FC Lahden vuoden ensimmäinen virallinen ottelu päättyi voittoon. Mukkulan kuplassa pelatussa Ykkösliigacupin avauksessa FC Lahti kukisti HJK Klubi 04:n maalein 2–1 (1-1). Lahtelaisista maalinteossa onnistuivat Tobias Karkulowski ja Eric Oteng.
-Otimme askeleen eteenpäin edellisestä ottelusta PK-35:ttä vastaan. Virallinen ottelu toi otteisiin tarvittavan tasonnoston niin fyysisesti kuin itseluottamuksen osalta, päävalmentaja Goncalo Pereira kertasi.
Sinivalkoraidat ovat vuosien saatossa olleet Lahdessa hyviä innoituksen lähteitä, ja niin tälläkin kertaa. Huolimatta siitä, että vastustajan nimessä oli kolmen tutun kirjaimen lisäksi lisäosia, lähti FC Lahti kamppailuun hyvin latautuneena. Kotijoukkue aloitti pelin pirteästi ja korkea prässi toimi Klubi 04:ää vastaan. Ottelun avausmaali nähtiin jo 6. minuutilla, kun Tobias Karkulowski pääsi tälläämään hyvältä etäisyydeltä pallon maaliin. Klubi 04 pääsi alun kangertelun jälkeen kuitenkin peliin mukaan. Tasoitus nähtiin nopean hyökkäyksen päätteeksi 17. minuutilla, kun Marlo Hyvönen pääsi nokikkain maalivahti Joona Tiaisen kanssa.
Yhdestä selän taakse päästetystä maalista huolimatta Tiainen oli ensimmäisen puoliajan näkyvimpiä pelaajia. Pari huipputorjuntaa tehnyt Tiainen piti pelin 1–1:ssä taukovihellykseen saakka.
Tauon jälkeen FC Lahti otti otteen uudelleen itselleen. Vaihdosta sisään tulleet Eric Oteng ja varsinkin Martim Ferreira toivat peliin lisää pallollista osaamista, minkä myötä peli pyöri enemmän vieraiden päässä. Kamppailun 64. minuutilla pallo pelattiin juuri Otengille, joka tälläsi maailmanluokan laukauksella tilanteeksi 2–1. Ennen kamppailua kokoonparsitut maaliverkot olivat tiukoilla pallon painuessa tuimasti tolpan juureen.
Kamppailu pysyi lahtelaisten hyppysissä loppuun saakka. Lahti teki triplavaihdon 71. minuutilla, mutta se ei juuri vaikuttanut pelin voimasuhteisiin.
-Menetimme otteen pelistä puolen tunnin jälkeen, mutta olen tyytyväinen siihen, kuinka tunnistimme tilanteen ja saimme tehtyä korjauksia peliin tauolla ja toisella puoliajalla, Pereira kehui.
Kamppailun pienoiseksi varjopuoleksi jäi Matias Vainiopään loukkaantuminen, jonka vuoksi hänen oli tultava vaihtoon ensimmäisellä puoliajalla.
FC Lahti jatkaa Ykkösliigacupin pelejä ensi viikon sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Helsinkiin KäPan vieraaksi.
Ottelun kulku:
1-0 Karkulowski (Huovinen) 6. min
1-1 Hyvönen 17. min
2-1 Oteng (Babiker) 64. min
Kokoonpano:
Tiainen (Munukka 46)
Karkulowski
Pami (Oteng 46)
Heikkinen (Koskinen 71)
Viljamaa (Kostian 71)
Laamanen
Vainionpää (Niskanen 38)
Huovila (Ferreira 46)
Babiker
Inkinen
Jokiranta (Belabid 71)