FC Lahti palaa maaottelutauolta torstaina, kun se matkustaa sarjanousija HIFKin vieraaksi Helsinkiin.
Tauko on käytetty lahtelaisleirissä leväten ja harjoitellen.
– Pari päivää oli huilia Inter – pelin jälkeen. Sen jälkeen oli pari kovaa treeniä ja sitten kolmen päivän viikonloppu vapaat. Nyt on valmistauduttu HIFK peliin. Hyvä tilanne, kun olemme saaneet harjoituksissa 11 vs 11 pelejä. Se on parasta mahdollista harjoitusta, kun voi pelata ja käydä taktisia asioita läpi. Akatemian nuoria on ollut mukana. Pidetty harjoitukset lyhyinä ja terävinä, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo.
Vajaa kuukausi sitten HIFK pöllytti Lahtea Kisapuistossa lukemin 5-0.
– Velkojen maksu on teemana. Joukkue on aika lailla motivoitunut tähän kamppailuun. Payback time. Sen enempää uhoamatta, Korkeakunnas sanoo.
– HIFK on yhtenäinen ja taisteleva joukkue. Näkee sen, että joukkueessa on hyvä henki. Hyvin tuttuja pelaajia minulle. Tekemisen ilo ja palo on näkynyt koko ajan. Heilläkin on kausi heittelehtinyt. Meidän pelin jälkeen umpisurkea KTP – peli, loistelias SJK – peli ja sitten vähemmän hyvä KTP – peli. Juoksuvoimainen joukkue, joka jaksaa ja haluaa tehdä töitä. Pelaavat joukkueelleen ja faneilleen, Korkeakunnas arvioi tulevaa vastustajaa.
Kuhnureiden pelaajatilanne on ottelun alla mainio. Brasilialainen Matheus Alves on toipunut jo Inter – pelissä saamastaan polvivammastaan ja Henri Toivomäki lähestyy kovaa vauhtia pelikuntoa.
– Petri Pasanen on ainoa kysymysmerkki. Alves on kirmannut täysiä ja Toivomäki harjoitteli jo joukkueen mukana. Toivomäki tuskin on mukana kuitenkaan huomenna, Korkeakunnas kertoo.
U-19 maajoukkueen matkassa ollut Mikko Kuningas on HIFKiä vastaan huilivuorossa. Pikkuhuuhkajien reissussa mukana ollut Jasse Tuominen puolestaan lienee kokoonpanossa mukana.
– Kuningas pelasi kaikissa kolmessa ja hänen kohdallaan tähtäimessä on sunnuntain Jaro – peli. Tuominen tulee varmaan penkille, Korkeakunnas päättää.
HIFK – FC Lahti 15.10.2015 klo 18.30 @Sonera Stadium