Otteluraportti: FC Lahti joutui pettymään lopussa HJK:n vieraana

FC Lahti kärsi kirvelevän 3-2-tappion vierasottelussa Helsingin Jalkapalloklubille. Lahden maaleista vastasivat puolustajat Juho Pirttijoki ja maaliputkessa oleva Teemu Penninkangas. Klubilta osuivat Bojan Radulović ja Perparim Hetemaj. HJK:n voitto-osuma merkittiin FC Lahden omaksi maaliksi.

Ottelu alkoi tunnustellen ja kotijoukkue Helsingin Jalkapalloklubi piti palloa. FC Lahti kyttäsi riistoja ja yksi niistä olikin tuottaa vartin kohdalla tulosta, kun Eemeli Virta sai pelattua pallon Chinedu Geoffreylle. Nigerialaisen laukaus jäi kuitenkin voimattomaksi. Myös HJK oli vaarallinen ja se saikin kertaalleen pallon maalipuihin. Lopulta tilanne kuitenkin tuomittiin paitsioksi.

FC Lahti pudotti aivan jakson loppuun pommin. HJK ei saanut täysin purettua erikoistilannetta ja Altin Zeqiri pääsi keskittämään. Takatolpalle hiipinyt Juho Pirttijoki sai painaa ensimmäisen liigamaalinsa Lahden paidassa aivan jakson lopussa. Näin ollen tauolle lähdettiin FC Lahden johdossa.

HJK tuli vahvasti toisen jakson alkuun ja muutaman peliminuutin jälkeen Santeri Hostikka ja Murilo pelasivat kulman lyhyenä. Murilo keskitti ja Bojan Radulović väänsi itsensä puskupaikkaan. Pusku painui Lahden verkkoon. Hetkeä myöhemmin Lahti joutui jälleen antautumaan erikoistilanteessa ja Perparim Hetemaj oli takatolpalla siirtämässä pallon maaliin.

HJK:lla oli paikkoja lisätä johtoa, mutta helsinkiläisten laukaukset painuivat lähelle Stadionin tornia. Lahden vedot menivät puolestaan päin Klubi-vahti Conor Hazardia, jolla oli helppo työ poimia pallot. Viimeisen kymmenminuuttisen aluksi Antonio Reguero torjui Santeri Hostikan yrityksen.

Lahti kampesi itsensä vielä tasoihin. Hysen Memolla pääsi hyvään keskityspaikkaan ja keskitti tarkasti taka-alueelle Teemu Penninkankaalle. Penninkangas otti pallon haltuun ja ampui tulisesti maalipuiden kautta pallon verkkoon. Maali ei kuitenkaan riittänyt pisteisiin, sillä neljä minuuttia myöhemmin pallo jäi ikävästi pyörimään Lahden rangaistusalueelle ja sekä Memolla että Penninkangas pyrkivät purkamaan sitä. Pallo kuitenkin meni Lahden omaan maaliin ja tällä maalilla HJK nappasi kolme sarjapistettä.

Ottelun jälkeen maaliputkessa oleva Penninkangas oli pettynyt tulokseen. Hänen mukaansa Lahden esitys ensimmäisellä jaksolla oli hyvää ja myös toisella jaksolla Lahti sai hyökkäyksiä. HJK:n voittomaalia Penninkangas kuvaili onnekkaaksi.

– Olen tottakai pettynyt tulokseen. HJK käytti onnensa hyväksi ja voitti onnekkaalla maalilla. Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvää peliä. Toisella jaksolla HJK tuli rinnalle ja ohi. Saimme kuitenkin tappioasemassa luotua vaarallisia hyökkäyksiä ja pääsimme tasoihin. Tässä on paljon hyvää, mitä voimme ottaa mukaan sunnuntain otteluun. Saattaa olla ensimmäinen kerta, kun olen maaliputkessa, Penninkangas vitsaili pettyneenä.

Myös FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli lopputulokseen pettynyt. Hän totesi, että kohtaamisten lyhyt väli on sekä hyvä että huono asia. Hänen mukaansa Lahti kuitenkin lähti pelaamaan omalla pelitavallaan ja joukkue onnistui pitämään HJK:a irti pallosta.

– Luotimme omaan tapaamme pelata. HJK:a vastaan pitää pystyä pitämään palloa ja pitää pystyä pitämään Klubi irti pallosta. Osittain onnistuimme siinä, osittain emme. Johtomaalimme tuli ihanaan paikkaan, mutta toisen jakson alussa olimme huonoja ja Klubi sai tehtyä kaksi maalia. Meidän pitää käyttää maalipaikkamme paremmin. HJK ei tarvitse extra-apuja. Pääsimme vielä tasoihin ja joukkue halusi voittaa. Sitten he saivat maalin. Olen pettynyt tulokseen ja tietyt virheet pitää saada pelistämme pois, Zeneli summasi.

Seuraavana FC Lahti kohtaa AC Oulun. Ottelu pelataan sunnuntaina 22.5.2022 Hiihtiksellä.

FC Lahti:

Pirttijoki, Penninkangas

Reguero; Hertsi (68′ Penninkangas), Pirttijoki, Christofi (v), Memolla; Emsis (v), Klinga (62′ Heinonen), Virta (v) (68′ Kandji); Ademi (25′ Sejdiu), Geoffrey, Zeqiri

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola