OTTELURAPORTTI: FC Lahden kiri ei riittänyt

FC Lahti kärsi 3-1-kotitappion Seinäjoen Jalkapallokerholle pilvisellä Hiihtostadionilla. SJK:n voitto oli sen ensimmäinen Lahdessa pelatuista otteluista. Seinäjokisten maaleista vastasivat Samson Ebuka, Diego Rojas ja Tuomas Kaukua. FC Lahden ainokaisen iski Berat Köse, jolle maali oli liigauran ensimmäinen.

FC Lahti lähti otteluun poissaolojen sävyttämällä kokoonpanolla ja avauskokoonpanoon oli noussut liigadebytantti Samuel Pasanen. Lahti saikin otteluun terävän alun ja keskikentällä ottelun aloittanut Lassi Järvenpää pelasi piikissä pelanneen Loorents Hertsin yhdeksännellä minuutilla puolittain läpi. Hertsi ajautui pieneen kulmaan, mutta sai punnerrettua kovan laukauksen. Seinäjoen Jalkapallokerhon maalivahti Jesse Öst kuitenkin sai nyrkkinsä väliin ja seurauksena oli kulmapotku.

Jakson puolivälissä SJK paransi otteita. Tuomas Kaukua keskitti ja pallo kopsahti yläputkeen. Seuraavasta paikasta vierailija iski johtomaalin. Samson Ebuka karkasi helposti kotijoukkueen puolustukselta. Hän harhautti lahtelaiskassari Antonio Regueron ja siirsi pallon tyhjään maaliin.

Lahti takaiskun jälkeen otteensa ja SJK loi muutamia maalipaikkoja. Lahtelaispuolustus ja Reguero kuitenkin kestivät lisäajalle asti. Lisäajalla SJK sai nopean vastaiskun ja Ebuka ampui tolppaan. Irtopallossa oli ensimmäisenä Diego Rojas, joka siirsi SJK:n kahden maalin taukojohtoon.

FC Lahti vaihtoi puoliajalla kentälle Juho Pirttijoen tilalle Berat Kösen ja samalla Lassi Järvenpää putosi puolustuslinjaan. Vaihto piristi lahtelaisia, mutta vierailija sai paremmat paikat. Felipe Aspegren pääsi ampumaan erikoistilanteen sumasta pallon pystytolppaan. Lahti selvisi säikähdyksellä alkuminuuteista.

Noin tunnin kohdalla SJK iski jo kolmannen osuman. Tuomas Kaukua sai pallon syvällä omalla alueella. Hän lähti kuljettamaan palloa ylös ja Kaukualle aukesi kunniakuja syvälle Lahden alueelle. Lopulta Kaukua harhautti loput lahtelaispuolustajat ja iski lukemiksi 3-0.

Maalin jälkeen Lahdessa nähtiin kentällä myös toinen debytantti, kun eilen 16 vuotta täyttänyt Viljami Jokiranta korvasi Pasasen. Jokirannasta tuli samalla nuorin FC Lahdessa virallisessa ottelussa pelannut pelaaja. SJK loi myös vaihdon jälkeen vaarallisimmat paikat, mutta Reguero piti Lahtea pystyssä.

Kotijoukkue häräsi vielä vartti ennen loppua taistelemaan ja onnistuikin iskemään kavennusosuman. Kevin Kouassivi-Benissan antoi laidasta vapaapotkun ja Berat Köse nousi korkeimmalle ja puski kavennusmaalin, joka oli Kösen ligauran ensimmäinen. Maalin jälkeen Lahti sai luotua vielä painetta SJK:n maalille ja SJK:n Matias Vainionpää joutui vielä katselemaan punaista korttia. Lisäosumia ei kuitenkaan Lahdessa nähty ja pistepotti matkasi Seinäjoelle.

Ottelun jälkeen FC Lahden maalivahtikonkari Antonio Reguero oli pettynyt ottelun lopputulokseen. Regueron mukaan Lahti aloitti ottelun paremmin kuin edellisissä otteluissa. Maalivahdin mukaan joukkueen on vaikea toipua takaiskuista. Reguero kuitenkin uskoo, että hyvä joukkuehenki auttaa kääntämään lahtelaisten kurssin.

– Aloitimme ottelun ihan hyvin verrattuna muutamaan aiempaan otteluun. Meidän on kuitenkin vaikea päästä takaiskuista yli. Tällä hetkellä on vaikeaa, mutta joukkuehenki on hyvä ja löydämme ratkaisut sitä kautta. Se on varmaa, että parannamme. Me olemme kaikki samassa veneessä ja meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen. Kokeneiden pelaajien pitää nostaa tasoa ja luoda nuorempiin pelaajiin uskoa, Reguero kertoi.

Myös FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila oli pettynyt tulokseen. Mannilan mukaan joukkueen päät painuivat ensimmäisen takaiskun jälkeen ja Lahti menetti pelistä kontrollin. Päävalmentajan mukaan joukkueen viikko oli hankala, mutta lopussa Lahti kykeni laittamaan seinäjokiset vielä ahtaalle.

– Olimme pelissä alkuun mukana. Ensimmäisen maalin jälkeen meidän päät painuivat hetkeksi ja kesti kauan, että pääsimme peliin takaisin. Koko viikko oli meille hankala. Joka päivä meiltä putosi joku pelaaja pois. Se kuuluu jalkapalloon ja huomenna jatketaan taas työntekoa. Pelissä oli muutama nuori debytantti ja nuorelle pelaajalle ensimmäinen liigamaali. Nuoret olivat pelissä ihan hyvin mukana. Lopussa saimme vielä maalin jälkeen laitettua seinäjokisia ahtaalle, Mannila summasi.

Ottelun Mamma Marian nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin 200 liigaottelua täyteen saanut Loorents Hertsi. Seuraavaksi FC Lahti kohtaa Hiihtiksellä Ilveksen. Ottelu pelataan ensi perjantaina 29.7.

FC Lahti:

Köse

Reguero; Kouassivi-Benissan, Pirttijoki (46′ Köse), Christofi, Penninkangas, Memolla; Järvenpää (v), Virta (v) (83′ Heinonen); Hertsi, Pasanen (57′ Jokiranta), Sejdiu

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola