FC Lahti ja maalivahti Joona Tiainen ovat solmineet vuoden pelaajasopimuksen. Viime kaudella Ykkösliigassa Järvenpään Palloseurassa pelannut lahtelaiskasvatti palaa Lahden maalinsuulle. Tiainen debytoi FC Lahden paidassa jo kaudella 2017 ja hän pelasi seuran riveissä 21 liigaottelua.
FC Kuusysin kasvatti Joona Tiainen kävi läpi lahtelaisen junioriputken ja nousi nuorena FC Lahden edustusjoukkueen rinkiin. Suomen Cupissa Tiainen debytoi 2017 ja liigadebyyttinsä hän sai kaudella 2019. Lahdesta hän siirtyi kaudeksi 2023 Helsingin IFK:n riveihin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, jossa hän pelasi ykkösmaalivahtina 25 ottelua. Viime kaudella Tiainen pelasi samassa sarjassa Järvenpään Palloseuran maalilla 17 ottelua. FC Lahteen kassari palaa mielellään ja hän kokee, että on mennyt pelaajana ja ihmisenä eteenpäin.
– Minulla on erittäin hyvä fiilis palata parin vuoden jälkeen Lahteen. Kahtena viimeisenä kautena olen saanut otettua isoa roolia ja pelejä on kertynyt runsaasti. Varsinkin kausi HIFK:ssa oli erittäin onnistunut. Viime kausi JäPS:ssa oli hieman rikkonaisempi erinäisistä syistä, mutta lopulta saavutimme seurahistorian parhaan sijoituksen, joten lopputuloksena kuitenkin plus-merkkinen kausi. Pelejä on tullut paljon ja tiettyä rutiinia pelaamiseen on tullut lisää. Vuodet muualla ovat kasvattaneet myös ihmisenä totta kai. Lahdesta lähtö oli tietyllä tapaa poistuminen mukavuusalueelta, kun täällä on asunut ja pelannut suurimman osan elämästä Lahdessa. Voisi sanoa, että monta kokemusta rikkaampana palaan Lahteen, Tiainen kertoo.
Tiaisella on selkeät tavoitteet tulevalle kaudelle. Hän alleviivaa, että joukkueen ainoa tavoite täytyy olla sarjan voitto ja nousu takaisin Veikkausliigaan. Tiainen toivookin, että tukea vaativan tavoitteen saavuttamiseksi tulee myös katsomosta, jossa meno on ollut huikeaa.
– Joukkueena tavoite täytyy olla sarjan voitto ja nousu. Henkilökohtaisesti tavoitteenani on pelata mahdollisimman paljon ja sitä kautta auttaa seuraa nousemaan takaisin Veikkausliigaan. Lahdessa on tunnetusti huikeat kannattajat. Toivottavasti sama meno jatkuu ensi kaudellakin. Me lupaamme antaa kaikkemme kentällä ja näyttää, että kannattajien tuki ja intohimo merkitsee pelaajille valtavasti, Tiainen päättää.
FC Lahdella on koossaan Tiaisen sopimuksen myötä 13 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat ovat Anton Munukka, Osku Maukonen, Joona Tiainen, Tobias Karkulowski, Matias Vainionpää, Eemil Laamanen, Viljami Jokiranta, Vilho Huovila, Topias Inkinen, Otso Koskinen, Daniel Heikkinen, Asaad Babiker ja Luquinhas.
FC Lahti palaa harjoituskentille 7.1.2025 uuden valmennuksen johdolla. Hyppää mukaan ja osta kausikorttisi tästä.
Teksti: Tommi Leirilaakso
Kuva: Joel Lahtinen