Ivan Piñol FC Lahden valmennustiimiin

Ivan Piñol liittyy tulevaksi kaudeksi Toni Lindbergin johtamaan FC Lahden valmennustiimiin. Viimeisimpänä Piñol on ollut osana ruotsalaisen Hammarby IF:in valmennusta. Suomessa Piñol on toiminut Kuopion Palloseuran valmennuksessa.

Lapsena jalkapalloympäristössä kasvaneen Ivan Piñolin ensimmäinen kosketus FC Lahteen oli jo loppuvuodesta 2005, jolloin hän opiskeli Vierumäellä ja espanjalainen oli talvella lahtelaisseuran mukana. Hän pelasi myös vuoden 2006 Lahti Cupissa FC Lahden riveissä. Piñol muistaa yhä vaiheen elämässään ja palaa Lahteen mielellään.

– Olen iloinen ja kiitollinen sekä seuralle että Toni Lindbergille tästä mahdollisuudesta. Kaupungilla ja seuralla on identiteetti. Seurassa on myös paljon potentiaalia. Uskon, että tämä on oikea paikka jatkaa valmentajauraani ja näen tämän hyvänä haasteena. Tämä ei ole ensimmäinen kertani Lahdessa.Viimeistelin liikuntatieteiden tutkintoani ja minulla oli mahdollisuus harjoitella FC Lahden mukana. Kiitos siitä Antti Muuriselle ja Luciano Martinsille. Minulla on hyviä muistoja noista ajoista. Lahdella oli kovatasoinen joukkue, Rafael, Drilon Shala, Ville Taulo ja niin edelleen. Joidenkin kanssa olen pitänyt yhä yhteyttä. Minä ja perheeni tulemme mielellämme takaisin Suomeen, Piñol kertoo.

Piñol on kiertänyt valmentajana ympäri maailmaa. Hän on ollut muun muassa FC Barcelonassa juniorivalmentajana, kuten myös Etelä-Afrikassa ja Ruotsissa. Lisäksi Piñolilta löytyi kokemusta Intiasta, Kazakstanista ja Pohjois-Amerikasta ennen saapumistaan Kuopioon. Kuopion Palloseurassa hän toimi kakkosjoukkueen päävalmentajana ja edustusjoukkueessa Simo Valakarin oikeana kätenä. Kauden 2022 alussa hän siirtyi Ruotsiin suurseura Hammarby IF:in päävalmentajan avuksi.

– Lapsena, kiitos isälleni, sain kasvaa jalkapalloympäristössä ja imeä oppia. Olen ollut onnekas, että olen saanut kehittyä valmentajana useassa eri maassa ympäri maailmaa. Se on ollut hienoa. Viime aikoina olen kuitenkin keskittynyt kehittymään valmentajana Euroopassa. Tarkemmin sanottuna olen keskittynyt Pohjoismaiden koviin liigoihin, kuten Ruotsiin ja Suomeen. Nyt FC Lahti ja Veikkausliiga on seuraava askeleeni. Haluan tuoda Lahteen panokseni. Tavoitteeni on parantaa pelaajien ja joukkueen suorituskykyä yhdessä päävalmentajan ja muun valmennuksen kanssa, Piñol näkee.

Piñol pitää henkilökohtaisesti hyökkäävästä jalkapallosta. Hänen mukaansa pallolla työskentelyn tulee johtaa hyökkäyksiin. Piñol huomasi keskustellessaan FC Lahden päävalmentaja Toni Lindbergin kanssa, että he ajattelevat jalkapalloa samankaltaisesti. Piñol pitää sitä tärkeänä tulevaisuuden työskentelyä silmällä pitäen. Myös Lindbergin esittämä visio vakuutti espanjalaisen. Piñol odottaakin, että pääsee työskentelemään pelaajien kanssa ja rakentamaan hyvää kautta osana FC Lahden yhteisöä.

– Kaikessa tekemisessä pitää olla tarkoitus ja päämäärä. Olen valmentaja, joka on kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen. Uskon, että jos haluaa saavuttaa jotain, on työskenneltävä enemmän kuin muut. En ymmärrä jalkapalloa ilman sitoutumista ja raakaa työtä. Pidän hyökkäävästä jalkapallosta ja joukkueista, jotka ajattelevat hyökkäävästi. Pallon pitämisen tulee johtaa hyökkäysmahdollisuuksiin. Keskustelimme Lindbergin kanssa ja huomasin, että hänen visionsa on selkeä. Puhuimme samaa kieltä. Meillä on mielenkiintoinen pelaajapohja, jossa on lupaavia nuoria ja muutama kokeneempi pelaaja. Nyt ensisijainen tavoite on rakentaa joukkueelle identiteetti joukkueena ja analysoida, mille alueelle meidän pitää kiinnittä enemmän huomiota. Odotan innolla, että pääsen tapaamaan joukkueen ja kannattajat, sillä meillä on hieno kausi edessämme, Piñol päättää.

FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari on tyytyväinen uuteen rekryyn. Hänen mukaansa Lahti sai paljon laadukkaita hakemuksia ja seura haastatteli parhaat hakijat. Heikari pitää Piñolia erittäin sopivana lahtelaisten valmennustiimiin.

– Saimme useita kymmeniä laadukkaita hakemuksia ja valitsimme näistä parhaat haastatteluun. Piñol erottautui selkeästi edukseen ja oli hakijoista paras. Hienoa, että pääsimme sopimukseen ja saamme hänet takaisin Lahteen, Heikari tiivistää.

FC Lahden valmennustiimiin kuuluvat tällä hetkellä päävalmentaja Toni Lindberg, maalivahtivalmentaja Oliver Pannell, valmentaja Mika Heino, valmentaja Joni Kallioinen ja talenttivalmentaja Kari Arkivuo.



Teksti: Tommi Leirilaakso. Kuva: Peter Jonsson