placeholder

​Otteluennakko: KuPS – FC Lahti

Edessä on samalla FC Lahden vuoden 2017 ensimmäinen vierasottelu, sillä Suomen Cupin kaksi edellistä kamppailua Kuhnurit pelasivat kotihallissa Mukkulassa.

Uudistunut Suomen Cup ei ole lähtenyt FC Lahden osalta tuloksellisesti erityisen hyvin käyntiin, sillä Hakaa vastaan joukkue jäi 1-1-tasapeliin ja Ilvestä vastaan tuli 0-2-tappio.

KuPS sen sijaan on avannut Suomen Cupin erinomaisesti. Kahden ottelun jälkeen keltapaidoilla on saldona kaksi voittoa, peräti 14 tehtyä maalia ja yksi päästetty osuma. JJK:n kuopiolaiset murskasivat peräti 9-1 ja MP:n 5-0.

Vaikka haaste onkin kova, niin vielä ei ole Kuhnureille myöhäistä kääntää kelkkaa ja taistella jatkopaikasta E-lohkossa. Se kuitenkin vaatii terävyyttä ennen kaikkea hyökkäyspeliin, jota on rukattu paljon harjoituksissa.

– Takana on suhteellisen hyvä harjoitusviikko, vaikka käytössä on ollut kapea rinki eri vaivojen vuoksi, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo.

– Painopisteenämme on ollut viimeinen kolmannes ja hyökkäyspeli. Viimeksi Ilvestä vastaan saimme palloa jo hyvin vaara-alueille, mutta viimeisissä ratkaisuissa oli haettavaa. Nyt kaipaamme niihin lisää päättäväisyyttä ja juonikkuutta, ”Toke” korostaa.

Korkeakunnas tuntee KuPS:n päävalmentajan Jani Honkavaaran erittäin hyvin, joten vastustaja tuskin pääsee yllättämään. Se on kuitenkin sanottava, että kuopiolaiset ovat juuri tällä hetkellä erinomaisessa iskussa.

– Vastassa on ilmeisen vapautunut joukkue, josta paistaa peli-ilo. Hyökkäyksessä heillä on ehkä sarjan paras kärkipari Gbolahan Salami ja Ats Purje. Myös nuori Urho Nissilä on nostanut profiiliaan. Kovassa iskussa ovat Kuopion pojat, mutta tämä on meille erinomainen mittari.

FC Lahden osalta painopiste on edelleen oman pelin kehittämisessä, mutta pelaajatilanne on hieman hankala ennen perjantain kamppailua. Pavel Nazimovin ja Hendrik Helmken peliluvat eivät ole vieläkään kunnossa. Lisäksi Hassan Sesay ja Igor Jovanovic ovat varmuudella sivussa.

Puolikuntoisina ovat myös Jasse Tuominen, Mikko Kuningas, Kalle Taimi ja Paavo Voutilainen.

Mukana Kuhnureiden kokoonpanossa perjantaina onkin 22-vuotias, FC Lahti Akatemiasta tuttu Masa Malen, joka on allekirjoittanut akatemiasopimuksen.

FC Lahti ja KuPS kohtasivat toisensa edellisen kerran viime vuoden lopulla harjoitusottelussa. Kokeellisilla kokoonpanoilla pelattu ottelu päättyi tuolloin 2-2-pistejakoon.

Suomen Cupin E-lohkon kamppailu KuPS – FC Lahti pelataan perjantaina 3. helmikuuta Kuopio-hallissa klo 18.00. Ottelun voit seurata suorana lähetyksenä ISTV Extrasta.