Mamma Maria valmisti FC Lahdelle jäätelön

FC Lahti täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja legendaarinen lahtelaisravintola Mamma Maria on tehnyt sen kunniaksi FC Lahti -jäätelön. Jäätelö on aito italialainen gelato. Idean isänä toimi Mamma Marian toimitusjohtaja Markku Kuitunen.

Mamma Marian kaikkien jäätelöiden tapaan, on FC Lahdelle tehty jäätelö valmistettu käsityönä. Valmistuksessa on käytetty italialaisia raaka-aineita. Ainoastaan maito on tullut Suomesta. Jäätelö yhdistää suomalaisten suosikkimaut, musta vanilja, suklaa ja lakritsa. Mamma Marian toimitusjohtajan Markku Kuitusen mukaan jäätelön ulkoasusta on haluttu tehdä niin musta kuin vain voi.

– Olemme tehneet FC Lahden kanssa yhteistyötä alusta asti ja puhuimme viime vuoden lopulla, että olisi kiva juhlistaa seuran juhlavuotta jollain omalla tuotteella. Uutta on aina mielenkiintoista kokeilla. Moni ei tiedä, että meillä on ravintolassamme oma jäätelötehdas, josta myymme jäätelöä aina Helsinkiin asti. Kehittelimme jäätelöä pitkin talvea ja nyt se on valmis. Ainoat reunaehdot jäätelölle olivat, että jäätelön pitää olla musta, koska siten se kunnioittaa FC Lahden peliasua, Kuitunen avaa jäätelön syntyä.

Mamma Marian uutuusjäätelöä saa ensimmäistä kertaa sunnuntain FC Lahti – SJK -ottelusta ja jatkossa siitä voi nauttia FC Lahden ottelutapahtumista. Muita Mamma Marian jäätelöitä saa Mamma Mariasta ja K- ja S-ryhmän kaupoista.

FC Lahden Instagramissa voit käydä ehdottamassa jäätelölle nimeä.