UNIQUEkoti -OTTELUENNAKKO: FC Lahdella isojen pisteiden peli

Perjantai on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. FC Lahdella on mahdollisuus nostaa sarjasijoitustaan, sillä mastojen juurelle saapuu vieraaksi IFK Mariehamn. Karsijan paikalla oleva Lahti on vain pisteen perässä saarelaisia. Otteluisäntänä toimii Rantalainen.

Voitto toi itseluottamusta

FC Lahdella on allaan kolme tappiotonta ottelua ja joukkue palasi voittokantaan viime lauantaina Vaasan Palloseuraa vastaan. Chinedu Geoffrey iski kaksi osumaa ja 3-2-voittomaalin viimeisteli Altin Zeqiri kymmenisen minuuttia ennen loppua. VPS loi vielä painetta Lahden maalille, mutta lahtelaisten puolustus taisteli ja selvisi ilman takaiskuja. Näin Lahti nousi jo pisteen päähän suoran säilyjän paikasta. FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannilan mukaan joukkueen työmäärä kentällä antoi mahdollisuuden voittaa ja samaa haetaan myös perjantaina.

– Voitto antoi uskoa. Teimme paljon töitä Vaasassa kentällä ja se antoi meille mahdollisuuden voittaa. Se oli kuitenkin vain yksi peli, josta tavoitteena oli voitto ja se täytettiin. Olemme pelanneet ja pelaamme tärkeitä otteluita koko ajan, joten kliseisesti seuraava peli on aina tärkein. Huomenna meidän pitää olla alkuhetkillä fokusoituneita tietynlaisiin juttuihin. Pitää muistaa, että myös vastustajan tekeminen vaikuttaa, mutta meidän pitää olla myös alkuhetkillä aktiivisia, jotta pystyisimme viemään peliä siihen suuntaan, mihin haluamme. Olemme nyt näyttäneet, että pystymme tekemään maaleja ja haluamme tarjota niitä myös kotiyleisölle, Mannila kertoo.

FC Lahtea on piinannut Vaasan reissun jälkeen pieni flunssa-aalto. Lahti pääsee kuitenkin perjantain otteluun lähes ehjällä miehistöllä. Sivussa ovat varmasti vain Matti Klinga ja pelikieltoinen Eemeli Virta. Vaasassa voittomaalin iskenyt Zeqiri kertoo itseluottamuksen nousseen koko joukkueessa.

– Meillä on ollut viikon aikana aika paljon pelaajia flunssassa, mutta olemme silti pystyneet harjoittelemaan hyvin. VPS-voitto oli henkisesti tärkeä ja se toi meille itseluottamusta. Huomenna meidän pitää onnistua hyökkäyspelissä ja noudattaa pelisuunnitelmaa. Meidän pitää myös varoa vastustajan vastahyökkäyksiä ja puolustaa tiiviisti, jotta pisteet jäävät Lahteen, Zeqiri ennakoi.

Vierailijan kiusana pelikiellot

Vierailija IFK Mariehamn jäi edellisellä kierroksella Ilveksen jyrän alle. Ilves sahasi IFK:n puolustusta rikki ja iski viisi maalia. Saarelaisten kokoonpanosta puuttui puolustuslinjan kulmakivet Jean-Christophe Coubronne ja Timi Lahti, jotka ovat jälleen vapautuneet pelikiellosta perjantain otteluun. IFK:n ainoasta osumasta vastasi John Owoeri, joka karkasi Mohammed Abubakarin loistavasta esityöstä.

IFK kuitenkin kärsii pelikielloista myös perjantaina. IFK:n avainpelaajiin kuuluva Abubakari on sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Myös Jiri Nissinen ja joutuvat jättämään pelin väliin varoitustilin täyttymisen johdosta.

Poissaoloista huolimatta saarelaisilla on koossaan vahva joukkue. Owoeri on voittanut urallaan Ruotsin pääsarjan maalikuninkuuden. Juuri siirtoikkunan lopussa takaisin saarelle palannut maajoukkuemies Albin Granlund tiivistää IFK:n puolustusta. Myös Riku Sjöroos ja Mikko Sumusalo ovat rutinoituneita liigapelaajia. Lahteakin edustanut hyökkääjä Vahid Hambo kykenee tehoihin, joten lahtelaisten pitää olla hereillä koko ottelun ajan.

IFK puolustaa tiiviisti ja haluaa iskeä terävästi vastaan. Etenkin Owoerin nopeus ja taito repii puolustuksia rikki. IFK on myös vahva erikoistilanteissa molemmissa päissä. Baba Mensah ja Timi Lahti voittavat kaksinkamppailuja ja etenkin puolustuspäässä kaksikko pelaa uhrautuvasti. Maalivahti Yann Fillion venyy ajoittain uskomattomiin haamutorjuntoihin. Kotijoukkue joutuu tekemään paljon töitä ohittaakseen kaksikon ja sen jälkeen vielä Fillionin.

Historia Lahden

Joukkueet kohtasivat toisensa Maarianhaminassa kauden avauksessa. IFK hallitsi ensimmäistä jaksoa, Lahti puolestaan toista. Ottelu kuitenkin päättyi maalittomaan tasapeliin. Ottelun lopussa saarelaisten Eero Tamminen ajettiin kahden keltaisen saattelemana ulos, mutta lahtelaiset eivät onnistuneet hyödyntämään ylivoimaa.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 50 kertaa. Lahti on voittanut otteluista 21, IFK puolestaan 12. Maaleja lahtelaiset ovat iskeneet saarelaisten verkkoon jo komeat 76. Grönvittin maalisaldo on 55. Lahti on kyennyt nappaamaan pisteitä kuudesta edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta. IFK:n edellinen voitto Lahdesta on kaudelta 2019.

IFK:n riveissä pelaa kolme entistä FC Lahden pelaajaa. Viime kaudella Lahtea edustaneet Timi Lahti ja Jean-Christophe Coubronne luutivat saarelaisten puolustuksessa. Vahid Hambo edusti Lahtea kaudella 2020. Lisäksi IFK:n valmennukseen kuuluu Lahdessakin valmentanut Jari Pyykölä.

Lahden nykyisestä joukkueesta maalinteossa IFK:n verkkoon ovat onnistuneet Loorents Hertsi, Altin Zeqiri, Macoumba Kandji ja Chinedu Geoffrey. Heistä Hertsi osui viime kaudella kahdesti. Viimeisimmän maalin keskinäisissä kohtaamisissa on iskenyt Zeqiri. Onnistuuko lahtelaishyökkäys jälleen IFK:a vastaan.

FC Lahti – IFK Mariehamn 26.8.2022 kello 18.00 Lahden stadionilla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Otteluisäntänä toimii Rantalainen.

Otteluun on kutsuttu FC Kuusysin ensimmäisen Suomen mestaruuden 40 vuotta sitten voittanut joukkue. Lue lisää tästä.

Ottelun ennakkoliput halvemmalla Tiketistä. Liput paikan päältä lipunmyyntikioskeista 20 euroa. Lippukioskit löytyvät stadionin yläparkkipaikan edestä ja Janssonin Hiihtäjäpatsaan edestä. Hanki lippusi ennen turvatarkastusta.

Mekonomen Autohuollon VIP-parkkipaikka löytyy stadionin yläparkkipaikalta. Pysäköintitilaa löytyy myös Messukeskuksen pysäköintialueelta. Suosithan saapuessasi kestäviä liikkumismuotoja. Pyöräparkit löytyvät Suurhallin edestä ja Hiihtosillan alta. Mankeli-asema löytyy Hiihtostadionin edustalta, Salpausselän Seisakkeen edustalta.

Pääkatsomon sektorissa A2 on kotikannattajakatsomo. Junnufanikatsomo on sektorissa A5 ja sektorin edustalla on jaossa junnupasseja ja leimoja passeihin. Junnufanipassien palkintoja jaetaan fanituotepisteellä. Vieraskannattajille on varattu paikat pääkatsomon hyppyrimäkien puoleisesta päädystä sektorista A8.

Palvelualueella on tarjolla perinteisten Merosten lisäksi myös Cilantron maukkaita tuotteita sekä Hartwallin virvokkeita. Anniskelualuetta ovat palvelualueen lisäksi myös sektoreiden A1, A2 ja A3 yläosat.

Ottelun käsiohjelma on ostettavissa muistoksi kahden euron hintaan fanituotepisteeltä. Digitaaliseen käsiohjelmaan pääset tutustumaan tästä.

Ottelun Sinuhe-statpackiin pääset tutustumaan tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Tomi Saarivirta