FC Lahti palasi harjoituskentälle

FC Lahti palasi harjoituskentälle maanantaina Kisapuiston harjoitustekonurmella Kari Arkivuon johdolla. Joukkue harjoittelee joulukuussa kolmen viikon ajan. Harjoitusjakson päättää harjoitusottelu Järvenpään Palloseuraa vastaan Mukkulan kuplassa lauantaina 21.12.2024 kello 15.00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

FC Lahden sopimuspelaajista maanantaina läsnä olivat lähes kaikki 11 pelaajaa. Sopimuspelaajien lisäksi harjoituksissa olivat näyttöjä antamassa muun muassa Aaron Lindholm, Eemeli Honkola, Hamza Assehnoun ja Daniel Heikkinen. Harjoitusrinkiin kuuluu myös tukku Lahden Reippaassa ja FC Lahden alle 17-vuotiaiden joukkueessa viime kaudella onnistuneita pelaajia. Harjoitusrinki saattaa elää kolmen viikon aikana. Vastikään UEFA A -koulutuksen valmiiksi saanut Kari Arkivuo on innoissaan treenien alkamisesta.

– Tietysti on hyvä fiilis ja pelaajat olivat terävällä jalalla mukana. Mukana on vanhoja tuttuja ja myös uusia kasvoja. Kolmen viikon tavoitteena on fysiikka ja haluamme nostaa tehoja, että olemme pelissä iskussa. Tietysti myös testaamme uusia pelaajia. Koska meillä ei ole vielä päävalmentajaa, emme tietenkään voi tehdä kovinkaan paljoa taktisia juttuja. Yksilötasolla voimme kehittää pelaajia. Tämä on hyvää aikaa panostaa niihin pelaajien kehityskohteisiin, Arkivuo summasi.

Valmistautuminen kauteen 2025 on nyt alkanut. Ole mukana ja osta kausikorttisi tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Heidi Nokelainen