UNIQUEkoti -Otteluennakko: FC Lahti vierailee vaikeassa paikassa

Lauantai on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. FC Lahdella on tiedossa jo kolmas ottelu viikon sisään ja lahtelaiset matkaavat vierasotteluun Valkeakoskelle. Lahtea isännöi Tehtaan kentällä liigassa seitsemäntenä oleva FC Haka.

Vierasotteluissa parempia tuloksia

FC Lahti kohtasi keskiviikkona Suomen Cupin viidennellä kierroksella vieraskentällä Haminan Pallo-Kissat. Lahti kaatoi Kolmosessa pelaavan vastustajansa puolivaloilla lukemin 6-2. Macoumba Kandji onnistui kahdesti. Berat Köse, Chinedu Geoffrey, Alan Henrique ja Hysen Memolla osuivat kertaalleen. Lahti sai ottelussa paljon onnistumisia ja nostettua jälleen itseluottamusta viime sunnuntaina AC Oululle kärsityn 2-0-kotitappion jälkeen.

– Cupin onnistumiset pitäisi saada siirrettyä nopeampaan tempoon ja pienempään tilaan. Haluamme tuode ne murtautumismallit huomisessa pelissä mukaan. Cupissa meillä oli pientä rotaatiota ja uusia pelipaikkoja pelaajilla, joten kaikki ei mene aina yksi yhteen suoraan, mutta pelissä oli paljon hyviä asioita, FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli summasi edellisen ottelun.

FC Lahden tämän kauden vieraspelit ovat sujuneet. Liigassa neljästä ottelusta on ollut saldona kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Cupissa Lahti on napannut kolme vierasvoittoa ja Liigacupin ainoa vierasottelu päättyi lahtelaisten voittoon. Lauantaina Lahti lähtee hakemaan jatkoa hyville otteille vieraissa. Kokoonpanosta ovat varmasti sivussa vain pelikieltoinen Hysen Memolla ja loukkaantuneet Pyry Lampinen ja Lassi Järvenpää. Zeneli tunnustaa, että huominen vastustaja on vaikea.

– Huominen vastustaja on ollut meille aina vaikea ja on varmasti nytkin. Heillä on kyky muuttua pelin aikana taktisesti. He kykenevät muuttamaan pelaamista ja muotoa ja he ovat tehneet sitä useamman vuoden. Meidän pitää olla kärsivällisiä ja yhtenäisiä. Meidän pitää myös olla oikea-aikaisesti todella nopeita. Meidän täytyy kontrolloida pelitapahtumia pallon kanssa ja ilman palloa ja olla kurinalaisia. Olemme latautuneet ja valmistautuneet hyvin huomiseen peliin, Zeneli kertoo.

FC Haka aloittanut kautensa pirteästi

Kotijoukkue FC Haka aloitti liigan erittäin pirteästi. Liigassa kuitenkin edellinen voitto on tullut huhtikuun lopussa HIFK:sta. Edellisellä liigakierroksella Haka meni johtoon Helsingin Jalkapalloklubia vastaan alkukauden komeetan Lee Erwinin maalilla. Klubi kuitenkin otti klassikosta lopulta 4-1-voiton. Erwinillä on tällä kaudella kasassaan jo viisi maalia ja hänen pimentämisensä on yksi lahtelaisten voiton avaimia.

Myös Haka pelasi keskiviikkona Suomen Cupia. Haka kohtasi vieraskentällä Ykkösessä pelaavan KTP:n. Kotkalaiset menivät ottelussa johtoon, mutta Haka tuli tasoihin ja meni ohi. Stavros Zarokostas osui kahdesti ja Oliver Whyte ja Donaldo Açka iskivät maalit mieheen lukemiin 4-2 päättyneessä ottelussa.

Hakan hyökkäys perustuu pitkälti Zarokostasin, Erwinin ja Logan Rogersonin hyvään yhteispeliin. Etenkin Erwin kykenee viimeistelemään erittäin tehokkaasti. Haka-vahti Aatu Hakala on kasvanut kelpo torjujaksi ja häntä kirittää kokenut Mika Hilander. Puolustuksen keskustassa luutii kenties liigan paras toppari Luiyi De Lucas, joka on myös pelote erikoistilanteissa.

Haka ollut Lahdelle vaikea vastus

FC Lahti ja FC Haka ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 47 kertaa. FC Lahti on juhlinut voittoa vain kymmenen kertaa. Haka on puolestaan voittanut kohtaamisista 22. Maaleja lahtelaiset ovat tehneet 38, Haka puolestaan 73. FC Lahti on voittanut edellisen kerran Tehtaan kentällä toukokuussa 2007 Berat Sadikin ja Mikko Hauhian osuessa. Lahden edellinen voitto Hakasta on Suomen Cupin alkulohkon 2-1-voitto kaudelta 2018.

Joukkueet kohtasivat toisensa tämän vuoden Liigacupissa. Heti ottelun alkuminuuteilla pallo kimposi Arlind Sejdiusta omaan maaliin ja Haka pääsi johtoon. Toisella jaksolla Stavros Zarokostas iski Hakan 2-0-voittoon. Haka onkin pelannut tappioitta edelliset kahdeksan keskinäistä virallista kohtaamista, joten Lahden on aika katkaista putki lauantaina.

FC Haka – FC Lahti 28.5.2022 kello 17.00 Tehtaan kentällä!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Paikan päälle matkaaville lahtelaisille on varattu katsomonosa päätykatsomosta. Sisäänkäynti päätykatsomoon tapahtuu Niementien portista. Lippuja saa ennakkoon tästä.

Mikäli et pääse paikalle, näyttää Ruutu-palvelu ottelun suorana.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola