuran toimitusjohtaja. Päivittäisen arjen pyörittäminen jakautui kahden miehen, Korkeakunnaksen ja Teuvo Palkin vahvoille hartioille.

– Toinen meistä oli maalissa liigajoukkueen harjoituksissa, kun meillä ei ollut veskareita. Palkki oli fysioterapeutti, fyysinen valmentaja, kakkosvalmentaja ja huoltaja. Olin päävalmentaja ja treeniveskari, kun kakkosmaalivahti ei aina päässyt treeneihin, Korkeakunnas muistelee.

– Pelitapamme oli aika kunnianhimoinen ja jollain tapaa naiivikin. Pelattiin tosi tasaisia pelejä ja näyttävää kivaa futista. HJK:n silloinen koutsi Keith Armstrongkin sanoi, että olimme paras joukkue pelillisesti, minkä hän on nähnyt putoavan liigasta.

FC Hämeenlinna tippui kauden päätteeksi Ykköseen. Kummallista kyllä, putoajajoukkue raivasi tiensä samaisella kaudella Suomen Cupin finaaliin asti, mutta tuossa ottelussa Myllykosken Pallo oli vahvempi lukemin 1-0.

– En pystynyt kääntämään kurssia, mutta pää pystyssä mentiin loppuun asti.

Hämeenlinnan pestin jälkeen Korkeakunnas päätyi Palloliiton Uudenmaan piirin valmennuspäälliköksi. Hänen näkyvimpänä kädenjälkenä voidaan pitää Etelä-Länsi-sarjaa sekä Puma Liigaa, jotka hän perusti ja joita edelleen tänä päivänä pelataan. Korkeakunnas väsyi lopulta virkamiehenä olemiseen ja paloi halusta päästä takaisin kentän reunalle.

Kaudeksi 2007 Korkeakunnas palasi päävalmentajan toimeen vanhaan tuttuun Gnistaniin. Kauden jälkeen Korkeakunnaksen oli tarkoitus pitää taukoa valmennustöistä, sillä perheeseen oli syntymässä esikoinen. Toisin kävi.

– Lupasin vaimolle Gnistanin vuoden jälkeen, että nyt kun lapsi syntyy, en valmenna missään. Ensin soittivat Viikingeistä, että nyt on rahaa ja tule äkkiä takaisin. Ne möivät sen minulle mielettömänä mahdollisuutena, jota se tietysti olikin. Siitä taisi mennä kaksi päivää, kun Jyrki Heliskoski soitti kakkosvalmentajan paikasta U-19 maajoukkueessa. Sanoin vaimolle, että isänmaa kutsuu, Korkeakunnas naureskelee.

Lupa kotijoukkojen komentajalta heltisi ja niin Korkeakunnas pystyi vastaamaan Viikinkien sekä isänmaan kutsuun myöntävästi. Isolla työtaakalla oli luonnollisesti omat varjopuolensa. Loppuun palaminen ei ollut kaukana.

– Se oli järjetön vuosi. Minulla oli neljä excel-taulukkoa. Pääduuni, maajoukkue, Viikingit ja hima. Laitoin siihen missä mun piti olla milloinkin. Kovalevy oli täynnä ja tietysti huono omatunto kiireestä. En nähnyt mun frendejä varmaan vuoteen. Se oli duunia, duunia, duunia ja perhe. Pimahtaminen oli lähellä.

Viikingeissä vierähti muutama vuosi. Sen jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa Viikinkien toiminnan hiipuessa.

– Tuli avoin haku Tampere Unitediin ja MyPaan. Kävi niin hassusti, että sekä TamU että MyPa valitsivat minut. Olin molemmille avoimesti ilmoittanut, että on tämmöinen tilanne. Heti alkuun MyPa vaikutti ammattimaisemmalta ja sinne päädyinkin.

Nuorelle valmentajalle MyPa oli otollinen työympäristö.

– Ensimmäisenä vuonna oli fasiliteetit kunnossa ja pelaajat asuivat 400 metrin säteellä. Sain frendini Mike Keeneyn kakkoseksi. Se oli meidän kahden nuoren intohimoisen valmentajan unelma.

– Siellä oli mahdollista luoda se ”me-henki”, kun siellä ei ollut mitään muuta tekemistä. Veivattiin videoita, keskusteltiin ja treenattiin ylimääräistä.

Harjoituskausi sujui vahvassa myötätuulessa ja peli kulki näyttävästi. Tosipelien alkaessa tappiot seurasivat toisiaan ja ensimmäistä pistettä saatiin odotella pitkään. Usko omaan työhön ei kuitenkaan horjunut ja pelaajat sekä seurajohto seisoivat valmennustiimin takana. Kurssi kääntyi ja heinäkuussa Korkeakunnas valittiinkin jo kuukauden valmentajaksi. Lopullinen sarjasijoitus oli kahdeksas.

Kauden 2012 valmistelut ottivat rajusti takapakkia rahahanojen ehtyessä kylän tehtaan sulkemisen jälkeen.

– Ihmiset kaikkosivat ympäriltä ja Marco Mansokin sanoi minulle, että voit lähteä, jos haluat.

Korkeakunnas ei lähtenyt, vaan halusi katsoa kortit loppuun asti.

– Manso sanoi, että yrittää kerätä tietyn budjetin kokoon. Tein excel-taulukon ja mietin, miten paljon rahaa voin käyttää millekin pelipaikalle. Meillä oli tosiaan melko vaatimaton budjetti.

Korkeakunnas käytti kontaktiverkostojaan hyväksi ja haali pääkaupunkiseudulta pelaajia, jotka eivät olleet saaneet kunnon näytönpaikkoja pääsarjassa. Harjoituskaudella MyPa hävisi HJK:lle 0-4 ja olisi voinut hävitä huomattavasti rumemminkin lukemin. Toimittajat ehtivät tuomitsemaan Myllykosken Pallon varmaksi putoajaksi.

Korkeakunnas oli eri mieltä.

– Tajusin, että hei, meillähän on hyvä jengi. Se oli semmoinen ”second chance” -ryhmä.

Korkeakunnas valmensi joukkueen kuudenneksi, mikä oli ennakko-odotuksiin nähden varsin kova suoritus. Saavutus noteerattiin vuoden liigavalmentaja-palkinnolla. Seuraava kausi oli samankaltainen. MyPa taisteli pitkään jopa mitalisijoista, mutta sijoittui lopulta jälleen kuudenneksi.

Kauden 2013 päätteeksi Korkeakunnas oli valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja jättämään Myllykosken uinuvan kylän taakseen.

– Tulin siihen tulokseen, että siellä oli kaikki annettu enkä pystynyt enempään. Kävi samanlainen juttu kuin Viikingeissä, näin sen toiminnan hiipuvan.

Kolmen vuoden ajanjakso oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja jätti Korkeakunnakselle hienot muistot, vaikka Stadin kundilla olikin ollut totuttelemista paikalliseen hiljaisempaan elämäntyyliin.

– En ole koskaan pelännyt missään niin paljon kuin syysiltana Myllykoskella, kun olen tottunut Töölössä asumaan. Maaseutu, pimeätä ja hiljaista, eikä ketään näy missään, Korkeakunnas maalaa mielikuvaa.

– Hienoja ihmisiä ja muistoja. Käytännössä suurimmasta osasta sen ajan pelaajista on tullut frendejä. Siellä oli sellaista yhteisöllisyyttä, josta minä nautin.

Ajanjakso FC Lahdessa

MyPa-pestin jälkeen Korkeakunnas neuvotteli FC Lahden ja erään toisen seuran kanssa päävalmentajan vakanssista. Melko nopeasti Korkeakunnas keskeytti neuvottelut toisen seuran kanssa ja keskittyi hiomaan yksityiskohdat kuntoon Lahden kanssa. Syntyi 2 + 1 mallinen sopimus.

Jalkapallokulttuuri ja ilmapiiri seuran ympärillä oli erilainen kuin Myllykoskella.

– Tiesin, että tulen kovaan paikkaan Lahteen. Silti yllätyin, miten erilainen tämä yhteisö on.

Siitä päästiin hetken totuttelulla yli ja kentällä homma toimi.

– Ensimmäisenä vuotena kaikki osui kohdilleen. Meillä ei ollut mikään erityisen nimekäs joukkue, mutta palaset osuivat kohdalleen. Henki oli hemmetin hyvä. Voitettiin paljon maalin pelejä. Jos joukkue on yhtenäinen, sillä pääsee monesti pitkälle. Henki voittaa materian useasti.

Ja pitkälle Lahti menikin. Kauden päätteeksi Lahdessa päästiin juhlimaan pronssimitaleja, edellisen kerran näin oli tapahtunut vuonna 2008.

Kauden 2015 joukkueen rakentamiseen laitettiin pennosia kiinni normaalia enemmän ja joukkueeseen saapui muun muassa Mika Ääritalon ja Pekka Lagerblomin kaltaisia kokeneita pelaajia.

Liigassa pelaaminen oli läpi kauden tahmean tuntuista ja katsomoon välittyi vaikutelma siitä, ettei joukkueen potentiaalista saatu revittyä kaikkea irti. Europeleissäkin kyyti oli kylmää ruotsalaista IF Elfsborgia vastaan. Tie katkesi Eurooppa-liigan karsintojen ensimmäisellä kierroksella yhteismaalien ollessa 7-2 Elfsborgin hyväksi. Kaudesta jäi epäonnistunut tunne, joskin saavutettu viides sija sivusikin seurahistorian toiseksi parasta sijoitusta.

Mistä homma jäi kiikastamaan?

– Joukkueen kokoaminen ei onnistunut, Korkeakunnas tunnustaa.

– Varmaan isoin ongelma oli se, että me ei saatu riittävää intohimoa siihen juttuun, eikä se ollut niin yhtenäinen joukkue kuin 2014, Korkeakunnas jatkaa.

Kauden päätteeksi medioissa esiintyi spekulaatioita, jonka mukaan joukkueessa olisi ollut huono henki ja Korkeakunnaksella olisi ollut ristiriitoja joidenkin pelaajien kanssa.

– Kaikki ihan paskapuhetta. Mitään ristiriitoja ei ollut, eikä huonoa joukkuehenkeä. Olen sanonut ainoastaan, ettei henki ollut niin innostunut, vaan enemmänkin virkamiesmäinen. Tultiin duuniin ja lähdettiin duunista. Siinä epäonnistuin valmentajana, etten saanut sitä fiilistä joukkueeseen. Se oli itsellekin raskasta, että joukkue ei innostunut, vaan sitä piti erikseen motivoida jatkuvasti.

– Valmentaja on onnistunut, jos pelaajasta ja joukkueesta tulee itseohjautunut. Mitä vähemmän panokseni näkyy ja mitä enemmän pelaajat ottavat itse vastuuta, sitä paremmin olen onnistunut työssäni, Korkeakunnas ajattelee.

Kaudeksi 2016 joukkueeseen tehtiin nuorennusleikkaus. Kokenutta pelaajaosastoa harvennettiin ja mm. yhteistyöseurojen kautta joukkueeseen hankittiin nuoria lupauksia, kuten Santeri Hostikka ja Fareed Sadat. Kaudella 2016 Lahti kärsi kasvukivuista, eikä kahdeksas sija tyydyttänyt ketään. Erinomainen loppukausi (9 peliä, 16 pistettä) antoi kuitenkin esimakua siitä, mitä oli luvassa. Seurajohdon luotto Korkeakunnakseen ei horjunut, vaan hänen kanssaan tehtiin 1 + 1 mallia oleva sopimus.

Kulunut kausi alkoi suhteellisen lupaavasti, mutta pian alkoi näyttää siltä, ettei Lahti olisi vielä tänäkään vuonna valmis mitalitaistoon. Maalinteko oli alkukaudella varsinaista tervanjuontia. Puolustuspeli oli sentään saatu pitäväksi, mutta se nyt ei yleensä Korkeakunnaksen valmentamissa joukkueissa ole ollutkaan ongelma.

Lahti sortui alkukaudella liian hitaaseen pelaamiseen ja valmennusjohto reagoi tilanteeseen suoraviivaistamalla pelitapaa. Se tuotti tulosta ja maalihanat aukesivat.

– Tapoja menestyä on monia. Ajatuksena ei ollut, että joka kerta lähdetään hitaalla, mutta siihen sorruttiin. Ihastuttiin omaan pallokontrolliin liikaa, eikä päästy eteenpäin, Korkeakunnas tunnustaa.

FC Lahti seilaa tällä hetkellä peräti 14 tappiottoman ottelun putkessa ja nousi tuoreella FC Inter-voitolla sarjataulukon toiselle sijalle. Korkeakunnas valittiin oikeutetusti Veikkausliigan heinäkuun valmentajaksi ja Hostikka puolestaan kuukauden pelaajaksi. Tämän kauden viimeiset juonenkäänteet ovat kirjoittamatta, joten jätetään tähän kauteen paneutuminen hamaan tulevaisuuteen.

Kritiikki

Jalkapallovalmentaja on varsin julkinen ammatti verrattuna moneen muuhun. Valmentajan työssä, oli urheilulaji mikä tahansa, on jatkuvasti alttiina joutua perustellun ja vielä yleisimmin, perustelemattoman kritiikin kohteeksi.

Yleisesti ottaen huutelut tai vastaavat ei Korkeakunnasta hetkauta suuntaan tai toiseen.

– Olen hyvin rento ja paksunahkainen, en suostu stressaamaan pienistä. Huuteluista, arvosteluista tai tappouhkauksistakaan en ole jaksanut välittää enää aikoihin. Olen oppinut jo kauan sitten, ettei tässä ammatissa voi kaikkia miellyttää, Korkeakunnas kertoo.

Korkeakunnasta on vuosien varrella kritisoitu eri tahojen toimesta esimerkiksi menestymättömyydestä. Sanotaan, että Korkeakunnaksen joukkue hyytyy silloin, kun olisi paikka saavuttaa jotain.

– Koskaan en ole päässyt valmentamaan resursseiltaan maan kärkijoukkueita. Joka paikassa, missä olen valmentanut, joukkue on pärjännyt paremmin kuin mitä budjetti antaa olettaa. Mikä on menestymistä? Kuinka pitkälle on mahdollista mennä vähemmällä kuin vastustajat, Korkeakunnas kysyy.

On sanottu myös, että siinä missä Korkeakunnas on oiva nuorien pelaajien kehittäjä, hänellä on vaikeuksia saada kokeneista pelaajista täysiä tehoja irti. Tämä aihe nosti päätään etenkin kauden 2015 jälkeen.

– Ihmiset ovat ihmisiä. Eivät (Mikko) Hauhia ja (Pyry) Kärkkäinenkään ihan hirveän huonosti ole minun alaisuudessani pelanneet tai Igor Jovanovic. En nyt tuotakaan oikein allekirjoita.

– Ei ole merkitystä onko pelaaja nuori tai vanha, vaan sillä onko hän sitoutunut ja intohimoinen vai ei.

Joku on saattanut miettiä, että onko Korkeakunnaksen rooli FC Lahdessa kasvanut jo liian suureksi neljän vuoden aikana. Korkeakunnashan on ollut liikkeelle paneva voima kansainvälisissä ja kotimaisissa seura yhteistyökuvioissa. Pitkän työsuhteen myötä FC Lahti on henkilöitynyt paljolti Korkeakunnakseen. Mitä esimerkiksi hedelmällisiksi osoittautuneille yhteistyökuvioille tapahtuu, kun Korkeakunnaksen aika FC Lahden peräsimessä tulee päätökseen?

– Ei ne enää ole täysin minun varassa, olen irrottautunut yhteistyökuvioista. Tomppa (Tomi Honkanen) hoitaa Zenitin ja Risto Luomanen huolehtii kotimaisista. Fluminensen olen hoitanut yhdessä Manson ja Tompan kanssa.

– Kun FC Lahti rekrytoi seuraavaa valmentajaa, niin toivottavasti häntäkin kiinnostaisi nämä yhteistyökuviot, jotta hommat jatkuisivat, Korkeakunnas sanoo.

Lahti on onnistunut hyödyntämään sekä kotimaisia että ulkomaalaisia yhteistyökanaviaan viime vuosien varrella varsin hyvin. Verkostoon saattaa liittyä tulevaisuudessa uusi seura.

– Eurooppalaiseen huippuseuraan on kontakti, ne ovat kiinnostuneet meidän yhteistyökuviosta, Korkeakunnas paljastaa.

Lahdessa vallitsee vahvat futisperinteet ja mastojen juurella on totuttu siihen, että FC Kuusysi ja FC Reipas tuottavat tasaiseen tahtiin laadukasta pelaajamassaa, josta on joka vuosi noussut 1 – 2 pelaajaa edustusjoukkueen rinkiin tappelemaan tosissaan peliajasta. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet hiljaisia sen suhteen. Syitä tähän on turuilla ja toreilla mietitty. FC Lahden nimen alla seurat tekevät yhteistyötä A- ja B-junioreissa.

Miten Korkeakunnas näkee tämän asetelman ja pitäisikö seurojen tehdä yhteistyötä nuorimmista junioreista lähtien?

– En ole alun perinkään ymmärtänyt tätä vastakkainasettelua tässä kaupungissa. Yleensä niissä on historiallisesti jokin poliittinen tausta, muttei Lahdessa, Korkeakunnas aloittaa.

– Toisaalta kääntäen, jos kaksi kilpailee keskenään ja tekee hyvää duunia, se on valtava voimavara. Nyt molemmat ovat skarpanneet ja molempiin on tullut lisää päätoimisia ihmisiä. Varmaan välillä on vähän huilattukin, koska lahtelaisia pelaajia on tullut edustustasolle asti liian vähän, Korkeakunnas puntaroi.

Korkeakunnaksen mielestä yhteistyötä ei tarvitse laajentaa aivan nuorimpiin asti, mutta rippikouluiän saavuttaneet kaupungin parhaat pelaajat tulisi yhdistää saman joukkueen alle.

– Lahtelaisen jalkapallon etu olisi, jos viimeistään C15-ikäluokasta ylöspäin olisi edustusjoukkue. Sitä ennen keskinäinen kilpailu on ainoastaan hyvä asia.

– Siinä 16 – 19 vuotiainahan me jäädään kansainvälisestikin jälkeen. Siinä pitäisi alkaa akatemiaputki.

Tulevaisuus

Korkeakunnas haluaisi jatkaa työtään mastokaupungissa. Samaan hengenvetoon hän toivoo saavansa taustoihin enemmän työkaluja millä operoida.

– Ei minulla ole sitä mitään vastaan, että olisin täällä pitkäänkin. Jos koen tai joku muu kokee, etten pysty tuomaan tähän enää mitään, niin se on sitten ihan fine. Mennään kohti uusia haasteita. Minulla on vahva tunne, että homma on kesken.

– Jos saataisiin pikkuisen lisää paukkuja ja oltaisiin budjettiliigassa 5 – 6 paikkeilla, niin olisi mielenkiintoista nähdä, mitä sitten saataisiin aikaan.

Unelmia Korkeakunnaksella on niin ammatillisesti kuin sen ulkopuolella.

– Perheeseen tietysti liittyy se, että saataisiin olla terveinä. Poikani on saanut hyvän startin elämään ja hänellä on ollut huomattavasti turvallisempi lapsuus kuin minulla. Elämäni tärkein tehtävä onkin olla hyvä faija.

– Ammatillisia tavoitteita on paljon. Kyllä mäkin haluan voittaa. Olen kielitaitoinen. Skandinaaviset kielet, saksa sekä englanti ovat hallussa. Jonain päivänä haluan kokeilla siipiä ulkomailla ja nähdä muitakin jalkapallokulttuureita. En häpeä sanoa sitä. Ei minusta pitänyt liigavalmentajakaan tulla. Aika paljon helpompaa olisi olla rehtorina tällä hetkellä tuolla jossain, Korkeakunnas kiteyttää.

Ei olisi varsinainen yllätys, jos Korkeakunnas valmentaisi ensi kaudellakin Lahtea. Onhan hänen sopimukseensa rustattu optio ensi kaudesta, eikä seurajohdolla ole varmasti mitään syytä vaihtaa miestä tulosten ollessa niin hyviä kuin ne viime aikoina ovat olleet. On mielenkiintoista nähdä, mihin Korkeakunnaksen tie jalkapallovalmentajana vielä vie, onhan hän valmentajaksi vielä nuorehko. Pitkälle hän on jo päässyt ja jotain hänen arvostuksestaan kertonee se, että hän on kuulunut vastustajien tarkkailijan roolissa niin Mixu Paatelaisen kuin Markku Kanervankin aikana Suomen A-maajoukkueen valmennustiimiin.

Tällä kaudella Korkeakunnaksen olisi mahdollista maistaa menestystä. Se jos mikä olisi omiaan tukkimaan arvostelijoiden suut ja samalla Korkeakunnaksen unelma ulkomailla valmentamisesta olisi askelta lähempänä.

Korkeakunnaksen kommentti Inter-voiton jälkeen: ”Tämä on makea jengi. Pitää nauttia matkasta”. Veturinkuljettaja Korkeakunnaksen mitalijuna puksuttaa määrätietoisesti raiteillaan, hyppää kyytiin.

Teksti: Miko Heikkinen

Kuvat: Juha Tamminen