Forenom -OTTELURAPORTTI: Tolpat kolisivat saarella

FC Lahden vaikea vierasreissu Maarianhaminaan IFK Mariehamnia vastaan tuotti pisteen. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin pitkän puolustustaistelun jälkeen. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Vierasjoukkue FC Lahti oli vaikeuksissa koko ensimmäisen jakson. Lahti ei päässyt IFK Mariehamnin prässin alta pois, eivätkä pitkät avaukset tuottaneet tulosta. IFK sai ottelun alussa vaarallisia erikoistilanteita, mutta lahtelaispuolustus blokkasi vetoja uhrautuvasti.

Ensimmäisen jakson paras paikka tuli valmentajaansa viikolla vaihtaneelle kotijoukkueelle hieman vartin pelin jälkeen. Hugo Cardoso keskitti ja Adam Larsson jatkoi päällään. Pallo kuitenkin kimmahti yläputkeen ja Lahti selvisi tilanteesta kuivin jaloin. Larsson pääsi kokeilemaan myös hieman jakson puolivälin jälkeen. Jayden Reid keskitti, mutta Larsson painoi huippupaikasta ohi maalin. IFK:n kolmas huippupaikka tuli hieman puolen tunnin pelin jälkeen. Daniel Enqvist leikkasi sisään ja ampui. Osku Maukonen Lahden maalilla venyi ja IFK sai jälleen yhden lukuisista kulmista. Lahti kuitenkin kesti jakson kestäneen kotijoukkueen vyörytyksen ja tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa Lahti sai paikkansa. Benjamin Mulahalilovićin keskitys tuotti vaikeuksia IFK-kassari Matias Riikoselle. Kassari nyrkkeili pallon Michael Lópezille. Argentiinalainen ehti reagoimaan ja sai hyvän puskun, mutta pallo jysähti pystypuuhun.

IFK sai jakson edetessä jälleen prässinsä toimimaan ja Lahdella oli vaikeuksia pallonhallinnassa. Kentälle vaihdettu Tehe Olawale löysi syötöillään useasti Adam Larssonin ja ”läheltä piti” -tilanteita riitti Lahden maalilla. Tunnin kohdalla kapteeni Mikko Viitikko blokkasi Larssonin yrityksen ja vartti ennen loppua tolppa pelasti Lahden.

Lahti kuitenkin onnistui luomaan vielä yhden huippupaikan kesken IFK:n vyörytyksen. Luquinhas ja Mulahalilović pelasivat näppärästi seinäsyötöillä tilaa ja Mulahalilović pääsi ampumaan. Painava veto kiersi hyvin ja se tuotti vaikeuksia Riikoselle. Kotijoukkueen puolustus kuitenkin siivosi pallon väljemmille vesille ja pisteet jaettiin saarella lukemin 0–0.

Täyden ysikymppisen FC Lahden keskikentällä raatanut Riku Selander oli pettynyt tasapeliin. Hänen mukaansa joukkue oli valmistautunut viikolla IFK:n pelaamiseen vanhan valmentajan pelikirjan mukaan. Selanderin mukaan Lahti ei tiennyt, mitä odottaa ja se tuotti vaikeuksia koko joukkueelle.

– Tulos ei tyydytä yhtään. Näissä kuuden pisteen peleissä pahempaa olisi vain tappio. Tämä on haastava paikka vierailla ja meillä ei ollut mitään hajua, mitä meille on tulossa vastaan. Täällä ei ole helppoa pitää nollaa omassa päässä. Nollapeli on se, mistä voi olla vähän positiivinen. Kerkesimme viikolla treenaamaan vanhan pelikirjan mukaan ja korkea prässi yllätti. Siksi pelistä tuli tuollainen näytelmä, kun siitä tuli. Meidän arki on kuitenkin muuttunut ja siitä se kaikki lähtee, Selander summasi pettyneenä.

Myös FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarte oli pettynyt lopputulokseen. Hänen mukaansa ottelu oli lahtelaisille erittäin vaikea. Duarten mukaan Lahden peli-ilme oli kaukana edellisten otteluiden ilmeestä.

– Peli oli vaikea, erittäin vaikea. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin se on tulos, sillä tolpat ja rima pelasivat meidän puolella. Vastustajalla oli energiabuusti. Tiedämme, että voimme pelata paremmin. Pukukopissa oli paljon pettyneitä kasvoja. Meidän syöttömme olivat huonoja ja jouduimme vaikeuksiin koko ajan. Meidän täytyy valmistautua paremmin tamänlaisia pelejä varten. Paras, mitä tänään saimme oli piste ja nollapeli. Emme olleet viime pelien tasolla, Duarte kertoi.

FC Lahden ja karsijan paikalla olevan IFK Mariehamnin ero säilyi samana ja joukkueet ovat tasapisteissä. Lahden kausi jatkuu ensi sunnuntaina 25.8. Hiihtiksellä. Vieraaksi saapuu Vaasan Palloseura. Otteluliput ennakkoon myy Tiketti.

FC Lahti:

Maukonen; Jordão (11′ Puukko), Strauß, Vainionpää, Viitikko, Andrade; Selander, Mulahalilović, Luquinhas (90′ Babiker); Ivanovic (v) (76′ Jäntti), López

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Heidi Nokelainen