Mikko Mannila on mies, joka hälytettiin viime vuoden juhannuksena suoraan Lapin erämetsien keskeltä mastokaupungin sykkeeseen tehtävänään korjata ahdinkoon ajautuneen FC Lahden kurssi. Seuran sarjasijoitus oli tuolla hetkellä sarjan toiseksi viimeinen ja pelillinen alakulo ilmeinen. Pelastustalkoisiin urallaan aiemminkin lähtenyt Mannila sai kun saikin tapahtumien täyteisen kauden jälkeen pidettyä kaupungin jalkapalloilun lippulaivan pinnan yläpuolella.
Kotimaan jalkapalloyleisön tutkaan Mannila oli osunut toden teolla kauden 2021 aikana, kun hän teki erinomaista työtä Rovaniemen Palloseurassa ja sai maineen loistavana pelaajien sekä pelin kehittäjänä. Jo aiemmin lajipiireissä Mannila toki tunnettiin, olihan hän ennen RoPS-pestiään ehtinyt valmentamaan pitkään HJK:n organisaatiossa sekä synnyinkaupungissaan Porissa. Mitä me tavantallaajat ja katsomovalmentajat kuitenkaan tiedämme tästä miehestä, jota on osin kiittäminen siitä, että myös kaudella 2023 saamme nauttia Lahdessa pääsarjajalkapalloilusta? Emme paljon mitään, joten istutetaan mies Sporttiravintola Pelurin pöytään, laitetaan nauhuri pyörimään ja aletaan hiillostamaan.
Yrittäjäperheen poika
47-vuotias Mannila vietti lapsuutensa ja nuoruutensa idyllisissä porilaisissa maalaismaisemissa. Perheeseen kuuluivat hänen itsensä lisäksi isä, äiti ja sisko sekä kaikenkarvaiset kotieläimet. Isällä oli isännöinti- ja äidillä kiinteistövälitystoimisto. Urheilu näytteli heti isoa roolia, sillä isä oli urheilumies viimeisen päälle ja sama kärpänen puri poikaakin. Isä valmensi koripalloa, pelasi kaikkia mahdollisia palloilulajeja ja ajautui FC Jazzin kultavuosina toimimaan seurassa joukkueenjohtajana. Jo ennen peruskoulun aloittamista Mannila otti ensiaskeleensa jalkapallon parissa Porin Pallotovereissa eli PPT:ssa, joka myöhemmin päätyi vaihtamaan nimensä mediaseksikkäämmäksi Jazziksi. Oppia Mannila ehti nuoruusvuosinaan saamaan muun muassa arvostamiltaan Pertti Lundellilta, Jussi Ristimäeltä ja Seppo Kaukoselta.
– Pelasin siellä muuten läpi koko junnuputken, mutta yhden vuoden pelasin TPS:ssa ollessani C-juniori. Meillä oli pätevä ikäluokka ja pärjäsimme kansallisesti. Suurin piirtein samoista ikäluokista tuli monia ammattilaispelaajia, kuten Lasse Karjalainen, Antti Sumiala ja Rami Hakanpää. A-junioreiden pronssia voitimme vuonna -92.
Pelin evoluution myötä sukupuuttoon kuolleen liberon roolissa uransa alkutaipaleella pelannut Mannila ei ollut pelaajana mikään superlupaus, muttei mikään toivoton tapauskaan. Hän nimittäin nousi mukaan Jazzin edustusjoukkueen harjoitusrinkiin vajaa parikymppisenä. Ajankohta sattui vain olemaan haastava nuorelle pelaajalle, eikä vastuuta ollut luvassa nimimiehiä vilisevässä joukkueessa. Sen taakse Mannila ei kuitenkaan mene. Hän itse kokee, ettei hänellä ollut tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia tehdäkseen jalkapallosta ammattiaan – pelaajana.
– Jazzilla oli vuonna -93 Suomen kovin joukkue, joka voitti mestaruuden ja pelasi jäätävän kaunista futista, Mannila muistelee brasilialaisten johdolla maalirikkaita pelejä pelannutta joukkuetta.
– Taidollisesti ja peliymmärryksellisesti pärjäsin, mutta fyysiset ominaisuudet olivat sellaiset, ettei siitä tullut sitten ammattilaisuraa, Mannila jatkaa.
Nuoren miehen oli käytävä armeija ja pohdittava sen jälkeen, mitä hän haluaa elämältään. Leipänsä Mannila ansaitsi auttamalla opiskelujen ohessa isänsä yrityksessä ja myöhemmin aloittaessaan työt urheiluliikkeessä. Opiskelut keskittyivät ammattikorkeakoulussa myyntiin ja markkinointiin sekä valtiotieteisiin. Jalkapalloa hän ei kokonaan jättänyt, vaikka unelma ammattilaisuudesta alkoikin näyttämään kaukaiselta. Hänestä tuli luvalla sanoen ”alasarjajyrä”, joka pelasi Kakkosta ja Kolmosta paikallisissa seuroissa vähän sen mukaan, missä seurassa oli milloinkin paras toiminnan laatu. Pelipaikka ehti vaihtua moneen kertaan, mutta loppuviimein Mannilasta kuoriutui maaliahne hyökkääjä. Pelaaminen alasarjoissa jäi, kun aikaa ei muiden kiireiden osalta tahtonut jäädä. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun Mannila revittiin takaisin viheriölle.
– Vanha pelikaverini Teemu Eskola (nyk. Palloliiton Länsi-Suomen aluevalmentaja) oli ajautunut PoPan johtokuntaan ja soitti kysyäkseen, kiinnostaisiko minua valmennushommat PoPan edustusjoukkueessa.
Mannila halusi nukkua yön yli ennen päätöstään. Kai hänessä valmentajan vikaa oli ollut jo pidempään, sillä nuorempana hän oli kirjoittanut vihkoonsa talteen harjoituksia, kyseli ja kyseenalaisti. Seuraavana päivänä Mannila vastasi kutsuun myöntävästi ja aloitti valmennusuransa entisiä pelikavereita pullollaan olevassa PoPassa, joka pelasi tuolloin Kolmosta.
– Taidettiin nousta heti Kakkoseen vuonna 2004. Siitä tuli sellaista kipinää ja alkoi pelin tutkiminen omaehtoisesti. Maailma ei ollut niin auki silloin, eikä internetistä löytynyt vielä niin paljon tietoa. Pohdin paljon, miten voisi itseään kehittää, ja valmentajakoulutukset tulivat nopeasti kuvioihin, Mannila kertoo.
Vuonna 1993 ja 1996 Suomen mestaruuden voittanut Jazz asetettiin konkurssiin alkuvuodesta 2005. Tätä myöden porilainen huippufutis vedettiin pöntöstä alas. Jazzin juniorit toimivat omana yksikkönään, eikä konkurssi vaikuttanut heidän toimintaansa. Valmennettuaan PoPassa kolme vuotta Mannila vaihtoi PoPasta Jazzin junioreihin.
– Meillä oli A-poikien SM-sarjapaikka ja samalla pelattiin miesten nelosdivaria. Noustiin Kolmoseen ja lopulta nostettiin seura liiton sarjoihin. Kakkosessa toimintaa piti jo eriyttää.
Kohokohta Mannilan Jazz-j:n valmentajapestissä oli lahtelaistenkin muistissa oleva kauden 2009 Suomen Cupin pikkufinaali, jonka Jazz-j voitti lahtelaisen City Starsin taipuessa lukemin 2–1. Jazz-junioreiden peräsimessä Mannila viihtyi neljän vuoden ajan, jonka jälkeen hän koki tarvitsevansa tauon valmentamisesta.
– Siviilitöissä tuli sellainen tilanne, että työni alkoi olla vastuullista ja kuormittavaa. Kaikkeen laittoi paljon aikaa ja vaivaa, mutta tuntui, että mielekkyys katosi.
Talvi kului keskittyen siviilitöihin, mutta luonnon heräillessä uuteen loistoon keväällä Mannila löysi itsensä uudelleen jalkapallokentältä. Porilainen naisten SM-sarjajoukkue NiceFutis oli aloittanut kautensa erittäin huonosti häviten kaikki viisi otteluaan, ja he alkoivat kosiskelemaan Mannilaa valmentajakseen.
– Olin siviilitöissä esimiesasemassa ja minulle tuli sellainen olo, että tästä voisi olla hyötyäkin oman johtajuuden opettelussa.
Mannila valmensi puolen vuoden pestissään NiceFutiksen seurahistorian parhaalle sijoitukselle, viidenneksi. Erään tapauksen hän muistaa hyvin.
– Menin suoraan kuudenteen peliin Kokkolaan. Takana oli yhdet treenit, enkä tiennyt siitä sarjasta tarpeeksi. Hävittiin ja seuraavaksi oli vastassa kaikki seitsemän peliään voittanut HJK. Vedin nihilistikortin takataskusta ja kairattiin 1–0-voitto. Kaverit soittelivat pelin jälkeen, että tämä on yksi historian suurimpia yllätyksiä. Olisiko pitkävedossa ollut 24.00 kerroin. Sen verran osaan matikkaa, että todennäköisyys on silloin laskettu aika pieneksi. Jutta Rautiainen oli HJK:n päävalmentaja, eikä suostunut pelin jälkeen edes kättelemään ja tervehtimään, Mannila muistelee naureskellen.
Jo kesällä kesken kauden Mannila oli muuttanut Helsinkiin siviilitöiden vuoksi. Hänelle tuli tilaisuus johtaa yrityksen operatiivista toimintaa ja katsontakannasta riippuen hänellä oli parhaimmillaan tai pahimmillaan yli 200 alaista. Mannila suhasi Helsingin ja Porin välillä loppukauden, mutta puolivuotisen rupeamansa jälkeen NiceFutiksen ohjaksissa jäi valmennustyö useammaksi vuodeksi kokonaan.
– Sanoin jollekin, etten ikinä enää valmenna. Tiesin jo sen sanoessani, että se oli täysi ankka, mikä pääsi suusta, Mannila myöntää.
Mannila asui Töölössä, jonka kupeessa oli Väinämöisen kenttä ja Töölön pallokentät. Monena iltana saattoi Mannilan bongata kentänlaidalta seurailemassa harjoituksia tai pelejä. Veri veti lajin pariin, mutta aika ei ollut oikea. Vielä.
Takaisin valmennustyöhön
Mannilan entinen valmennettava, myös Porin poikia, Samu Koski (nyk. Palloliiton Etelän aluevalmentaja) toimi HJK:n B-junioreiden päävalmentajana. Hän oli vinkannut Mannilasta silloiselle HJK ry:n valmennuspäällikkö Erkki Vallalle, joka otti yhteyttä sapattivuosia jalkapallosta pitäneeseen Mannilaan. Mannila lähti tapaamaan Vallaa ja se johti kuusi vuotta kestäneeseen, pääosin kokopäiväiseen, työsuhteeseen HJK:n organisaatiossa. HJK:n B-junioreiden ensimmäiset treenit nykyisellä Bolt Arenalla olivat sukellus altaan syvään päätyyn.
– Muistan ensimmäiset treenit vuoden 2015 marraskuussa. Kyseessä oli ikäluokat -98 ja -99. Samu ja Eki olivat järjestäneet testipelaajia ja sitten oli seuran omia junioreita. Siinä oli vähän yli 90 pelaajaa ja oltiin Samun kanssa kahdestaan. En tuntenut yhtään pelaajaa edes nimeltä, Mannila kuvaa lähes kaoottista tilannetta.
Treenit saatiin sujumaan olosuhteisiin nähden hyvin. Mannila kiinnitti välittömästi huomiota siihen, kuinka lahjakas pelaajasukupolvi silmien edessä oli kypsymässä. Siihen porukkaan kuuluivat esimerkiksi Mikael Soisalo, Jasin Assehnoun, Timo Stavitski, Lassi Lappalainen, Eetu Vertainen ja Tommi Jyry. HJK:n organisaatiossa Mannilan todellinen valmentajuus puhkesi kukkaan. Hän eteni hyvän työn siivittämänä B-junioreiden valmennuksesta reservijoukkue Klubi04:n päävalmentajaksi ja mukaan myös liigaseura HJK:n valmennustiimiin.
Kausi 2020 oli ensimmäinen koronavuosi, ja kausi alkoi Veikkausliigan osalta vasta heinäkuun alussa. Samoihin aikoihin Mannila alkoi käymään itsensä kanssa pohdiskelua siitä, minkälaisia askeleita pitäisi seuraavaksi ottaa.
– Se oli raskasta aikaa varmasti kaikille. Elo-syyskuussa maajoukkuetauolla tuli ajatus, että mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. En pitänyt realistisena sitä, että olisin voinut olla HJK:n päävalmentaja. Minulla oli kuudes vuosi menossa organisaatiossa ja ajattelin, että tiettyjä asioita pitäisi oppia vielä ja kantaa vastuuta joukkueenrakentamisesta, Mannila sanoo.
HJK pelasi eräänä sunnuntaina vierasottelun Ratinan Stadionilla Ilvestä vastaan, ja seuraavana päivänä joukkueella oli vapaapäivä. Mannila työskenteli kotonaan tehden videoklippejä ottelusta, kun puhelin soi. Puhelimen toisessa päässä oli RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva.
– Risto kysyi, että lähtisitkö tänne. Hän sanoi, että kausi on ollut ihan katastrofi ja lupaa, että patsas tehdään, jos säilytään liigassa. Työnkuvaani HJK:ssa oli kuulunut vastustajien skouttaaminen, ja olin todennut, ettei se ole kauhean kilpailukykyinen joukkue. Vastasin, etten ole kovin kiinnostunut.
Niva ei kuitenkaan luovuttanut vaan alkoi kypsytystaistelu, joka vaati useamman puhelinsoiton.
– Oli puhetta, että tehtäisiin siitä vähän pidempi prosessi. Tiesin sisimmässäni, että Veikkausliigassa säilyminen olisi aika epärealistista. Maanantai-iltana klo 21.00 soitin, että tulen. Tiistaina klo 11 aikaan olin jo Rovaniemellä.
Mannilalla oli voimassa oleva sopimus HJK:n kanssa, mutta rahaa ei hänen itsensä tietääkseen tämän siirron yhteydessä liikkunut ja siirto saatiin maaliin mutkitta.
– Käytiin HJK:n seurajohdon kanssa keskustelut. Siellä on aina oltu myötämielisiä ihmisten kehittymiselle, ja seurojen välillä oli silloin paljonkin yhteistyötä niin pelaajien kuin muiden toimijoiden osalta, Mannila kertoo.
– Se oli makeaa aikaa ja olen tosi kiitollinen koko yhteisölle. Siellä oppi aivan järkyttävän määrän lisää. Jalkapallokeskustelu oli niin jokapäiväistä, valmentajuutta arvostettiin ja valmentajat keskenään sparrasivat, Mannila kiittelee.
Valkeakoskella Hakaa vastaan RoPS otti Mannilan toisessa pelissä seuran tuon kauden ainoan voiton, mutta se jäi laihaksi lohduksi. RoPS:n kohtalona oli tippuminen sarjasta. Seitsemän peliä oli yksinkertaisesti liian lyhyt aika kääntää kurssi.
– Ei meillä vain ollut kynää, millä piirtää, Mannila toteaa.
– Siitä sitten pestiin kasvot ja alettiin valmistautua Ykköseen. Rovaniemellä oli jo silloin haastava taloustilanne ja joukkueen rakentaminen oli vaikeaa Ykkösen kauteen. RoPSilla oli todella hyvät ikäluokat siinä ja koetettiin rakentaa joukkue niiden ympärille. Se oli myös ainut vaihtoehto. Kevään aikana löydettiin muutama hyvä ulkomaalainen, Mannila jatkaa.
Juuri kukaan ei odottanut RoPSilta kautena 2021 urotekoja, mutta niin vain Mannila valmensi nuoren joukkueen Ykkösen runkosarjan voittoon. Jatkosarjassa joukkueen tuloskunto yskähteli hieman ja suora nousu jäi haaveeksi. RoPS onnistui kuitenkin kampeamaan itsensä nousukarsintoihin AC Oulua vastaan. Kotiottelun Oulua vastaan RoPS voitti 2–1 ja lähti hyvistä asetelmista vierasotteluun. Ratkaisevaan koitokseen RoPS joutui lähtemään pahasti siipirikkoisena, eikä tilannetta varsinaisesti auttanut 20 minuutin jälkeen RoPS:n keskikenttäpelaajan ottama ulosajo kahden keltaisen kortin myötä.
– Hävittiin lopulta 0–2 ja jäätiin rannalle ruikuttamaan. Se oli valtava pettymys, vaikka kausi oli pelillisesti onnistunut ja yksilöt kehittyivät valtavasti.
– Viikko kaksi siinä nuoltiin haavoja. Itsellä oli hirveä tarmo alkaa valmistautumaan seuraavaan kauteen Ykkösessä ja nostamaan seura liigaan. Runko olisi pysynyt pääosin samana, kun monella nuorella jatkui sopimus. Itselläni oli kuitenkin erikoinen fiilis, sillä mitkään asiat eivät edenneet seurajohdon kanssa.
Mannila vietti rentouttavaa lomaa puolisonsa kanssa Espanjan auringon alla, kun eräänä joulukuisena päivänä kotimaasta kantautui ikäviä tietoja.
– Tuli puhelu, että täällä on laulu loppu, eikä Ykkösen sarjapaikkaa tulla käyttämään. Se oli iso shokki, muttei yllätys.
Suomessa ei sillä hetkellä ollut avoimia päävalmentajan paikkoja liigassa tai Ykkösessä. Erinäisiä neuvotteluita Mannila kävi koskien erilaisia rooleja, mutta mitään kiinnostavaa ei ilmaantunut. Mannilan puolisolla oli hyvä työpaikka Rovaniemeltä, ja kaksikko päätti jäädä pitämään kotia pohjoiseen.
Pikahälytyksellä Lahteen
Viime talven Mannila nautiskeli Lapin luonnosta hiihdellen ja retkeillen ympäri Rovaniemeä. Jalkapalloa hän seurasi herkeämättä ollakseen valmis, jos kutsu kävisi. Mannila kävi alustavia neuvotteluja useamman seuran kanssa koskien kautta 2023. Vuosi ehti juhannukseen, kun FC Lahden taustojen voimahahmo Jussi Lumio soitti ja tarjosi pestiä lahtelaisseuran päävalmentajana. Edellispäivänä lahtelaisseura oli ilmoittanut purkaneensa 2,5 vuotta seuraa valmentaneen Ilir Zenelin sopimuksen.
– Oltiin syvällä Lapissa mökillä kumppanini sukulaisten kesäpaikassa. Juhannuslauantaina olin Rovaniemellä pakkaamassa toiseen autoon kamani ja jo sunnuntaina olin vetämässä treenejä täällä, Mannila kuvailee asioiden nopeaa kehittymistä.
Urallaan ennenkin ”sammutustöihin” joutunut Mannila tiesi, mitä odottaa.
– Tiesin kun tänne ajelin ensimmäistä kertaa, että jotain henkisiä haasteitahan on. Olin nähnyt Lahdelta suurin piirtein kaikki liigapelit, eikä se kollektiivi toiminut. Koko joukkueen puolustaminen ei ollut hyvällä tolalla ja maaleja oli päästetty aika tavalla. Siihen epätasapainoon piti ensimmäiseksi puuttua. Henkistä hyvinvointia ja tasapainoa en voinut kuin aavistella, 2+1-vuotiseen sopimukseen nimensä allekirjoittanut Mannila kertoo.
Se että vastaavasta tilanteesta oli kokemusta vajaan parin vuoden takaa, auttoi navigoimaan uudessa ympäristössä ja valmistautumaan siihen, mitä oli tuleman. Mannila tiesi, että usein valmentajaa vaihtaessa vapautuu energiaa ja ihmiset ovat valmiita tekemään joukkueen eteen normaalia enemmän. Viikkojen myötä ruma totuus kuitenkin paljastuisi.
– Siitä on tehty tutkimuksiakin, että pistekeskiarvo nousee hetkeksi ja sitten laskee ja harvoin päästään edes samalle tasolle, mitä se oli ennen valmentajanvaihdosta.
– Isossa kuvassa ei ollut mitään isosti rikki. Joukkue ei kuitenkaan ollut kovin yhtenäinen ainakaan kentällä tapahtuvan työnteon osalta. Joukkueessa oli vahvoja persoonia, ketkä halusivat omalla tekemisellään ratkaista tilanteita.
Mannilan aikakausi Lahdessa alkoi vahvasti kahdella viime hetken kotivoitolla. Ensin kaatui Suomen Cupissa JäPS ja heti perään liigassa FC Inter.
– Näytti, että joukkue alkaa kirjoittamaan hyvää tarinaa.
Haastava jatko-ohjelma ja lukuisat loukkaantumiset sekä pelikiellot sysäsivät Lahden takaisin tappiokierteeseen, ja Mannilan kuherruskuukausi jäi kahden pelin mittaiseksi. Koko joukkueen kollektiivista puolustuspelaamista saatiin paremmalle tolalle, mutta maalinteko tuotti edelleen isoja ongelmia. Tuntui kuin kaikki Korkeasaaren eläimet olisivat majoittuneet lahtelaisten hyökkäyspään pelaajien hartioille.
– Siinä näkyi myös henkinen epävarmuus, kun ei ollut yhdessä koettu tarpeeksi onnistumisia. Yksittäisten tilanteiden ratkaisemisessa vastustajan boksissa oli laatuvajetta. Tilastollisesti loppukauden aikana meiltä jäi väärään taskuun pisteitä jonkun verran.
Yksi kulmakarvoja katsomossa kohottanut tapahtuma oli kapteeniston myllääminen uuteen uskoon kesken kauden. Alkukaudesta kapteenina toimi Macoumba Kandji ja muut kapteeniston jäsenet olivat Matti Klinga, Eemeli Virta ja Joona Tiainen, mutta loppukauden ajan kapteenina toimi Juho Pirttijoki aisapareinaan kokeneet Antonio Reguero ja Kandji.
– On eri tapoja valita kapteenisto. Ilirillä oli varmaan oma tapansa ja oman näköiset kapteenit. Samoilla kapteeneilla jatkettiin, kun tulin, koska halusin antaa heille mahdollisuuden. Heidän toiminnassaan ei ollut mitään vikaa, mutta minulla oli olo, että muutama nuorempi lahtelainen pelaaja tunsi siitä roolista enemmän painetta. Halusin vapauttaa heidän energiaansa ja taakkaa. Kävimme keskustelut hyvässä yhteisymmärryksessä ja minulle jäi olo, että kaikki ymmärsivät päätöksen, Mannila perustelee.
– Halusin sellaista johtajuutta, että kapteenit ovat valmiita ottamaan isoa roolia pukukopissa ja harjoituskentällä. Tässä Pirttijoki, Reguero ja Kandji onnistuivat hyvin. Kun ollaan kriisitilanteessa tai lähellä sitä, niin kokemus on valttia., Mannila jatkaa.
Jo useampi peli ennen kauden loppua kävi selväksi, ettei Lahden olisi mahdollista säilyä liigassa kuin karsintojen kautta.
– Staffin kanssa tehtiin selkeä päätös, että kaikki toimet siitä hetkestä eteenpäin tähtäisi siihen, että olisimme karsinnoissa mahdollisimman hyviä.
– Kaksi kolme viikkoa ehdittiin valmistautua karsintoihin henkisesti ja fyysisesti. Jouduttiin tekemään valintoja ketkä pelaavat viimeisissä liigapeleissä. Harjoituskentällä kaikki katseet olivat karsinnoissa.
Karsintojen vastustajan Lahti sai tietää vasta muutamia päiviä ennen H-hetkeä. Karsintavastustajaksi selviytyi TPS ja Veritas Stadionilla joukkueet pelasivat 1–1-tasapelin ensimmäisessä kohtaamisessaan.
– Joukkue mikä pelaa ylempänä, on aina vähän puun ja kuoren välissä ja vähän ahdistunut. Vieraspelistä saatiin minimitulos. Ajatus oli, että ensimmäisessä pelissä pitää pystyä kierrättämään, jotta toisessa pelissä olisi tarpeeksi laatua ja tuoreita jalkoja.
Lahdessa käyty toinen osaottelu jäi juonenkäänteiltään ja panokseltaan historian kirjoihin. Siihen tullaan varmasti palaamaan monissa muisteloissa.
– Se oli tietynlaista dominanssia melkein 80 minuuttia. Kärsittiin maalinteon ongelmasta, kun ei pystytty naulaamaan peliä.
Lahti johti ottelua pitkään 1–0 Altin Zeqirin maalilla, mutta TPS nousi rinnalle pelikellon näyttäessä 87. minuuttia.
– Loppu oli tietyllä tavalla historiaa ja tyypillistä, kun vastustaja laittaa ”all in” ja ottaa kaikki maailman riskit. Meillä oli hirveä halu estää se maali, ja ryntäsimme vaarallisimmalta maalisektorilta estämään sitä laitamurtautumista. Pelaajat olivat valmiita vaikka syömään sen pallon, mutta siinä ei pää pysynyt kylmänä. Se oli märkä rätti kasvoille.
TPS juhli tasoitusmaaliaan pitkään kannattajiensa edessä ja se antoi Lahden valmennusjohdolle hetken miettiä seuraavaa siirtoaan.
– Sanoin muille valmentajille, että nyt me kaikki ensimmäiseksi rauhoitutaan. Ajattelin, että nyt tulee jatko-ottelu, eikä meidän kannata tehdä mitään muutosta tähän hetkeen. Pyrittäisiin lähtemään mahdollisimman suoraviivaisesti eteenpäin, että saataisiin paine vastustajan kenttäpäätyyn ja tapettua heti se tunne Tepsiltä.
– Pelaajat itse kertoivat tuntemuksiaan jälkikäteen ja monella oli ollut tunne takaiskun jälkeen, että tämä klaarataan, kun on kävelty keskiympyrään. Itsellänikin oli luottavainen fiilis ja tunne, että TPS on tehnyt jo kaikki mahdolliset, mitä se pystyi tekemään. Meidän ei ollut tarvinnut ja meillä olisi ollut reserviä klaarata peli jatko-ottelussa.
Peliä oli jäljellä vain minuutteja, kun Teemu Penninkangas nousi lahtelaisten sankariksi ja vei Lahden uudestaan johtoon. Trilleri päättyi 2–1 lukemiin, ja näin putoamispeikolle annettiin porttikielto Lahden Stadionille ainakin toistaiseksi.
– Karsintapelit osoittivat, että kuulumme liigaan. Ne olivat tosi miehekkäät pelit meiltä. Tulos oli niukka, mutta ne usein ovat, jos katsoo karsintapelien historiaa, tällä kertaa karsintapeleistä voittajana selvinnyt Mannila tietää.
Mannila onnistui vähimmäistavoitteessaan eli säilyttämään sarjapaikan, muttei erehtynyt luulemaan saavuttaneensa jotain, minkä vuoksi hänestä leivottaisiin heti kaupungin sankaria.
– Pettymys oli itselle, ettei saatu peliä tuloksekkaaksi ja noustu kuiville. Ei minulla ollut karsintojen jälkeen semmoinen fiilis, että ”hiphip hurraa”. Tehtiin se mikä piti.
Kiitosta Mannila jakaa vaikeassa tilanteessa esiin nousseille pelaajille.
– Tosi tärkeään rooliin nousivat muutamat kokeneet liigapelaajat, kuten (Loorents) Hertsi, Klinga, Pirttijoki ja Penninkangas. He välittivät tosi paljon joukkueesta ja seurasta laittaen itseään likoon.
Kauden jälkeen peruutuspeileistä alettiin katsoa mennyttä sesonkia ja tekemään analyysia siitä, mikä johti näin vaikeaan kauteen.
– Emme löytäneet kauden jälkeisessä analyysissa sellaista vahvuutta joukkueelle, millä olisimme toisteisesti pystytty haavoittamaan vastustajia. Tietynlaiset pelaajatyypit puuttuivat. Meillä oli esimerkiksi liian vähän dynaamisia pelaajia.
Pelaajistossa oli paljon turhautumista, kun ei tullut tulosta, se on ihan ymmärrettävää. Tuskin ne kaikki kuitenkaan niin vaatimattomia ovat viimeistelemään kuin nyt olivat. Meillä oli järkyttävä määrä pelikieltoja, toiseksi eniten varoituksia sarjassa ja ainoastaan HIFK:lla enemmän. Sekin kertoo siitä, että kurinalaisuus ja joukkueen eteen pelaaminen puuttuivat.
Kesän siirtoikkunakaan ei varsinaisesti tuonut helpotusta. Joukkueesta lähtivät lainasopimuksella ollut Albion Ademi ja sopimuksen umpeutumisen myötä Alan Henrique. Joukkueeseen tulivat sisään nuori Onni Hänninen, sveitsiläinen Arian Kabashi, Dennis Salanovic ja Nemanja Bosancic.
– Yritimme vahvistaa joukkuetta kesän siirtoikkunassa, mutta niin tekivät kaikki muutkin joukkueet.
Ensimmäisiä askeleita miesten peleissä ottaneesta lupaavasta Hännisestä ei ollut apua akuuttiin hätään, eikä hänellä aluksi ollut edes pelilupaa. Salanovicilla oli loukkaantumishuolia ja keskenkuntoinen Bosancic myytiin neljän pelin jälkeen Kiinan Superliigaan Dalian Professional F.C:n riveihin. Ainoastaan Kabashi oli juuri sitä, mitä lääkäri määräsi.
– Kabashi oli topparina sellainen mitä haettiin. Bosancic ei ollut vielä ihan kunnossa ja lähti ennen kuin pääsi edes näyttämään millainen on futaajana. Sopimuksessa oli ulosostohinta ja joku halusi sen maksaa. Noitahan ei käy oikeasti ikinä, että samassa ikkunassa tulee ja heti menee. Me emme osanneet edes varautua tuohon, Mannila pyörittelee päätään nyt jo asialle vähän naureskellen.
Kauteen 2023 uusin kujein
Kauden jälkeen on ovi käynyt Kisapuiston pukukopilla tiuhaan ja liikenne on toistaiseksi ollut lähinnä ulospäin, mitä voi pitää ymmärrettävänä pieleen menneen kauden jälkeen. Muutamien pelaajien sopimukset olivat jo ennestään voimassa kaudelle 2023 ja muutamien kotimaisten runkopelaajien kanssa tehtiin jatkosopimukset. Lähtijöitä on kuitenkin toistakymmentä. Yksi heistä oli sopimuksenalainen Pyry Lampinen, jonka sopimus purettiin, ja nuori lahtelaishyökkääjä vaihtoi pelipaidan KuPS:n keltamustaan.
– Meillä on viime kauden joukkueesta ne, ketkä olen halunnut jatkavan. Kabashin kanssa vielä neuvotellaan, Mannila aloittaa.
– Pyryllä on ollut vaikeita kausia ja viime kaudellakin oli paljon loukkaantumishuolia. Käytiin keskusteluja Pyryn kanssa ja hän koki, ettei kotikaupunki ole tällä hetkellä sellainen ympäristö, missä pystyisi kehittymään. Hyvässä yhteisymmärryksessä sitä keskustelua käytiin. Toivottavasti hän saa tulevaisuudessa ehjän kauden alle. Mittaamatonta potentiaalia on, mutta tietynlainen lukkotila on ollut jonkin aikaa, Mannila taustoittaa siirron syitä.
Uusina pelaajina seuraan on tähän mennessä liittyneet Oulusta Marius Könkkölä, HIFK:sta Jusif Ali ja IF Gnistanista Tommi Jäntti.
– Olen profiloinut eri pelipaikoille erilaisia pelaajatyyppejä ja tehnyt persoonallisuuskarttaa, millaisia ihmisiä tarvitsemme. Pelaajien pitää olla sellaisia, ketkä haluavat kehittyä ja keillä on vielä jalkapalloilullinen huippu mahdollisesti edessäpäin. Haluan, että pelitavallisesti olisimme nopean etenemisen joukkue.
– Arvotan paljon jalkapalloilullista koulutusta, että missä on uransa vuodet viettänyt. Siihen kuuluu pelin ymmärrys ja taktinen valveutuneisuus, jotta ongelmia pystytään ratkaisemaan pelissä. Pelin evoluution myötä peli nopeutuu ja pitää olla työkaluja selvitä.
Joukkue ei ole vielä tammikuussa liki pitäenkään valmis. Seura etsii keskisektorille useita profiilipelaajia. Maaleja tekevä hyökkääjä on kirjoitettu toivelistaan isoin kirjaimin, samoin moderni ykkösmaalivahti.
– Kaikki tietävät, että tarvitsemme hyvän hyökkääjän. Hyökkääjän löytyminen on kaikista hankalin asia, niitä ei puissa kasva. Uskon, että me sellainen jossain vaiheessa löydetään. Totta kai me haluamme nykyaikaisen maalivahdin, joka pystyisi olemaan liigassa yksi parhaimpia maalivahteja.
Hankintoja tullaan tekemään ulkomailta, mutta aikomuksena on nostaa joukkueen kotimaisuusastetta viime kaudesta.
– Toivottavasti määrällisesti meillä olisi ulkomaalaisia pelaajia 1–2 vähemmän kuin viime vuonna.
Yksi sana, joka toistuu Mannilan puheissa, on dynaamisuus.
– Dynaamisella tarkoitan, että meillä on kapasiteettia juosta, mutta myös dynaamisuutta pelivalinnoissa. Niiden olla joustavia ja niitä pitää pystyä tekemään nopeasti.
– Viime vuonna FC Lahti oli mielestäni tietyin osin kilpailukykyinen ja ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta nopeita pelaajia oli makuuni tosi vähän.
Jo lapsuudessa Mannilaan valettiin vanhempien esimerkin myötä työn tekemisen jalo kulttuuri. Se tulee myös näkymään siinä, mitä hän vaatii joukkueeltaan harjoitus- ja pelikentällä sekä niiden ulkopuolella.
– Perustan kaiken kollektiiviin. Joukkue yhdessä on vahvempi. Silloin voimme voittaa jättiläisiäkin. Meillä ei tule olemaan sellaisia yksittäisiä pelaajia, jotka voittavat jättiläisiä. Meillä ei ole pelaajabudjetissa sellaisia resursseja. Kollektiivin pitää olla vahvempi kuin muiden liigajoukkueiden, ja sen eteen olemme valmiita tekemään paljon töitä.
Haluan olla vaativa ja pitää vaatimustason korkealla. Meillä on tietyt pelisäännöt ja jämptit aikataulut. Niiden pitää toimia joka päivä. Näen, että tietty kurinalaisuus tuo turvaa ihmisille, kun on selkeät raamit.
Vaikka Mannila asettaakin riman tiukasti korkealle, ei pidä luoda kuvaa vanhan liiton valmentajasta, joka johtaisi autoritäärisesti pelolla. Hän itse haluaa pystyvänsä olemaan helposti lähestyttävä niin henkilökunnalle kuin pelaajillekin.
– Pitää pystyä olemaan vuorovaikutteinen puolin ja toisin. Ihmisiä pitää pystyä kuuntelemaan tosi paljon ja antaa heille tilaa kertoa omia tuntojaan ja ajatuksiaan.
– Tämä on valtavaa yhteispeliä ja olen vain yksi osa sitä. Tässä roolissa minähän kannan vastuun ja minun pitää ne päätökset tehdä. Staffissa on minua paljon parempia tyyppejä monella osa-alueella ja minun pitää vain siunata niissä asioissa heidän hyvin perustellut näkemyksensä. Siitä me saamme parhaan kombon.
Mannila tuli RoPSissa tunnetuksi erityisesti siitä, että hänen alaisuudessaan useat pelaajat ottivat aimoharppauksia kehityksessään ja heidän tiensä vei mehevämpien lihapatojen ääreen. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Jussi Niska, Luka Kuittinen, Tuomas Kaukua, Vertti Hänninen, Otto Kemppainen ja Miska Ylitolva.
– Haluan nähdä itseni sellaisena valmentajana, joka pystyy pelaajia kehittämään ja viemään peliä eteenpäin. Itse arvioin omaa onnistumista paljon sillä, onko pelaajistossa tapahtunut kehittymistä, se on minulle tosi tärkeä arvo.
Voinee sanoa, että Mannila on uransa vaativimmassa paikassa tällä hetkellä. Juniori- ja naisfutiksen parissa seurajohdon, median ja kannattajien kohdistama paine ei ole verrattavissa miesten liigajoukkueen päävalmentajan paikkaan. HJK:n organisaatiossa Mannila ei puolestaan ollut suurimpien parrasvalojen polttopisteessä ja RoPS-pestissäkin hänellä oli lähinnä voitettavaa. Viime kauden pelastusoperaatiossa Lahdessa paineita toki jo oli, mutta nyt Mannila on urallaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa häneen kohdistuu odotuksia monesta suunnasta. Tekosyitä ei ole, sillä nyt Mannila pääsee resurssien puitteissa rakentamaan haluamanlaistaan joukkuetta ja valmistautumaan kauteen rauhassa.
– Kun olin HJK:ssa U-17 BSM päävalmentaja, siellä oli paine voittaa joka peli. Siellä ei ollut mukava stadionin käytävillä kulkea, jos olit hävinnyt pelin. Siellä oli aika uskomaton paine. Sama reservijoukkueessa Klubi04:ssa, joka peli piti voittaa. Siihen olen oppinut.
– Ymmärrän, että teemme tätä juttua sidosryhmille. Meidän pelimme pitää näyttää tietynlaiselta. Tulos määrittelee tämän koko yhteisön hyvinvointia ja koko yhteisöllä pitääkin olla kova vaatimustaso päävalmentajaa ja joukkuetta kohtaan, Mannila tietää.
Mannilan uraa tarkastellessa voi ajatella, että mies on mennyt sinne, minne tuuli on kuljettanut ja vaisto ohjannut. Mihin tuulet kuljettavat seuraavaksi?
– Totta kai toivon, että Lahdessa on monta menestyksekästä vuotta. Jos ne toteutuvat, niin seuraava mahdollisuus tulee jossain isommassa seurassa. Olen kunnianhimoinen ja haluan niitä tavoitella. Tämä on eräänlainen lumipalloefekti, miten kilpaurheilussa paikat aukeavat.
Vapaa-ajallaan pallopelien ja ulkoilun parissa viihtyvän Mannilan ydinperheeseen kuuluvat puoliso ja koira. Perhe on asettunut Hollolan puolelle Kukkilaan ja kaikki näyttää tässä kohtaa hyvältä. Lahtelaisten ja porilaisten sielunmaisemassa on jotain samaa, joten sopeutumisessa ei ollut ongelmia.
– Tässä on tiettyä samaa mustavalkoisuutta ja molemmat vanhoja tehdaskaupunkeja. Tällainen tietty negaatio tässä kaupungin DNA:ssa on, muttei välttämättä pahalla. Täällä asuu ihmisiä, ketkä ovat selvästi lahtelaisia niin kuin Porissa ihmiset ovat selvästi porilaisia. Voidaan töksäyttää melkein mitä vaan ja se on ihan ookoo. Isossa kuvassa on samaa henkeä. Maailma on toki muuttunut, eikä nuoriso ole välttämättä samanlaista.
Porilaiselta pitää toki lopuksi kysyä; Dingo vai Yö?
– Kyllä se Dingo on sata kertaa sadasta. Dingo on vaikuttanut omaan myöhäislapsuuteen ja alkunuoruuteen. Pikkupoikana käytiin keikoilla kaupungissa, kun ne breikkasivat. Se oli valtava bändi ja on edelleen kova. Solisti mikä ei osaa laulaa, mutta meno on kova. Porilaisia kavereita kun näkee, niin kun jotain kokoontumisajoja on niin ihme, jos ei tietyn verran Dingon biisejä tule, Mannila päättää hymyillen.
Kahden ja puolen tunnin antoisan keskusteluhetken jälkeen haastattelu päättyy. Mannila lähtee kävelemään autolleen lumisateisen Business Cityn ytimessä aikomuksenaan matkata seuraavana päivänä kotiseuduilleen joulun viettoon. Minkälainen tulee Mannilan perintö Lahdelle olemaan? Kuten hän itse sanoi, tulos määrittelee koko yhteisön hyvinvointia ja viime kaudella se oli vähintäänkin vaakalaudalla. Pelaajien kehittäminen myyntiartikkeleiksi toisi tietysti pienen seuran talouteen kaivattua kassavirtaa, mutta se ei lämmittäisi putoamistaistelun keskellä. Lahtelainen jalkapallokansa janoaa voittoja ja maaleja viime kauden jälkeen enemmän kuin koskaan. Pöytä on putsattu, analyysit tehty ja työhaalarit puettu päälle. Kohti uutta ja parempaa kautta!
Teksti: Miko Heikkinen
