Lauantaina Mukkulan hallissa järjestettiin pelaajatarkkailutapahtuma, johon osallistuivat FC Lahden lisäksi pääkaupunkiseudun yhteistyöseurat FC Espoo, VJS sekä JäPS. Joukkueet oli kasattu seurojen parhaista -97-00 syntyneistä pelaajista. Lisäksi FC Lahdella oli mukana muutama testipelaaja.
FC Lahden talenttivalmentaja Joni Kallioinen oli tyytyväinen näkemäänsä. Tapahtuma palveli tarkoitustaan.
– Otteluiden tulos ei ollut päivän päätarkoitus. Halusimme että pelaajat käyttävät omia vahvuuksiaan ja näyttävät minkälaisia futareita ovat. Me etsimme FC Lahteen rohkeita, aktiivisia, juoksuvoimaisia pelaajia, jotka haastavat, laukovat, rytmittävät ja antavat kaikkensa tilanteessa kuin tilanteessa, Kallioinen paaluttaa.
Ensimmäisessä ottelussa VJS:n ja JäPSin yhdistelmäjoukkuetta vastaan FC Lahti marssitti kentälle nuoremman joukkueen. FC Espoota vastaan kentällä nähtiin vastaavasti liigarinkiin kuuluvia Driton Shalaa, Mikko Kuningasta, Paavo Voutilaista ja Paavo Aholaa.
– Ensimmäisessä pelissä oli tarkoituksella selvästi nuorempia pelaajia ja toisessa vanhempia. FC Espoolla oli hieman vanhempi kokoonpano kuin VJS/JäPS:lla, Kallioinen selventää.
– Ensimmäisen matsin ensimmäinen puoliaika oli lahtelaisilta hyvää jalkapalloa, hetkittäin hieman liian vauhdikasta tosin. Kaikki olivat antamassa näyttöjä liigajoukkueelle, niin jalka oli molemmilla joukkueilla useasti vähän liikaa kaasulla. Rytmitys meinasi puuttua. Silti ihan ok jakso. Toisella puoliajalla sitten FCL:n peli vähän sekosi. Pakka venyi liikaa, Kallioinen kertoo.
– Toinen peli oli alusta loppuun hyvää nuorten jalkapalloa, Kallioinen jatkaa.
Kartoitustapahtuma antoi paljon arvokasta tietoa valmentajistolle nuorten pelaajien tasosta. Vihkoon raapusteltiin ylös useita hyviä näyttöjä antaneiden pelaajien nimiä.
– Saatiin aika paljon tietoa omista-, yhteistyöseurojen pelaajista ja testipelaajista. ”Toke” (Toni Korkeakunnas) oli koko ajan kynän ja lehtiön kanssa. Minä taas en pystynyt keskittymään ottelujen aikana yksittäisiin pelaajiin, kun valmensin. Käyn lähipäivinä videot läpi. Monia mielenkiintoisia pelaajia ja todella hyviä suorituksia tutuilta ja aiemmin tuntemattomilta pelaajilta, Kallioinen sanoo.
FC Lahden keväällä alkanut yhteistyö FC Espoon, VJS:n, JäPS:n sekä lahtelaisten FC Reippaan ja FC Kuusysin kanssa jatkuu vahvana pienistä junioreista edustusjoukkue – tasolle.
– Paljon on kaikenlaista toimintaa tulossa, Kallioinen lupaa.
Ottelut:
FC Lahti – VJS/JäPS 1-0
FC Lahti – FC Espoo 3-1
FC Espoo – VJS/JäPS 2-1