Palataan ajassa reilu vuosi taaksepäin, jolloin nykyisin FC Lahtea edustava 22-vuotias Julius Tauriainen eli unelmaansa toteen Saksassa, asukasmäärältään noin kaksi kertaa Lahden kokoisessa Freiburgin kaupungissa. HJK:sta vuonna 2019 Saksan Bundesliigaseura SC Freiburgin organisaatioon siirtynyt Tauriainen pelasi seuran reservijoukkueessa erittäin kovatasoista 3. Liigaa ja kuului samalla Suomen U21-maajoukkueen kantaviin voimiin.
Siirrossa SC Freiburgiin tarvittiin ripaus onnea tai oikeastaan sopivia sukulaisuussuhteita. Juliuksen kolme vuotta nuorempi pikkuveli Jimi Tauriainen kuuluu Suomen kirkkaimpiin lupauksiin jalkapallon saralla. Tuolloin 15-vuotias Jimi oli herättänyt usean ulkomaalaisen seuran kiinnostuksen, mukaan lukien Freiburgin. Freiburg oli kiinnittänyt samalla huomiota myös veljeksistä vanhempaan ja päätti kutsua molemmat viikon mittaiselle testijaksolle.
– Jimin ne olisivat halunneet. Minulla meni tosi hyvin siellä, ja ne ajattelivat, että tuokin on hyvä pelaaja. Vedin siellä varmaan elämäni parhaat treenit, tuolloin juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut Tauriainen muistelee onnistumistaan tärkeässä paikassa.
Jos Julius oli päässyt testijaksolle osittain nuoremman veljensä siivellä, niin hänen oma laadukas tekemisensä testijaksolla vakuutti saksalaisseuran. Freiburg ja HJK solmivat aluksi vuoden mittaisen lainan, joka koski nimenomaan veljeksistä vanhempaa. Tauriainen siirtyi lainalle Freiburgin U19-joukkueeseen. Pikkuveli Jimi päätyi myöhemmin englantilaisseura Chelsea F.C:n akatemiaan, jossa pelaa edelleen.
– Se vuosi meni tosi hyvin U19-joukkueen mukana, vaikka korona tuli ja jouduimme keskeyttämään kauden. Pelasin tarpeeksi hyvin ja sen jälkeen ne hommasivat minut organisaatioon maksaen minusta jonkinnäköisen summan Klubille, Tauriainen valaisee.
Kaksivuotisen sopimuksen Freiburgin kanssa allekirjoittanut Tauriainen siirrettiin U19-joukkueesta miesten kakkosjoukkueen mukaan. Nuoria lupauksia vilissyt Freiburg II pelasi kaudella 2021 Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla ja onnistui kauden päätteeksi selvittämään tiensä 3. Liigaan ensi kertaa historiassaan.
– Suoriuduin tosi hyvin, mutta niin ne muutkin ja sen takia oli tosi vaikea päästä pelaamaan. Jonkin verran pääsin pelaamaan, mutta pelejä olisi voinut tulla enemmänkin, 11 ottelussa tuolla kaudella pelannut Tauriainen näkee.
Sarjaportaan vaihdoksen myötä joukkueen peräsimeen tuli sveitsiläinen Thomas Stamm, joka oli Tauriaiselle tuttu jo seuran U19-joukkueen parista.
– Hän on paras koutsi, mitä minulla on ollut, Tauriainen suitsuttaa Stammia, joka valmentaa edelleen Freiburg II:sta.
Stammin alaisuudessa Tauriaiselle alkoi tulla aiempaa enemmän vastuuta, vaikka sarjan taso oli kovempi kuin edelliskaudella. Stammia on kiittäminen siitä, että keskikentällä uraansa ja peliä siihen asti rakentanut Tauriainen löysi itsensä laitapuolustajan tontilta.
– Jo U19-joukkueessa Thomas laittoi minut laitapakiksi. Sillä kaudella pelasin keskikentällä ja myös laitapakkina. En tiedä miksi. Ehkä siihen laitapakiksi tarvittiin pelaajia tai hän näki minussa jotain, mitä en itsekään nähnyt. Se toimi, koska pelasin hemmetin hyvin siinä, Tauriainen sanoo.
– Kun kolmosliiga alkoi ja hän tuli takaisin valmentajakseni, olin treeneissä yhden kerran laitapakkina. Tuli kauden ensimmäinen peli ja menimme kokoushuoneeseen. Hän näytti avauskokoonpanon ja olin merkitty vasemmaksi laitapuolustajaksi. Se oli yllätys. Hän heitti minut aika kovaan paikkaan, Tauriainen naurahtaa.
Tauriainen selviytyi alkujärkytyksestä nopeasti ja pelasi laitapuolustajana kuin olisi pelannut pelipaikalla koko ikänsä. Kolmosliigassa Tauriainen sai runsaasti vastuuta esiintyen lopulta 28 ottelussa, joissa syntyi myös yksi maali ja kaksi maalisyöttöä. Vastuuta tuli alkukaudesta enemmän laitapuolustajan tontilla ja loppukaudesta enemmän keskikentällä.
Saksassa Tauriainen sai maistaa jalkapalloammattilaisen elämää maassa, jossa jalkapallon juuret ovat syvällä kansan DNA:ssa.
– Välillä ihmiset tunnistivat minut kadulla, vaikka olin kakkosjoukkueen pelaaja, Tauriainen kertoo hieman ihmetellen.
– Kausi piti sisällään huikeita kokemuksia. Vaikka oli korona-aika ja yleisön suhteen saattoi olla rajoituksia, niin kauden toisessa pelissä FC Magdeburgia vastaan taisi olla joku 15 000 ihmistä katsomossa. Se taso futiksessa oli tosi kova. Kaikki jengit olivat hyviä, fyysisiä ja taitavia. Se kausi opetti paljon futaajana, Tauriainen jatkaa.
Saksan mittapuulla Freiburg lukeutuu pieniin seuroihin, mutta luonnollisesti resurssit, joilla toimintaa pyöritetään, ovat suomalaisittain todella suuria.
– Olosuhteet ovat siellä tietysti paremmat ja kaikki toimii paremmin, kun on enemmän rahaa. Ei se futaajan elämä kuitenkaan niin erilaista ole kuin täällä. Kovaa työntekoa ja kilpailuahan se on, Tauriainen muistuttaa realiteeteista.
Kausi 2021-2022 meni Tauriaiselta vahvasti ja Freiburg olisi halunnut pitää kovalla työmoraalilla varustetun Tauriaisen organisaatiossaan. Tauriainen oli ajoittain harjoitellut Bundesliigassa pelaavan ykkösjoukkueen kanssa, mutta läpimurto edustusjoukkueessa tuntui kuitenkin kaukaiselta. Seura tarjosi jatkosopimusta kolmeen otteeseen saaden jokaisella kerralla Tauriaiselta kieltävän vastauksen.
– Päätin ottaa riskin, että etsin seuran muualta. Siinä oli aika paljon hyviä jengejä kiinnostunut minusta, esimerkiksi seuroja kakkosbundesliigasta ja muualtakin.
Tauriainen ajatteli, että jos hän haluaa nousta Suomen U21-maajoukkueesta Markku Kanervan luotsaamaan A-maajoukkueeseen, hänen tulee löytää uusi seura kolmosliigaa kovemmasta sarjasta. Tauriainen sanoo ilman tippaakaan ylimielisyyttä äänessään, että hänen olisi omasta mielestään pitänyt jo kuulua Huuhkajien rinkiin.
– Omasta mielestä rehellisesti minun olisi pitänyt olla jo A-maajoukkueen mukana. Olin suoriutunut hyvin ja se sarja oli Veikkausliigaa kovempi. Ajattelin asian niin, että eikö tätä sarjaa seurata vai aliarvostetaanko sitä tai minua. Siitä tuli ulkoista painetta, että pitää etsiä uusi seura.
Huonoa tuuria, koronan aiheuttamaa lovea seurojen kassatilanteeseen vai mitä, mutta lopulta mikään orastava diili ei mennyt Tauriaisen epäonneksi maaliin asti.
– En tiedä miksi. Olin pelannut montaa pelipaikkaa, eivätkä jengit tienneet olenko spesiaali mihinkään pelipaikalle. Se oli ehkä ongelma, kun joukkueet eivät voineet koronan aiheuttamien talousongelmien vuoksi palkata niin paljoa pelaajia, Tauriainen arvelee.
Jalkapalloilijan ammatissa läsnä oleva epävarmuus valtasi Tauriaisen sydänalasta tilaa hänen jäätyä ilman seuraa. Agentti paiski hommia yrittäen etsiä sopivaa seuraa Tauriaiselle. Myöhään kesällä Puolan pääsarjassa pelaava Miedz Legnica otti yhteyttä Tauriaiseen.
– Olin vähä skeptinen sen suhteen, mutta sillä hetkellä ei ollut mitään muuta tarjolla. Siinä kohtaa olisi voinut odottaa jotain muuta, mutta mietittiin, että kai tämä pitää nyt katsoa, Tauriainen kertoo.
Jälkiviisaana voi todeta, että päätöstä olisi ehkä kannattanut pitkittää ja odottaa muita tarjouksia. Pesti Puolassa osoittautui nimittäin Tauriaisen uran synkimmäksi ajanjaksoksi tähän mennessä. Toisaalta siirto laadukkaaseen Puolan pääsarjaan on paperilla sellainen, että siitä on vaikea kieltäytyä.
– Urheilutoimenjohtaja halusi minut sinne, mutta päävalmentaja ei ollut niin paljon mukana siinä. Se oli ongelma, sillä koutsihan se peluuttaa eikä urheilutoimenjohtaja. Vaikka treenasin hyvin ja kakkosjoukkueessa pääsin kuntoon, niin ykkösjoukkueessa en saanut mahdollisuutta. Omasta mielestäni olisin näyttöpaikan ansainnut.
Edustusjoukkueella meni sarjassa huonosti, joka myös saattoi vaikuttaa siihen, ettei Tauriaiselle tullut vastuuta kuin ainoastaan seuran kakkosjoukkueessa Puolan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Tauriainen ei mielellään puhu ajastaan Puolassa, sillä haavat ovat vielä tuoreet.
– Ei ollut helppoa siellä. Mielellään en edes mieti koko juttua. Se tuntui niin turhalta reissulta mennä sinne. En saanut mitään irti sieltä. Kaupunki oli aika pieni, eikä siellä puhuttu englantia, Tauriainen sanoo turhautuneena.
– Ainoa positiivinen juttu, että oppi siitä tilanteesta ja miten tuommoiset kannattaisi hoitaa, Tauriainen yrittää nähdä asialla hopeareunuksen.
Oltuaan Puolassa noin puolen vuoden ajan Tauriainen halusi purkaa sopimuksen seuran kanssa. Tämä ei ollut niin yksinkertaista, vaikka seura ei selvästikään nähnyt hänelle käyttöä. Puolalaisseura päätti heittäytyä hankalaksi, eikä pelkästään Tauriaisen kohdalla.
– Se oli outo seura. Ne päästivät monta hyvää kokenutta pelaajaa pois edustuksesta silloin. En tiedä oliko se rahan takia. Edustuksella oli viimeiset treenit ennen joululomaa. Siellä oli pari äijää, jotka olivat lähdössä treenien jälkeen lentokoneella Espanjaan. Kymmenen minuuttia ennen kuin taksi olisi hakenut heidät lentokentälle, koutsi pyysi heidät toimistoonsa ja sanoi, ettei tarvitse tulla takaisin. Eihän ne voi tehdä noin oikeasti, mutta ne koettivat, Tauriainen kertoo esimerkin seuran arveluttavista toimintatavoista.
– Meillä oli kuukauden mittainen joululoma. Agenttini koetti soittaa sinne, mutta seurasta ei tullut vastausta. Myös minä ja faijani yritimme soittaa sinne, mutta kukaan ei vastannut kuukauteen puhelimeen. Tekstiviestillä tuli urheilutoimenjohtajalta vain viestiä, ettei pysty nyt puhumaan, Tauriainen pyörittelee päätään.
Lopulta seura väsyi leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa, langan päähän saatiin oikea mies ja sopimus saatiin purettua. Happaman maun se kuitenkin jätti.
Tauriaisten futissuku
Tauriainen ponnistaa maineikkaasta futissuvusta, joka on tuottanut maamme jalkapallokentille pelaajia jo useammassa sukupolvessa. Tauriaisen isosisä Veikko ”Vele” Tauriainen (1932-2007) oli futismies henkeen ja vereen. Hän perusti kotikaupunkiinsa Rovaniemelle Boys-seuran (myöh. Kanuunat) ja edusti omalla pelaajaurallaan Kotkan Jäntevää, Käpylän Urheiluveikkoja ja Karihaaran Tenhoa. Hänen kolmesta pojastaan eli Kimmosta, Vesasta ja Pasista kasvoi kaikista vähintään kovia tekijöitä kotimaan kentille. Juliuksen isä Pasi Tauriainen teki veljeskolmikosta kovimman uran edustaen Suomen A-maajoukkuettakin 34 ottelussa. Myös Tauriaisen äiti ja kaksi vanhempaa siskoa ovat harrastaneet jalkapalloa.
Onko Tauriaisten nauttimaan vesijohtoveteen lisätty jotain vai mikä selittää suvun miesten kiistämättömät taipumukset kuningaslajiin?
– Olen sitä miettinyt, mutta en tiedä loppupeleissä. Onko se mentaliteetti mikä meillä on, Tauriainen pohtii.
Perusta Pasin, Vesan ja Kimmon jalkapallourille luotiin Rovaniemen maastoissa luonnetta koettelevia mäkijuoksuja tehden, joten luultavammin vastaus löytyy nimenomaan henkimaailman asioista.
– Mitä olen kuullut, niin faijan faija oli tosi kova niille. Ne ovat kuulemma junnuna vetäneet siellä painoliivien kanssa tai joku kelkka selässä mäkijuoksuja, Tauriainen naureskelee.
Oli jutuissa Lapin lisää tai ei, kova harjoittelumentaliteetti on siirtynyt isältä pojalta perintönä.
– Faija on usein vienyt minut ja veljeni metsään juoksemaan. Ei olla sentään kelkka perässä juostu, mutta mäkijuoksuja on tehty. Siellä on vedetty niin kovaa, että sitten on oksennettu.
Jalkapallouransa Julius aloitti isänsä perustamassa FC Wildissa. Tauriaisten kuusihenkinen perhe muutti Veikkolaan Juliuksen ollessa kolmevuotias. Veikkolassa, jossa asui reilut 6000 ihmistä, ei ollut pelkästään jalkapallolle suunnattua seuraa olemassa, joten sellainenhan piti perustaa. Siitä oli Tauriaisten suvussa jo aiempaa kokemusta, joten moinen toimenpide kävi lähes refleksinomaisesti.
Oman isän viitoittama tie kannusti ja Tauriainen oli nuoresta pitäen ahkera harjoittelija.
– Voin sanoa, että faijan tuki pienestä pitäen on ollut todella tärkeä minulle ja broidille. Hän on tietänyt mitä ja miten kannattaa treenata. Se on innostanut treenaamaan omalla ajalla, Tauriainen sanoo.
Isän oppien mukaan Julius harjoitteli molemmat jalkansa yhtä hyviksi, joka on luonnollisesti suuri etu pelikentällä. Tauriainen halusi treenata nimenomaan yksin, ilman häiriötekijöitä.
– Tosi paljon treenasin ihan yksin, koska tykkäsin siitä, että sai tehdä koko ajan. Jos oli frendi mukana, niin tuli juteltua liikaa.
Välillä mukaan treenikentälle lähti pikkuveli Jimi, josta on kuoriutunut kenties isoveljeäänkin potentiaalisempi pelaaja.
– Onhan Jimi minua lahjakkaampi, Julius aloittaa.
– Hän on tosi lahjakas, mutta myös tosi erilainen pelaaja. Olen pieni ja leveä, Jimi taas on pitkä ja laiha. Se on jotenkin outoa, en tiedä mitä se on tehnyt eri lailla. Fyysisesti hän on parempi ja myös teknisesti tosi lahjakas. Ei se tietysti ole pelkkää lahjakkuutta, vaan hän on tehnyt töitä paljon, Julius jakaa kohteliaasti kehuja nuoremmalle veljelleen.
Veljekset käyvät tätä nykyäkin yhteisillä lomilla harjoittelemassa kimpassa ja seuraavat tarkasti toistensa tekemisiä.
– Hänelle menee hyvin siellä Chelseassa. Hän on enemmän hyökkäävämpi pelaaja kuin minä, mutta hänellä on sama kuin minulla, että pelipaikka on vaihdellut tosi paljon. Välillä hän on pelannut jopa kutospaikkaa.
Wildissa ja alueen (Nummela, Lohja, Kirkkonummi) yhdistelmäjoukkueissa Tauriainen pelasi noin 14-ikävuoteen asti, jonka jälkeen hän siirtyi laadukkaamman harjoitusympäristön perässä HJK:hon. HJK:n organisaatiota hän edusti 18-vuotiaaksi. Ennen siirtoaan Freiburgiin Tauriainen ehti mm. pelata miesten Ykköstä Klubi-04:ssa kaudella 2018 26 ottelussa.
Uusi alku FC Lahdessa
Palataan ajassa nykyhetkeen. Alkuvuodesta Tauriainen harjoitteli yksinään ja kuten jo tiedämme, se kyllä mieheltä sujui. Tauriainen veti sellaisia juoksutreenejä, että hänen oli välillä pysähdyttävä oksentamaan. Sen jälkeen matka jatkui. Se mikä tuotti Tauriaiselle vaikeuksia, oli odottelu ja epätietoisuus tulevasta. Uuden seuran etsiminen talvella ei ollut helppoa.
– Olihan se vaikeaa, koska Puola-case huononsi minun osakkeitani. Tiesin, että tulee olemaan vaikeaa löytää joukkuetta ulkomailta ja varsinkin kesken kauden esimerkiksi Saksasta. Hyväksyin sen, ettei sieltä varmaan mitään tule. On se raskasta, kun ei ole jengiä ja olin taas samassa tilanteessa kuin edelliskesänä.
Kiinnostusta Tauriaiseen osoitettiin Ruotsista ja Norjasta useamman seuran taholta. Allsvenskanin häntäpään joukkueen asettamaan syöttiin Tauriainen ei halunnut tarttua.
– Norjassa oli hyvä pääsarjan jengi kiinnostunut minusta ja se näytti todella lupaavalta.
Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja jälleen lyhyen ajan sisään Tauriainen sai maistaa futisammattilaisen epävarmaa arkea.
– Niiden piti ensin myydä pelaajia sieltä, mutta yksi iso siirto meni pieleen. Sen takia ne eivät voineet ottaa minua sinne, koska ne eivät saaneet siitä niitä rahoja.
Siirron Norjaan tyssähtäessä kalkkiviivoilla aloitti Tauriainen keskustelut agenttinsa johdolla suomalaisseurojen kanssa. Yksi seuroista oli FC Lahti, joka tarvitsi pidemmäksi aikaa loukkaantuneen Lassi Järvenpään tilalle oikean laitapuolustajan.
– Päävalmentaja Mikko Mannila oli minulle tuttu jo Klubi-04:sta ja HJK:n B-junioreista. Valitsin FC Lahden ja se oli helppo päätös. Tiesin, miten Mannila haluaa pelata ja joukkueessa oli minulle jo entuudestaan tuttuja pelaajia, kuten Tommi Jäntti, Marius Könkkölä ja Jusif Ali. Myös Bubacar Djalón pelaamista olin nähnyt läheltä hänen pelattua aiemmin HJK:ssa, Tauriainen perustelee.
– Vaikka viime kausi oli seuralta tosi huono, niin tiesin, ettei kertonut sitä oikeata tasoa. Paljon on pelaajia lähtenyt ja tullut tilalle viime kauden jälkeen, Tauriainen jatkaa.
Kauden ennakkoarvioissa niin sanotut asiantuntijat sijoittivat Lahden lähes poikkeuksetta sarjan pohjalle. Alkukaudella Lahti on onnistunut raapimaan pisteitä melko tasaiseen tahtiin ja osoittautunut, ettei se myy viime kauden tapaan nahkaansa helpolla.
– Itse ainakin vähän naureskelin, kun kausiennakoissa meidät laitettiin tosi alas. En tiedä onko se loppupelissä niin huono asia. Meillä ei ole paineita ja pääsemme yllättämään. Olemme aloittaneet kauden ihan hyvin ja toivottavasti se jatkuu niin.
Tauriainen itse pelaa debyyttikauttaan Veikkausliigassa ja haluaa tehdä itsensä tunnetuksi kotimaisen jalkapallon seuraajille. Kauden ensimmäisissä seitsemässä pelissä Tauriainen on paiskinut hommia 20 minuuttia vaille täydet minuutit.
– Tiedän, että pelatessani omalla tasollani, tulen olemaan hyvä Veikkausliigassa. Uskon, että tuon paljon jengillekin. Haluan näyttää parhaimpani. Suomessa ei niin moni ole nähnyt miten pelaan. Ehkä osa on nähnyt maajoukkuepelejäni, mutta harva oikeasti tietää minkälainen pelaaja olen.
Millainen pelaaja sitten omasta mielestäsi olet?
– Olen fiksu pallon kanssa, tekninen ja hyvä syöttämään. Pystyn pelaamaan montaa eri pelipaikkaa ja molemmat jalkani ovat hyvät. Haluan antaa viimeisiä syöttöjä, kuten IFK Mariehamn -pelissä Jäntin maalissa, Tauriainen aloittaa.
– Pelaan tosi simppelisti. Ehkä sitä ei aina tajuta, mutta mielestäni se on aika tärkeätä. Saksassa ne tykkäsivät minusta juuri näiden ominaisuuksien takia. Olen sitä kautta hyvä joukkuepelaaja ja saan muut näyttämään hyvältä. Se ei aina näytä niin siistiltä, miten pelaan, koska en tee paljoa harhautuksia, Tauriainen jatkaa kuvailua pelityylistään.
Alkukaudella Tauriaista on nähty pääasiassa oikeana laitapuolustajana. Juuri laitapuolustajan tontti on se, mille Tauriainen haluaa jatkossa erikoistua, vaikka on tarvittaessa pelaamaan paikkaa kuin paikkaa.
– Laitapuolustajana minulla on enemmän annettavaa kuin keskikentällä. Mannila kuitenkin tietää, että jos keskikentälle tarvitaan pelaajia, niin hän voi laittaa minut siihen.
Kaupunkina Lahti oli Tauriaiselle entuudestaan tuntematon. Jo muutamassa kuukaudessa hän on kuitenkin sopeutunut mastokaupunkiin hyvin.
– Olen tykännyt olla täällä. Seurassa on kivoja ihmisiä töissä ja kun olen tutustunut ihmisiin kaupungilla, niin täällä on enemmän yhteisöllisyyttä kuin esimerkiksi Helsingissä, se on mukavaa.
Kaiken järjen mukaan Tauriaisen parhaat pelivuodet ovat vielä kaukana edessäpäin. Luonnollisesti Tauriainen itse on asettanut tähtäimen ulkomaille.
– En ota siitä kuitenkaan turhia paineita. Pelaan niin hyvin kuin pystyn ja katsotaan mihin se riittää.
Teksti: Miko Heikkinen
Kuvat: Juha Tamminen
