OTTELUENNAKKO: Kaikki peliin – sarjapaikat ratkotaan nyt

Lauantai on isojen panosten pelipäivä. FC Lahden molemmat edustusjoukkueet ovat tulessa samaan aikaan ja molemmissa otteluissa on panoksena sarjapaikka. Yksi liukastuminen, yksi taklaus, yksi riisto voi ratkaista ottelun. Naisten edustusjoukkue kohtaa Kisapuistossa Vantaan Jalkapalloseuran ja miesten edustusjoukkue saa puolestaan Hiihtikselle vieraakseen Ekenäs IF:in. Veikkausliiga-ottelun isäntänä toimii Print Team. Osta lippusi liigaotteluun ennakkoon Tiketistä, naisten edustusjoukkueen otteluun on vapaa pääsy.

Ennen maajoukkuetaukoa tärkeä piste

FC Lahden miesten edustusjoukkue kohtasi ennen maajoukkuetaukoa Helsingissä IF Gnistanin. Lahti meni ottelussa kahdesti johtoon Pablo Andraden ja Samuel Pasasen osumilla, mutta Gnistan tuli molemmilla kerroilla tasoihin. Pisteet jaettiin lukemin 2–2, mutta saalistettu tasapelipiste nosti Lahden maalieron turvin karsintaviivan yläpuolelle.

FC Lahti ja karsintaviivan alapuolella oleva IFK Mariehamn ovat tasapisteissä. Lahdella on muutaman maalin verran parempi maaliero, joten Lahden voittaessa IFK tarvitsee runsasmaalisen voiton. Molempien kärsiessä tappiot, lasketaan jälleen maalieroja. Mikäli molempien ottelut päättyvät tasatulokseen, säilyy Lahti suoraan maalieron turvin. Muussa tapauksessa enemmän pisteitä päätöskierrokselta keräävä joukkue säilyy suoraan liigassa ja viivan alapuolelle jäävälle on tiedossa liigakarsinnat.

FC Lahti on saanut valmistautua tärkeään otteluun rauhassa. Samuel Pasanen ja Osku Maukonen olivat maajoukkuetehtävissä, mutta muu joukkue on saanut levätä ja harjoitella hyvin. Kokoonpanosta puuttuvat varmasti vain pelikieltoinen Jordão Cardoso ja Julius Tauriainen. Daniel Koskipalo ja Eemil Laamanen ovat palanneet joukkueharjoituksiin, mutta ottelu tulee kaksikolle erittäin suurella todennäköisyydellä liian aikaisin. Lisäksi Asaad Babiker ja Anton Munukka astuivat maanantaina suorittamaan varusmiespalvelusta, joten heidän pääseminen otteluun on vielä arvoitus. FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarte odottaa huomista ottelua ja alleviivaa keskittymisen tärkeyttä.

– Tämä on finaalien finaali. Tätä varten olemme tehneet töitä. Olemme tehneet hyvän työn, sillä heinäkuun puolivälin tietämillä olimme sarjassa viimeisenä kolmen pisteen erolla. Olemme hyvissä asemissa päättääksemme kautemme lauantaina. Jotain olemme siis tehneet oikein, että voimme saavuttaa tavoitteemme ilman karsintoja. Meidän pitää keskittyä kuitenkin koko ottelun ajan omaan peliimme, sillä vastustaja on hyvä sarjasijoituksesta huolimatta. Ja myös he ovat saaneet keskittyä kaksi viikkoa vain tätä varten. On onni, että viikolla ei ole satanut, sillä kenttä on varsin hyvässä kunnossa ja huomiseksikin on luvattu kaunista ilmaa, Duarte ennakoi.

Vierailijalle viimeinen ottelu

Vierailija Ekenäs IF kohtasi ennen taukoa kotonaan AC Oulun. EIF meni ottelussa 1–0-taukojohtoon Salomo Ojalan maalilla, mutta oululaiset tulivat tasoihin toisella jaksolla. EIF haki lopussa voittoa pitääkseen ohkaiset säilymishaaveensa elossa ja pääsikin ylivoimalle oululaisten napattua punaisen kortin. Hetkeä myöhemmin myös EIF joutui vajaalle. EIF kävi lähellä, mutta lopulta pisteet tasattiin lukemin 1–1. Tasapelipiste sinetöi tammisaarelaisten putoamisen Ykkösliigaan ja yli 90 vuoden takainen ranskalainen visiitti toistui.

Sarjasijoituksestaan huolimatta EIF on vaarallinen joukkue. Päävalmentajaksi tullut entinen FC Lahden pelaaja Christian Sund joutuu kuitenkin tulemaan toimeen ilman huipputoppariaan Kingsley Gyamfia, joka katseli edellisessä ottelussa punaista korttia. Myös Eetu Puro on ottelusta sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Vaikka EIF on tehnyt liigassa vähiten maaleja, ovat edellisessä ottelussa osunut Ojala ja keskikentältä hyökkäyksiin nouseva Simon Lindholm vaarallisia vastahyökkäyksissä. Ojala on osunut jo seitsemän kertaa tällä kaudella.

Tammisaarelaisten maalivahti Ramilson Almeida on hyvä reaktiotorjuja ja hän on pelastanut joukkueelle paljon pisteitä. Keskikenttää tasapainottaa Kofi Adu, jolla on pitkä kokemus Ruotsin pääsarjasta. Joel Lehtonen ja Väinö Vehkonen ovat lyöneet itsensä puolustuksessa läpi liigatasolle. Etenkin Lehtosen nousut ovat vaarallisia ja niiden kanssa Lahti saa olla tarkkana, jotta tärkeät pisteet jäävät Lahtee.

Kauden neljäs kohtaaminen

FC Lahden ja EIF:in kaikki viralliset kohtaamiset ovat tältä kaudelta. Liigacupissa joukkueet kohtasivat toisensa Mukkulassa. Simon Lindholm vei EIF:in johtoon. Toisella jaksolla Osku Maukonen torjui rangaistuspotkun. Se ei kuitenkaan vielä saanut Lahden kiriä aikaan. Kun Mikko Viitikko nappasi vielä punaisen kortin, näytti pisteet matkaavan Tammisaareen. Lahti kuitenkin kiri alivoimaisena rinnalle ja ohi. Asaad Babiker toi Lahden tasoihin ja Colin Odutayo upotti lisäajalla rangaistuspotkun ja Lahti nappasi 2–1-voiton.

Liigassa joukkueet kohtasivat ensin Tammisaaressa. EIF meni jälleen ottelussa johtoon Lucas Forsten-Kaufmannin osumalla. Toisella jaksolla Lahti hallitsi ottelua ja sai tasoitusosuman. Lahden maalintekijänä toimi jälleen Colin Odutayo. Lahti haki vielä voittoa, mutta pisteet tasattiin lukemin 1–1.

Lahdessa puolestaan lahtelaishyökkääjät saivat paljon onnistumisia ja Lahti nappasi komean 4–0-voiton. Michael López aloitti maalinteon ja Pablo Andrade jatkoi. Toisella jaksolla Luke Ivanovic ratkaisi ottelun lopullisesti ja López kaunisteli vielä lukemia lisäajalla illan toisella osumallaan.

Joukkueissa on toisilleen tuttuja hahmoja. FC Lahden Riku Selander on edustanut molempia seuroja. EIF:in päävalmentaja Christian Sund on puolestaan pelannut kahteen otteeseen FC Lahdessa, ensin kaudella 2004 ja kausilla 2006 ja 2007. Onko tästä etua jommalle kummalle joukkueelle?

FC Lahden kiri huipentuu

FC Lahden naisten edustusjoukkue kohtasi edellisellä kierroksella vaikeassa vierasottelussa Oulu Nice Soccerin. Lahti oli pakkovoiton edessä ja Elli Savolainen iski Lahden aikaiseen johtoon. Vartti ennen loppua Aamu Kinnunen tuplasi lahtelaisjohdon, mutta ONS kuittasi osuman heti perään. Lopussa Lahti taisteli ja Veera Ansalahti venyi maalillaan ja arvokkaat pisteet matkasivat Lahteen lukemin 2–1.

Voitto piti Lahden säilymishaaveet elossa. Ilveksen kakkosjoukkue on viimeisenä juuri putoamisviivan yläpuolella, mutta eroa on vain piste. Lahti tarvitsee ottelusta voiton ja samaan aikaan Ilveksen pitäisi hävitä tai pelata tasan omassa kotiottelussaan ONS:ille, jotta sarjapaikka pysyy Lahdessa. Lahti on jälleen pakkovoiton edessä, mutta lahtelaisjoukkue on osoittanut pakkovoittojen partaalla hyvää taistelua ja ottanut tarvittavat voitot paineen alla.

Vierailija Vantaan Jalkapalloseura on sarjajumbona ja vantaalaisten putoaminen sarjatasoa alemmas on varmistunut jo useampi kierros sitten. Edellisellä kierroksella VJS kiusasi alemman loppusarjan voittoa havittelevan Esbo Bollklubbia ja venyi 1–1-tasapeliin. Vantaalaisten johto-osuman iski Kerttu Kiviniemi.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Lahdessa kotijoukkue hallitsi ottelua ja Matilda Kataja vei lahtelaiset johtoon. Lisäajalla Lahden virheet kuitenkin kostautuivat karulla tavalla, kun viisi maalia kauden aikana iskenyt Erica Kivinen tasoitti ja kuudennella lisäminuutilla Sini Oksanen vei vantaalaiset osumallaan voittoon. Vantaalta Lahti haki puolestaan komean 3–0-voiton Katajan osuessa jälleen. Muista lahtelaisosumista vastasivat Elli Savolainen ja Anniina Jurvanen.

Juhlitaanko Lahdessa lauantaina kahta sarjapaikkaa?

FC Lahti – VJS 19.10.2024 kello 14.00 Kisapuistossa!

FC Lahti – EIF 19.10.2024 kello 14.00 Lahden stadionilla!

Miesten edustusjoukkueen ottelun otteluisäntänä toimii Print Team.

Liput Hiihtikselle ennakkoon myy Tiketti. Liput portilta 20 euroa. Kisapuiston otteluun on vapaa pääsy.

Ennen ottelua palkitsemisia. Hook Lahti palkitsee Hiihtiksellä FC Lahden Kauden kuumimman pelaajan. FC Lahden Kannattajat palkitsee perinteisesti Vuoden pelaajan molemmissa otteluissa. Myös ottelun jälkeen Hiihtiksellä Kiinteistömaailma Aleksi 34:n Jukka Hirvonen palkitsee ottelun arvokkaimman pelaajan.

Hiihtiksellä VIP-pysäköinti on stadionin yläparkkipaikalla. Muuten pysäköinti Messukeskuksen parkkipaikalla. Huomioithan, että pysäköintitilaa on rajallisesti. Suosithan saapuessasi kestäviä liikkumismuotoja. Mankeli-asema löytyy Salpausselän seisakkeen edestä. Pyöräparkkeja on puolestaan Suurhallin edustalla ja Hiihtosillan alla.

Hiihtiksen VIP-portti aukeaa puolitoista tuntia ennen ja muut portit aukeavat tuntia ennen ottelun alkua. Varauduthan turvatarkastuksiin.

Hiihtiksellä kotikannattajille on varattu oma sisäänkäynti hiihtosillan puoleisesta päädystä. Kotikannattajille on varattu paikat sektorista A7 ja A8. Junnufanikatsomo löytyy sektorista A5. Perheille on varattu paikat sektorin A5 yläosasta. Vieraskannattajien paikat löytyvät sektorista A1. Vieraskannattajille on toimitettu oma lippulinkki.

Junnufanipassien palkintoja voi noutaa Hiihtiksen fanituotepisteeltä.

Perinteisten Maatila Liha-Merosen makkaroiden lisäksi Hiihtiksen palvelualueella on myynnissä Mytäjäisten kotileipomon lihapiirakoita, Mamma Marian pastaa, nachoja ja Hartwallin virvokkeita. Lisäksi ottelun erikoisuutena on paljon toivottu hehkuviini.

Mikäli et pääse Hiihtikselle, näyttää Ruutu-palvelu FC Lahden Veikkausliiga-ottelun suorana.

Liigaottelun digitaaliseen käsiohjelmaan pääset tutustumaan tästä.

Ottelun jälkeen jälkipelit Pub Iloisessa Kulkijassa. Haastattelussa ovat Julius Tauriainen ja Samuel Pasanen.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Veera Savukoski