UNIQUEkoti -OTTELUENNAKKO: FC Lahti matkaa saarelle talvimyrskyn keskellä

Sunnuntai on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. FC Lahti jatkaa talven Liigacupin pelejään vierasottelulla Ahvenanmaalla. Lahtelaisia isännöi saarella kotonaan aina vaikea IFK Mariehamn.

Musta hetki kaatoi Lahden

FC Lahti on kahdessa pelaamassaan Liigacup-ottelussa ollut pelillisesti pirteä, mutta tulokset eivät ole olleet suotuisia. Puolitoista viikkoa sitten Lahti kohtasi vieraskentällä Helsingin Jalkapalloklubin. Jusif Ali vei Irfan Sadikin ja Matti Klingan esityöstä Lahden johtoon. HJK tasoitti ottelun vielä ensimmäisen jakson aikana ja toisella jaksolla Lahdelle tuli musta viisiminuuttinen, jonka aikana Klubi osui neljästi. Ottelun lopussa Juho Pirttijoki iski vielä Julius Tauriaisen antamasta erikoistilanteesta loppulukemiksi 5—2.

Saarelle FC Lahti lähtee metsästämään sekä ehjää ysikymppistä että avauspisteitään. Kokoonpanosta ovat varmasti sivussa vain Lassi Järvenpää ja Tommi Jäntti. Bubacar Djalón pelaaminen on vielä epävarmaa.

Edellisen ottelun ensimmäinen jakso oli Lahdelta hyvää peliä, joten sen päälle lahtelaiset haluavat rakentaa pistejahtiaan myös sunnuntaina. Talven aikana Lahti on luonut jokaisessa pelaamassaan ottelussa hyvän määrän maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ole ollut vielä kliinistä. FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila haluaa suojattiensa ottavan edellisen ottelun hyvät asiat mukaan tulevaan otteluun.

– Isona teemana meillä on saada ehjä ysikymppinen, ehjempi kuin kaksi ensimmäistä Liigacupin ottelua. Meillä on alla tiukka viikko ja kaikki tämän viikon tekemiset huipentuvat tietysti sunnuntain peliin. Otamme HJK-pelistä hyvät asiat mukaan. Saimme riistoja ja saimme tehtyä tilanteenvaihdoista maalin. Puolustamisen osalta oli HJK-ottelussa hyviä asioita, mutta niitä meidän pitää pystyä tekemään vahvemmin. Mielenkiintoinen peli tulossa saarella keskellä talvea. Tuuli on varmasti kova ja matka on mielenkiintoinen. Lähdemme silti hyvillä mielin kohti huomista, Mannila kertoo.

Kotijoukkueen runko hyvin kasassa

Kotijoukkue IFK Mariehamn sijoittui viime kaudella kymmenenneksi. Joukkueen runko pysyi hyvin talven aikana kasassa etenkin puolustuksen osalta. Timi Lahti, Jean-Christophe Coubronne ja keskikentällä peliä tasapainottava Alvaro Ngamba jatkavat saarella myös tulevalla kaudella. Keskikentän pohjalle IFK sai kovan vahvistuksen, kun meritoitunut ranskalainen Aly Ndom saapui Maarianhaminaan. Patrik Raitasen loukkaantuminen kuitenkin rikkoo hieman IFK:n linjaa.

IFK on pelannut jo neljä Liigacup-ottelua ja saalistanut niissä kaksi tasapeliä. IFK:n ongelmana on ollut maalinteko ja joukkueen ainoa maali syntyi viime ottelussa 1—1-tasapeliin päättyneessä ottelussa KTP:tä vastaan. Lainapelaaja Samuel Anini jr. hankki ottelun alussa rangaistuspotkun ja laittoi sen varmasti sisään. KTP kuittasi maalin kuitenkin heti perään ja ottelussa päädyttiin pistejakoon.

IFK on menettänyt jo mahdollisuutensa jatkoon Liigacupissa. Lahden oljenkorret ovat enää ohuet, mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Lahti ei kuitenkaan tule saamaan saarelta pisteitä helpolla, vaan lahtelaisten pitää käyttää luomansa maalipaikat tehokkaasti.

Lahti ei onnistunut viime kaudella kaatamaan IFK:a

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti. IFK juhli voittoa kahdesti ja kauden avauksessa joukkueet päätyivät maalittomaan tasapeliin. Lahti ei onnistunut viime kauden aikana iskemään IFK:n verkkoon maaliakaan.

Historian saatossa Lahti on kuitenkin ollut hieman niskan päällä. Joukkueet ovat pelanneet virallisia otteluita 52. Lahtelaiset ovat voittaneet kohtaamisista 21 ja IFK 14. Maaleissa Lahti johtaa lukemin 76—63.

Tarttuuko FC Lahti oljenkorteensa ja taistelee avauspisteensä saarelta?

IFK Mariehamn – FC Lahti 19.2.2023 kello 18.00 Wiklöf Holding Arenalla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Virallinen kisakatsomo Sporttiravintola Pelurissa.

Ottelu näkyy suorana Ruutu-palvelusta.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola