UNIQUEkoti -OTTELUENNAKKO: FC Lahti saa uuden haasteen Cupissa

Keskiviikko on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. Legendaarinen Suomen Cup jatkuu FC Lahden osalta vierasottelulla. Lahti lähtee haastamaan Nelosessa pelaavaa Cup-yllättäjää Kypärämäki Rangersia Jyväskylään.

Vaikeudet selätetty

FC Lahdella oli takanaan erittäin vaikeat viikot, kun joukkueesta putosi päivittäin pelaajia sairastumisaallon ja loukkaantumisten seurauksena. Lauantaina Lahti kuitenkin pääsi jalkeille jo liki parhaalla kokoonpanollaan kotiottelussa KTP:tä vastaan. Lahti hallitsi peliä ja loi maalipaikkoja, mutta KTP kesti ja Lahdessa päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Paikan Suomen Cupin neljännelle kierrokselle Lahti lunasti Joensuussa huhtikuun loppupuolella. Kakkosessa pelaava JIPPO antoi kunnon vastuksen erittäin kapealla materiaalilla reissussa olleelle Lahdelle. Lahtelaiset kuitenkin kairasivat jatkopaikan lukemin 2—1. FC Lahden osumista vastasivat Marius Könkkölä ja Pablo Andrade.

FC Lahden ainoa tavoite on voitto ja sen kautta jatkopaikka. Lahdella on edessään härkäviikot, joten kokoonpanossa voidaan nähdä muutoksia viime lauantain pelistä. Varmasti sivussa ovat Lassi Järvenpää, Eemeli Virta, Juho Pirttijoki ja Matheus Alves. Pirttijoki ja Alves saattavat kuitenkin olla mukana jo seuraavassa ottelussa.

Rangersilla myös liigakokemusta

Keski-Suomen Nelosta pelaava Kypärämäki Rangers on edennyt Cupissa jo neljännelle kierrokselle. Satumaisella matkalla ovat kaatuneet FC Soho, FC Tarzan ja Niemisen Urheilijat. Niklas Kauppinen on osunut jokaisessa ottelussa vähintään kahdesti ja hän taistelee Cupin maalipörssin johtopaikasta seitsemällä osumallaan. Kauppinen onkin urallaan pelannut myös Ykkösessä asti.

Kauppinen ei ole ainoa korkeammilla sarjatasoilla esiintynyt Rangers-peluri. Jyväskyläläisten riveistä löytyy myös takavuosien superlupaus Benno Hanslian, Zakaria Abahassine ja Tuomas Latikka, joka ei kuitenkaan ole vielä tällä kaudella esiintynyt kentällä. Koko kolmikko on esiintynyt myös Veikkausliigassa. Heidän lisäkseen Matti Kohonen on esiintynyt kahdessa ottelussa kentällä liigassa, mutta tällä kaudella hän ei vielä ole esiintynyt Rangersin paidassa.

Edellisellä Nelosen kierroksella Rangers kaatoi Jämsänkosken Ilveksen 9—1 perjantaina. Abahassine osui neljästi. Muut maalintekijät olivat Hanslianin lisäksi Olli Väätäinen, Mikko Matilainen, Santtu Laaksonen ja Mikko Hiltunen. Rangers johtaa Nelosen lohkoaan kahdella voitolla kahdesta ottelusta maalieron ollessa komea 14—4. Vaikka Rangersin ja Lahden välillä on sarjatasoja, saa Lahti olla tarkkana etenkin jyväskyläläisten taitavien ja fyysisten hyökkääjien kanssa.

Suomen Cupissa hyviä muistoja Keski-Suomesta

Vaikka FC Lahti on pelannut jo 104 ottelua historiansa saatossa Suomen Cupissa, ei se ole kertaakaan kohdannut monilajiseura Kypärämäki Rangersia. Lahti on kuitenkin vieraillut Jyväskylän seudulla Suomen Cupin merkeissä voitokkaasti. Kaudella 2002 lahtelaiset vierailivat Laukaalla Pallohaiden vieraana ja tuloksena oli 8—1-voitto Njazi Kuqin hattutempun siivittämänä. JJK:n Lahti on puolestaan kaatanut Cupissa kahdesti kotonaan. Ensimmäisessä JJK-kohtaamisessa Tuomas Latikka oli kentällä Kisapuistossa, kun FC Lahti nousi kolmen maalin takaa 4—3-voittoon.

Lahti on ollut historian saatossa kohtalaisen hyvä Cup-seura. Viime vuonna Lahti eteni jälleen välieriin asti. Nyt Lahti tarvitsee kuitenkin jatkopaikan viidennelle kierrokselle ja se vaatii onnistumisen jyväskyläläisjoukkuetta vastaan.

Kypärämäki Rangers – FC Lahti 17.5.2023 kello 19.00 Viitaniemen urheilukentällä!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Liput otteluun maksavat viisi euroa.

Kaupungin virallinen kisastudio Sporttiravintola Pelurissa Lanun aukiolla.

Ottelu näkyy myös Ruutu-palvelusta.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola