OTTELURAPORTTI: FC Lahden vuosi päättyi vauhdikkaaseen otteluun

FC Lahti päätti ylimenokauden harjoitusjakson 1–1-tasapeliin Mukkulan kuplassa Järvenpään Palloseuraa vastaan. FC Lahden maalista vastasi nimipäiviään viettänyt Tommi Jäntti. Vierailijoiden osuman iski Justus Holopainen.

FC Lahti tuli otteluun terävästi ja mursi muutamaan otteeseen vierailija Järvenpään Palloseuran tiiviin puolustuksen. Lahtelaisten viimeiset ratkaisut eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi laadukkaita ja JäPS:n maalilla torjunut Joona Tiainen piti maalinsa puhtaana. Hieman ennen jakson puoliväliä vierailija oli lähellä onnistua muutaman minuutin painostuksen jälkeen. Tino Palmasto pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Eemil Laamanen oli oikeassa paikassa ja siivosi pallon maaliviivalta väljemmille vesille.

Lahti nappasi hallinnan uudelleen ja tuli vahvasti laitojen kautta. Akseli Puukko ja Santeri Harjula toimittivat maalille hyviä palloja, mutta JäPS kesti. Puolen tunnin pelin jälkeen Lahti lopulta onnistui. Samuel Pasanen sai hyvän pallon Harjulalta ja pelasi päätyrajalta takaviistoon pilkun tietämille. Tommi Jäntti oli vapaana ja painoi Lahden varmasti 1–0-johtoon. Samoissa lukemissa lähdettiin myös tauolle.

Toisella jaksolla Lahti vaihtoi hiljalleen pelaajia ja vaihtojen jälkeen JäPS sai hieman otetta. Kentälle tullut Anton Munukka nappasi kertaalleen huikean torjunnan, mutta tunnin pelin kohdalla hän joutui antautumaan. Taavi Arminen keskitti laidalta ja Justus Holopainen puski ottelun tasoihin.

Lopussa Lahti sai vielä muutaman puolittaisen paikan. Lähimmäs pääsi Aleksi Paalanen, joka nousi korkeimmalle Asaad Babikerin keskitykseen. Paalanen ei kuitenkaan saanut tarpeeksi voimaa puskunsa taakse ja samaan tilanteeseen päättyi myös joulukuun viimeinen ottelu. Loppulukemiksi kirjattiin 1–1-tasatulos.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Toni Lindberg oli lievästi pettynyt tulokseen, mutta näki joulukuun pelissä myös positiivisia asioita. Hänen mukaansa ottelu oli myös tärkeä juuri tähän ajankohtaan. FC Lahden valmennustiimi pääsi näkemään lahtelaispelaajia myös peliympäristössä.

– Olimme puhuneet voittamisesta koko kahden ja puolen viikon harjoitusrupeaman ajan. Puhuimme myös pallon nopeasta liikuttamisesta ja siitä saatiin ajoittain jo ensimmäisiä näytteitä. Tämä oli tärkeä ottelu, että pääsimme näkemään nuoria lahtelaispelureita ja heidän kykyjään. Tammikuussa saamme sitten lisää sopimuspelaajiamme käyttöön ja silloin jatkamme työtä. Nyt jäämme pienelle joululomalle ja haluankin toivottaa kaikille hyvät joulut. Toivon, että näemme jo tammikuun harjoitusotteluissa ja Liigacupissa, Lindberg päättää.

FC Lahti pelaa harjoitusottelut tammikuussa KTP:tä vastaan lauantaina 13.1. ja FC Hakaa vastaan lauantaina 20.1. FC Lahden kausikortit helposti verkkokaupasta tästä.

FC Lahti:

Jäntti

Maukonen (v) (46′ Munukka); Harjula (53′ Niskanen), Koskipalo, Laamanen, Puukko (72′ Ndabawedje); Oksanen, Pasanen (53′ Aethe), Jäntti (46′ Paalanen); Beyai, Babiker, Huovila (72′ Ala-Kauhaluoma)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Juha Tamminen