OTTELURAPORTTI | FC Lahden vuosi 2024 starttasi voiton merkeissä

FC Lahden vuoden 2024 ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin Mukkulan kuplahallissa, jossa vastaan asettui Veikkausliigasta Ykkösliigaan pudonnut KTP. Tasaisen tuoksinan päätteeksi kotijoukkue venyi 3-2 -kotivoittoon. Lahden maaleista vastasivat Onni Hänninen kahteen otteeseen ja Colin Banthantha kertaalleen.

Ottelu sai räväkän alun, kun heti ensimmäisellä peliminuutilla Tommi Jäntti pelasi Hännisen läpiajoon. Hännisen päätä ei tilanteessa palellut, vaan hän vei joukkueensa johtoon kylmänviileällä viimeistelyllä. Ensimmäinen varttitunti mentiin isäntäjoukkueen komennossa, mutta sen jälkeen vierailijat alkoivat heräilemään ja onnistuivat luomaan useita kelvollisia maalipaikkoja. Lahden maalia ensimmäisellä puoliajalla vartioitunut Anton Munukka ei kuitenkaan joutunut venymään haamupelastuksiin, sillä KTP:n viimeistely-yrityksissä oli vielä hiottavaa.

Puolen tunnin pelaamisen jälkeen Lahdella oli kahteen otteeseen erinomaiset mahdollisuudet lisätä johtoa. Ensimmäisessä tilanteessa liukasliikkeinen Vilho Huovila kavensi vasemmalta laidalta keskelle ja puhkoi KTP:n puolustuslinjan ovelalla syötöllä tavoittaen hyvän pallottoman liikkeen tehneen Otso Koskisen. Koskinen oli jo nokikkain KTP:n maalivahdin Sam Jammehin kanssa, mutta hänen sijoituksensa karkasi niukasti ohi maalin. Pari minuuttia myöhemmin Mikko Viitikko avasi peliä tarkalla pitkällä syötöllä. Avaus tavoitti Huovilan, joka puolestaan siirsi pelivälineen vapaaksi unohdetulle Hänniselle. Tällä kertaa Hännisen ruuti oli märkää ja tilanteessa pidemmän korren veti Jammeh.

Juuri ennen taukovihellystä tapahtui kentän molemmissa päissä. Ensin aktiivisella pelipäällä ollut Hänninen oli jälleen karussa kotkalaisten puolustajilta, muttei onnistunut ohittamaan vastaan tullutta Jammehia. Hetkeä myöhemmin KTP rakensi maalipaikan Lahden päähän ja sai aikaiseksi terävän laukauksen kohti oikeaa alakulmaa, mutta sen tielle Munukka onnistui venyttämään kätensä torjuen pallon yli päätyrajan.

Toiselle puoliajalle useamman pelaajavaihdon suorittanut Lahti sai kylmää vettä niskaansa miltei heti toisen puoliajan alussa, kun KTP iski pelin tasoihin. KTP-hyökkääjä pelattiin vastahyökkäyksessä nokikkain maalinsuulle vaihdetun Oskari Maukosen kanssa. Maukosen rooliksi jäi tässä tilanteessa kaivaa pallo maaliverkoista ja toimittaa se kohti keskiympyrää. 

Lahden vastausta tasoitukseen ei tarvinnut kauaa odotella. Viitisen minuuttia KTP:n tasoitusosumasta järjesti tuttu kaksikko Jäntti & Hänninen ilonaihetta runsaslukuiselle kotiyleisölle. Pari mainiota maalipaikkaa ensimmäisellä puoliajalla tuhrinut Hänninen ei tällä kertaa erehtynyt, vaan viimeisteli laadukkaasti tehden jo ottelun toisen osumansa. Samalla Hännisen päivätyö tuli tehdyksi ja hän teki tilaa Banthanthalle. 

60´ minuutin kohdalla KTP sai 16-rajalta vapaapotkun. KTP:n pelaaja laukoi tarkalla laukauksella pallon yläriman kautta ohi Maukosen tuoden pelin jälleen tasoihin. KTP:n tasoitusosuman jälkeen peli aaltoili mukavasti päästä päähän ja ilmassa oli talven ensimmäiselle harjoituspelille ominaista sähköä, joka purkautui välillä väkevinä kaksinkamppailuvääntöinä ja toisaalla helppoina syöttövirheinä. 

85´ minuutilla Lahti hyökkäsi useamman pelaajan voimin ja rakenteli Banthantalle laukaisupaikan n. 20 metriin. Melko vaarattomalta näyttänyt tilanne oli kaikkea muuta. Banthanthan uskomaton oikean jalan laukaus painui yläriman kautta KTP:n maaliin ja kotijoukkue siirtyi jo kolmannen kerran johtoasemaan. Johtoasema piti pelin loppuun asti, vaikka Maukosen pitikin kertaalleen venyä parhaimpaansa ennen loppuvihellystä. 

Kotijoukkueen päävalmentaja Toni Lindberg oli ottelun jälkeen hyvällä tuulella. 

– Tämä oli erittäin hyvä päätös ensimmäiselle harjoitusviikolle. Oli kiva nähdä heti maanantaina ensimmäisestä päivästä lähtien, miten jätkät innostuivat ja halusivat lähteä toteuttamaan puhuttuja asioita. 

Ensiesiintymisensä Lahti-paidassa tekivät Riku Selander, Otso Koskinen ja Matias Vainionpää sekä parin vuoden tauon jälkeen uusvanha Mikko Viitikko. 

– Riku, Matias ja Mikko pelasivat nelivitosen. He aloittivat harjoittelun maanantaina ja tämä oli ensimmäinen osoitus siitä, mikä heidän kapasiteetti on. Tarkoitus on lähteä kasvattamaan kuntoa ja tottumaan taas futiksen pelaamiseen. Halutaan mennä maltilla eteenpäin, ettei kukaan loukkaannu. Tuosta se odotusarvo kasvaa koko ajan lisää, Lindberg sanoo. 

– Otso pelasi suoraan ysikymppisen ja siitä hatunnosto. Hän halusi olla joka puolella kenttää ja se kertoo siitä palosta, mikä hänellä on, Lindberg kehaisee uutta suojattiaan. 

Harjoituskausi on vasta alussa ja työmaata riittää edelleen. Seuraava tasonmittaus tehdään viikon päästä lauantaina, kun Lahti saa harjoitusotteluun vieraakseen FC Hakan. Vaikka pelataankin vasta harjoituspelejä, Lindberg janoaa voittoja. 

– Se mitä jo viime kauden lopulla painotin, niin meillä pitää olla koko ajan vahvana tavoitteena voittaa peli. Tulosta kun tulee, niin se antaa taas energiaa seuraavalle viikolle. Haluamme parantaa pelaamista ja jatkaa tuloksen tekemistä. Mikään ei tule ilmaiseksi. Haluamme painaa duunia älyttömästi, ja saavuttaa näitä tuloksellisia ja pelitavallisia asioita. 

Ensi viikon aikana joukkueen vahvuuteen liittyy muun muassa Bubacar Djaló, mutta Lindberg paljastaa, että täysin uusiakin pelimiehiä saattaa rivistöön ilmestyä.

– Alkuviikosta voi olla, että kuuluu uusienkin sopimusten saralta, Lindberg heittää täkyä ja hymyilee. 

FC Lahti: Hänninen 1´, 55´

                 Banthantha 85´ 

Munukka (46´ Maukonen); Inkinen, Viitikko (46´Ala-Kauhaluoma), Vainionpää (46´ Oksanen), Puukko; Laamanen, Selander (46´ Paalanen), Jäntti; Huovila, Hänninen (56´ Banthantha), Koskinen

Teksti: Miko Heikkinen