Otteluennakko: FC Lahti ja Jippo kamppailevat lohkon kärkipaikasta

Kolmen ottelun voittoputkessa puksuttava FC Lahti kohtaa Joensuun Jippon Ykkösliigacupin ottelussa lauantaina. Yhden ottelun lahtelaisia vähemmän kilpailussa pelannut Jippo on voittanut molemmat ottelunsa, joten lauantaina Mukkulan kuplassa pelataan jo mahdollisesta lohkovoitosta. Päävalmentaja Gonzalo Pereira ei halua lähteä varmistelemaan Jippoa vastaan pelitavan kustannuksella.

-Jippo-pelissä selkeä tavoitteemme on voittaa ottelu ja pelata omalla tyylillämme. Jätkät pelasivat upeasti viime ottelussa JäPS:iä vastaan, vaikka olimme alivoimalla. Ansaitusta voitosta huolimatta emme päässeet pelaamaan kymmenellä pelaajalla sillä tavalla kuin olisimme halunneet, ja nyt tähtäimessä on sen toteutuminen, Pereira kertoi.

Vastustaja Jippo kuuluu Ykkösliigan kärkijoukkueisiin. Viime kaudella joensuulaiset jäivät niukasti Jaron taakse, minkä vuoksi himoittu karsintapaikka Veikkausliigaan jäi saavuttamatta. Lauantain ottelu on kaikin puolin hyvä mittari FC Lahdelle. Kokoonpanon osalta muutokset ovat pieniä. JäPS:iä vastaan punaisen kortin saanut Manuel Pami on pelikiellossa ja maalivahti Osku Maukonen on harjoitellut kuluvan viikon tanskalaisen Brøndby IF:n mukana, eikä hän ole kokoonpanossa.

-Keskitymme viemään prosessia eteenpäin rakentamalla joukkueen identiteettiä vähitellen, Pereira linjasi.

FC Lahti-Jippo Mukkulan kuplassa la 22.2. kello 15.30.

Tietoa pelistä:

Ykkösliigacupin kotiotteluihin sisäänpääsy tapahtuu FC Lahden kausikortilla. Mukkulan kuplan katsojapaikkamäärä on rajattu ja kausikorttilaiset pääsevät saapumisjärjestyksessä otteluun niin kauan kuin paikkoja riittää.

Varmista paikkasi Ykkösliigacupin otteluihin hankkimalla oma kausikorttisi tästä. https://fclahti.fi/shop/kausikortti-2025/

Ottelua voi seurata Liukkari / LTV:n Youtube-striimin kautta.

Ykkösliigacupin lohkojen tilanteet ovat nähtävillä Palloliiton sivuilla.

FC Lahden kokoonpano:

1 Tiainen, 2 Karkulowski, 3 Kante, 7 Heikkinen, 8 Peltola, 9 Lindholm, 10 Oteng, 11 Koskinen, 14 Laamanen, 17 Kostian, 18 Jokiranta, 20 Ferreira, 23 Huovila, 24 Babiker, 25 Inkinen, 26 Belabid, 30 Munukka