FC Lahden maalivahtilupaus on allekirjoittanut vuoden 2026 loppuun asti ulottuvan jatkosopimuksen. Viime kaudella liigassa debytoinut, vasta 17-vuotias Maukonen on pelannut tällä kaudella 11 liigaottelua. Hän kuuluu myös Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen.
FC Reippaan kasvatti Osku Maukonen jatkaa FC Lahdessa mielellään. Hän kokee kehittyneensä kauden aikana niin pelaajana kuin ihmisenä. Maukonen pitää omaa kauttaan varsin onnistuneena ja odottaa myös innolla huomenna alkavia EM-karsintoja.
– Minulla on hyvät fiilikset jatkosta. Alkukaudesta joukkueella oli vähän vaikeuksia, mutta kauden myötä olemme menneet asioissa eteenpäin. Olemme kehittyneet niin pelaajina kuin ihmisinä. Oma kauteni on mennyt aika hyvin. Kun olen saanut tilaisuuksia, niin olen vastannut niihin mielestäni hyvillä esityksillä. Nyt viimeisimmällä maajoukkueleirillä pääsin alle 19-vuotiaisiin mukaan pelaamaan ja näkemään, mitä pelaaminen siellä vaatii. Odotan innolla tulevia karsintapelejä, Maukonen kertoo.
Maukosen tähdittämä Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue kohtaa EM-karsinnassa keskiviikkona Sveitsin, lauantaina San Marinon ja tiistaina Tšekin. FC Lahden kausi jatkuu puolestaan Veikkausliigan päätöskierroksella lauantaina 19.10. Ekenäs IF:iä vastaan Hiihtiksellä. Lahdella on ottelussa panoksena suora säilyminen. Otteluliput ennakkoon myy Tiketti.
Teksti: Tommi Leirilaakso
Kuva: Anton Kunnas