Otteluraportti: FC Lahti taipui tennislukemin

FC Lahti matkasi IFK Mariehamnin vieraaksi haastajasarjan ensimmäisellä kierroksella. IFK oli tyly isäntä ja musersi vierailijat tylyin 6-0-lukemin.

Ensimmäisen puoliajan pelinkuva oli selvä. Lahti vetäytyi puolustamaan syvälle omalle kenttäpuoliskolleen keskittyen vastahyökkäyksiin. Mariehamn otti pallonhallinnan itselleen, muttei ensimmäisen puoliajan alkuvaiheissa onnistunut luomaan maalintekouhkaa Lahden maalille.

Ottelun ensimmäinen vaarallinen maalipaikka nähtiin 16’ peliminuutilla, kun Hysen Memolla vapautti vasemmasta laidasta Arlind Sejdiun karkuun kotijoukkueen puolustukselta. Sejdiu pelasi pallon matalana boksin sisään, josta peliväline purettiin miesruuhkan keskeltä suoraan Eduards Emsisille. Emsiksen vastapalloon tällätty tulinen laukaus karkasi kuitenkin taivaan tuuliin.

Isännät väläyttivät vaarallisuuttaan, kun 25´ peliminuutilla Jamie Hopcutt pääsi laukomaan 16:n rajalta vaarallisesti. Laukaus meni vain hieman ohi Tiaisen vartioiman maalin ja näin ottelua jatkettiin tasatilanteessa.

Reilun puolen tunnin jälkeen Chinedu Geoffrey katkaisi vastustajan syötön hyökkäysalueella ja pelasi pallon vierelleen Altin Zeqirille. Zeqiri pääsi laukomaan 16:n rajan takaa hakien laukauksellaan takakulmaa. IFK:n maalivahti Elmo Henriksson venyi kuitenkin terävän sijoituksen eteen ja liimasi pallon vuorenvarmasti.

Heti perään IFK oli siirtyä johtoon kulmapotkusta, kun John Owoeri pääsi puskemaan takatolpalta. Ihmeen kaupalla Tiainen kuitenkin venyi pallon tielle ja piti Lahden maalin koskemattomana.

37´ peliminuutilla Hertsi alusti upeasti Zeqirille maalintekopaikan vastahyökkäyksestä. Tilanteessa Henriksson veti lahtelaisten harmiksi pidemmän korren torjuen pallon. Pallo päätyi vielä Matti Klingalle, jonka viimeistely-yritys karkasi yli maalin.

Vanha viisaus kuuluu, että jos et itse tee paikoistasi, vastustaja tekee. Brasilialaishyökkääjä siirsi kotijoukkueen johtoon liipattuaan pallon päällään Lahden maalin takakulmaan jättäen Tiaisen tilanteessa täysin voimattomaksi.

Juuri ennen puoliaikaa Déllä oli mahdollisuus lisätä johtoa. Ensimmäisen maalin tarjoillut Hopcutt pelasi Dén läpiajoon, mutta tällä kertaa teräväliikkeinen hyökkääjä ei onnistunut maalinteossa, vaan hänen sijoituksena meni hiuksenhienosti ohi maalista.

Puoliajalle siirryttiin IFK:n 1-0 johdossa.

Toinen puoliaika alkoi Lahden kannalta murheellisesti. Tiainen onnistui torjumaan ensin Mikko Sumusalon laukauksen, mutta Dé teki illan toisensa laukoessaan paluupallon maalin perukoille pelikellon näyttäessä 48´ peliminuuttia.

58´ minuutilla illan ehdottomiin hahmoihin kuulunut Hopcutt masensi lahtelaisten mielialaa entisestään. Hopcuttin laukaus meni Tiaisen käsistä ensin tolppaan ja kimposi siitä Tiaisen kroppaan, josta pallo puolestaan päätyi epäonnisesti maaliin. Näin IFK:n siirtyi turvalliseen 3-0-johtoon.

68´ IFK lisäsi johtoa 4-0:aan, kun Mohamed Abubakari pääsi puskemaan muutamasta metristä täysin vapaasti. Minuuttia myöhemmin Hopcutt vei IFK:n jo 5-0-johtoon. 83´ minuutilla IFK sai rangaistuspotkun, jonka Owoeri upotti vasempaan alakulmaan tyylitellen johdon jo 6-0:aan. Nämä jäivät myös ottelun loppulukemiksi.

FC Lahti:

Tiainen; Hertsi, Penninkangas (55´ Lampinen), Pirttijoki (v), Christofi (v), Memolla; Emsis (v) (55´ Kandji), Klinga, Sejdiu (69´ Pasanen), Zeqiri; Geoffrey (69´ Heinonen)

Teksti: Miko Heikkinen

Kuva: Juha Tamminen