Otteluraportti: FC Lahti jatkoon toisen jakson osumilla

FC Lahti nappasi kaupungin herruuden ja jatkopaikan Suomen Cupissa. Lahden Reipas kaatui toisen jakson maaleilla lukemin 5-0. Lahden maaleista vastasivat Macoumba Kandji, Arlind Sejdiu, Teemu Penninkangas ja kahdesti osunut Chinedu Geoffrey.

Paikallisottelun henkeen molemmat joukkueet aloittivat hermostuneesti. Alkuminuuteilla Lahden Reippaan Joona Tapani ja Gullit Zolameso pääsivät kokeilemaan. FC Lahden parhaat paikat tulivat ensimmäisen jakson toisella puoliskolla. Ensin Pyry Lampinen ampui ja hetkeä myöhemmin Hysen Memolla kokeili. Aivan jakson lopussa Eemeli Virta vapautti Macoumba Kandjin, mutta Tuomas Kautonen liukui pallon maaliviivalta kulmaksi. Tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Lahti löi kaasun pohjaan. Heti ensiminuuteilla Lampinen jatkoi Altin Zeqirin syötön kohti maalia, mutta Topias Inkinen siivosi. Muutama minuutti myöhemmin Virta pelasi komean pallon laitaan Lampiselle ja Lampisen kova syöttö tavoitti Kandjin. Kandji sai lopulta siirtää Lahden tyhjään maaliin.

Maali vapautti Lahden. Lampinen alusti ja Arlind Sejdiu ampui riman kautta lukemiksi 2-0. Heti perään Albion Ademi ja Arttu Heinonen pelasivat paikan Chinedu Geoffreylle, eikä kärkipelaaja erehtynyt.

Reipas pyrki vielä kirimään ja Tomi Kultin hyvästä prässistä aukesi huippupaikka. Antonio Reguero venyi haamutorjuntaan Lirinis Hazirin yrityksen tielle. Lisäajalla Lahti iski vielä kahdesti. Ensin Teemu Penninkangas pelasi Geoffreylle paikan toiseen osumaan ja hetkeä myöhemmin Penninkangas teki itse tahtomaalin murtautuessaan laidalta maalintekoon. Näin FC Lahti eteni jatkoon lukemin 5-0 runsaan lahtelaisyleisön edessä.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli tyytyväinen voittoon. Hän oli myös tyytyväinen maalihanojen aukeamiseen ja nollapeliin. Zeneli kuitenkin näki pelissä myös paljon tahmeutta. Zeneli iloitsi myös tuoreen hankinnan, Alan Henriquen debyytistä.

– Olen tyytyväinen jatkopaikkaan, nollapeliin ja teimme viisi maalia. Aina on parantamisen varaa. Suuntamme on oikea, mutta peli oli vähän vielä tahmeaa. Uusi ryhmitys toimi ja saimme paremmin vahvuutemme käyttöön. Meidän pitää kuitenkin olla rohkeita, ajoittain vielä rohkeampia. Kisapuiston kenttä on vaarallinen ja muutamalle pelaajalle tuli siitä ongelmia, Zeneli harmitteli.

Seuraavaksi FC Lahti kohtaa Veikkausliigassa vieraskentällä lauantaina Seinäjoen Jalkapallokerhon. Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 12.5. jolloin Lahteen saapuu vieraaksi Helsingin Jalkapalloklubi.

FC Lahti:

Kandji, Sejdiu, Geoffrey, Geoffrey, Penninkangas

Reguero; Kouassivi-Benissan, Emsis, Pirttijoki (71′ Henrique), Memolla (46′ Penninkangas); Virta, Heinonen (v), Klinga (v) (46′ Sejdiu); Lampinen, Kandji (64′ Geoffrey), Zeqiri (64′ Ademi)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola