Otteluraportti: FC Lahti kaatoi Hakan harjoitusottelussa

FC Lahti ja FC Haka kohtasivat harjoitusottelussa Mukkulan kuplassa lauantai-iltapäivänä. Virkeästi pelannut FC Lahti oli Hakaa edellä numeroin 2–0. Lahtelaisten maaleista vastasivat Asla Peltola sekä Tobias Karkulowski.

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä. Abdoulaye Kanté pääsi pariin otteeseen harhautuksineen iskuetäisyydelle, mutta vedot viuhuivat ohitse tai hyökkäys tylpistyi valkeakoskelaisten puolustukseen. Ottelun 38. minuutilla alkoi kuitenkin tapahtumaan. Haka rikkoi maalialueen reunalla ja FC Lahti pääsi yrittämään ottelun ensimmäistä osumaa vapaapotkusta. Eric Oteng syötti Asla Peltolalle, joka täräytti pallon valkeakoskelaisten maaliin.

FC Lahti puolusti tiiviisti, eikä päästänyt Hakaa vaarallisille maalintekopaikoille ja puoliajalle siirryttiin isäntien 1–0-johdossa.

Ensimmäisellä puoliskolla varmoin ottein maaliaan vartioinut ja sen puhtaana pitänyt Anton Munukka teki tilaa sisään vaihdetulla Osku Maukoselle. Haka metsästi tasoitusmaalia aktiivisesti, mutta FC Lahti teki yritykset yksi toisensa jälkeen tuloksettomiksi. 66. peliminuutilla oli Lahden aika onnistua toistamiseen, kun Tobias Karkulowski purjehti maalialueelle näyttävästi ja upotti ponnekkaan vetonsa Hakan verkkoon.

Enempää maaleja ei Mukkulan lauantai-iltapäivässä nähty ja ottelu päättyi FC Lahden varmaan 2–0–voittoon.

–Hyvä peli ja intensiteetti. Osoitimme, että pystymme olemaan parempia kuin Veikkausliiga-joukkue. Pitää kuitenkin muistaa, että näistä peleistä ei saa vielä yhtään sarjapistettä. Olen kuitenkin tyytyväinen, miten paransimme sovittuja asioita edellisestä ottelustamme. Nyt pidämme muutaman päivän taukoa ja sitten jatkamme kauteen valmistautumista, FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira summasi ottelua.

Maalit:

  1. Peltola 38’
  2. Karkulowski 66’