FC Lahti Hall of Fame #6 – Heikki Haara
Syntynyt 20.11.1982
Debyytti FC Lahden paidassa: 22.1.1999 vs. FC Mikkeli (harjoitusottelu)
Sarjaotteluita FC Lahden paidassa: 115
Sarjamaaleja FC Lahden paidassa: 2
Veikkausliigaotteluita: 164
FC Lahden Hall of Fameen numerolla kuusi valittiin vuonna 2016 toppari Heikki Haara. Haara nousi FC Lahteen vuonna 1998 ja harjoitteli liigamiehistössä ennen siirtoaan Englantiin vuonna 2000. Hän palasi Lahteen kaudeksi vuonna 2002 ja oli mukana viemässä Lahtea Suomen Cupin finaaliin. Toisen kerran toppari palasi kotikaupunkiinsa 2005 ja lopetti uransa FC Lahden paidassa 2011. Sinä aikana Lahti voitti ensimmäisen mitalinsa, ensimmäisen Liigacup-mestaruutensa ja eteni kolmannelle karsintakierrokselle Eurooppa Liigassa. FC Lahden paidassa Haara pelasi 115 sarjaottelua. Ohessa Haaran haastattelu vuodelta 2016.
Heikki Haara FC Lahden Hall of Fameen
FC Lahden Hall of Fameen numerolla kuusi valitaan toppari ja ikitaistelija Heikki Haara. Idoli debytoi FC Lahden paidassa jo talvella 1999.
Haara otti askeleita miesten peleissä kakkosjoukkue FC Pallo-Lahden riveissä. Siitä nuoren miehen ura vei 17-vuotiaana Englantiin ja Wimbledoniin. Millainen kokemus Wimbledon oli?
Tein ensimmäisen pelaajasopimukseni Lahteen syksyllä 1998 ollessani 15-vuotias. FC Lahti nousi tuolloin liigan ja aloin harjoitella nuorena poikana liigaryhmässä ja pelasin ottelut silloisessa reservijoukkueessa Pallo-Lahdessa. Olin oman ikäluokkani kapteeni poikamaajoukkueessa. Maaottelut sujuivat hyvin ja ulkomaisista seuroista alkoi tulla yhteydenottoja. Tein kesällä 2000 kolmen vuoden ammattilaissopimuksen silloin Valioliigassa pelanneen Wimbledonin kanssa ja muutin Lontooseen. Lukion viimeisen vuoden suoritin tenttimällä Englannista käsin, mutta kirjoituksiin lensin Suomeen.
Wimbledonin vuosista on jäänyt paljon hyviä muistoja. Olin talvella katsellut valioliigaa TV:stä ja sitten olin kesällä harjoittelemassa pelaajien kanssa, jotka olivat tuttuja vain ruudun välityksellä. Tottakai tuo aika ei ollut pelkästään helppoa. Kilpailu ja vaatimustaso oli Englannissa kovaa ja myös pettymyksiä piti oppia sietämään. Pelasin aluksi seuran alle 19-vuotiassa ja sitten reservijoukkueessa. Reservijoukkue ja edustusjoukkue harjoittelivat koko ajan yhdessä. Edustusjoukkueessa olin viimeisenä kautenani välillä vaihtopenkillä, mutta en pelannut yhtään sarjaottelua. Tämä oli toki pettymys, koska tavoitteenani oli koko ajan murtautua pelaavaan kokoonpanoon. Kaiken kaikkiaan kehityin kuitenkin mielestäni pelaajana ja ihmisenä noina vuosina paljon. Seuralla oli vahva nuorisotyö ja sain valmentajilta ja kokeneemmilta pelaajilta paljon vinkkejä omaan pelaamiseen.
Maaliskuussa 2002 Haara palasi vuokralle Lahteen. Pääsit pelaamaan huipputoppari Magnus Samuelssonin rinnalle. Millaisia muistoja niistä otteluista jäi?
Talvi 2002 oli luokkaantumisten takia vähän rikkonaista ja Hape Kampman sopi Wimbledonin managerin kanssa, että lähden kesäksi lainalle FC Lahteen. Tämä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Olin tuolloin 19-vuotias. Sain paljon vastuuta sekä mahdollisuuden pelata säännöllisesti liigaa. Meillä oli silloin hyvä tekemisen meininki ja tietenkin opin myös paljon silloiselta toppariparilta Magnus Samuelsonilta, kuten muiltakin Lahden kokeneemmilta pelaajilta. Magnus oli erinomainen joukkuepelaaja ja hyvä pelimies. Lähdin ennen kauden loppua takaisin Englantiin, koska siirtoraja meni kiinni, joten minulta jäi kauden viimeiset kierrokset ja Suomen cupin finaali väliin.
Tiesi vei sen jälkeen sekä kovassa nousukiidossa oleviin Jokereihin, että Allianssiin. Millaisia muistoja sinulle jäi tuosta ajanjaksosta?
Vuonna 2003 neuvottelin useamman seuran kanssa, mutta päädyin lopulta Pasi Rautiaisen valmentamaan Jokereihin. Treenasimme hyvin ja kovaa, mutta tulokset eivät olleet joukkueena kesällä ihan sitä, mitä toivottiin. Olin tuolloin myös joukkueen kapteenina Rami Niemisen loukkaannuttua. Joukkueen pelaajistossa oli aika paljon vaihteluvuutta kesän aikana, mikä varmaan myös vaikutti pelaamiseemme.
Jokerit lopetti talvella 2004 toimintansa, jolloin siirryin naapuriseura Allianssiin. Meillä oli erittäin kokenut ja laadukas jengi ja tavoitteena oli mestaruus. Olimme lopulta hopealla. Pelasin Allianssissa topparina yhdessä jo Lahdesta tutun Timo Marjamaan kanssa. Kaiken kaikkiaan monia hyviä kokemuksia jäi noista pääkaupunkiseudun vuosista.
Palasit Lahteen 2005, jolloin Lahdessa puhuttiin jopa mestaruudesta. Lopulta lahtelainen jalkapallo saavutti vuonna 2008 kauan himoitun mitalin. Olit joukkueen kantavia voimia, mutta mikä lopulta oli menestyksen salaisuus?
Oma tilanteeni oli kauden 2004 jälkeen melko pitkään auki ja kävin parissa ulkomaisessa seurassa syksyllä näytillä. Oli lopulta erittäin mukava palata kotikaupunkiin Lahteen. Lahti oli jo edellisenä vuonna pelannut hyvää futista ja kaudelle 2004 oli kasattu hyvä jengi ja tavoitteet korkealla. En tuolloin sitä toki tiennyt, mutta tästä Lahden jaksosta tuli itselleni pitkä ja pysyin Lahdessa urani loppuun asti.
Mielestäni monena vuonna Lahdessa meillä oli hyviä jaksoja kaudessa ja pelattiin ajoittain eritäin hyvää peliä. Kauden 2008 menestyksen salaisuus oli varmaankin tietynlainen tasaisuus. Onnistuimme saamaan pisteitä läpi kauden, eikä missään vaiheessa tullut isoja tappioputkia. Loppukaudesta Jari Litmanen liittyi joukkueeseen, mikä oli hyvä piristysruiske. Meillä oli myös tuolloin harvinaisen yhtenäinen jengi ja kaikki tekivät töitä nimenomaan joukkueen eteen. Mitalin ja europaikan varmistaminen kauden viimeisessä ottelussa voitolla HJK:sta on itselle ehdottamasti yksi uran mieleenpainuvimpia otteluita.
Europelien keskellä 2009 innostuit viimeistelemään maaleja urakalla. Ensin upotit urasi toisen Veikkausliiga-maalisi Tampere Unitedin verkkoon ja seuraavalla viikolla europeleissä Dinamo Tiranan verkkoon. Kerro hieman maaleistasi.
Moni ei varmaankaan usko, mutta pelasin junnuna hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja tein paljon maaleja. Vasta poikien maaotteluissa aloin pelaamaan ensimmäistä kertaa puolustajana. Aikuisuralla maaleja syntyi kuitenkin niin vähän, että muistan kyllä hyvin ne kaikki. Molemmat noista vuoden 2009 maaleista syntyivät päällä kulmapotkuista. Jari Litmanen ja Kalle Eerola antoivat niin hyvät keskitykset, että oli helppo pistää pää väliin.
Urasi päättyi pahoihin vammoihin. Onko siitä jäänyt mitään hampaankoloon?
Kausi 2010 meni omalta osaltani leikkauspöydällä. Edellisen kauden lopussa polvestani löytyi rustovaurio, jota operoitiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun olisi pitänyt olla keväällä pelikunnossa, mutta ennen kauden alkua polvesta löytyi uusi rustovaurio, joka tähystettiin. Polvi ei missään vaiheessa tullut pelikuntoon ja operoitiin kolmannen kerran syksyllä kauden jälkeen. Tuolloin oli henkisesti erittäin raskasta seurata kaikki pelit yhdessä Janne Moilasen kanssa katsomosta. Lisäksi seura putosi kauden päätteeksi ykköseen. Seuraavana vuonna kuntoutuin itseäni, harjoittelin FC Lahden mukana ja yritin vielä paluuta pelikentille. Kesällä 2011 päätin sitten lopullisesti ripustaa kengät naulaan. Oli toki valtava pettymys ja kova paikka lopettaa pelaaminen loukkaantumisten eikä oman päätöksen kautta.
Olet kuudes henkilö, joka valitaan FC Lahden Hall of Fameen. Millaisena pidät tätä kunnianosoitusta?
Pidän tätä henkilökohtaisesti erittäin hienona kunnianosoituksena. Tällä tavoin voidaan myös muistella kaikkia niitä pelaajia, jotka ovat näinä vuosina Lahdessa pelanneet ja tehneet työtä seuran eteen.
Tulit peliaikanasi tunnetuksi kentän ulkopuolella erittäin fiksuna ja koulutettuna ihmisenä. Mitä sinulle nykyään kuuluu ja mitä teet ja seuraatko vielä FC Lahden otteita?
Olen ollut viimeset neljä vuotta tutkijana Helsingin yliopistossa. Viimeistelen tällä hetkellä väitöskirjaa liittyen filosofian historiaan. Olin pari vuotta sitten myös vuoden Yhdysvalloissa vierailevana tutkijana. Toki seuraan edelleen tiiviisti Veikkausliigaa ja FC Lahtea. Joukkueessa pelaa edelleen muutamia vanhoja pelikavereita. Lahtelainen futis on itselleni tosi tärkeää ja toivon sille kaikkea parasta.