Gigantti-otteluraportti: FC Lahti palasi voittokantaan

FC Lahti palasi voittokantaan, kun lahtelaiset kukistivat FC Hongan lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen viimeisteli Loorents Hertsi. Otteluraportin tarjoaa Lahden Gigantti.

FC Lahti aloitti ottelun vahvasti ja riisui vierailijoiden hyökkäyspelin aseista. Jasin Assehnoun ja Javi Hervás pääsivät kumpainenkin kertaalleen ampumaan tulisesti, mutta molempien laukaukset kilpistyivät Hongan puolustuksesta kulmapotkuiksi. Espoolaiset puolestaan eivät juuri saaneet palloa Lahden maalille

Puolen tunnin kohdilla kotijoukkue oli osua kulmapotkusta. Hervásin kulma jäi pyörimään Hongan maalin edustalle ja Timi Lahti tökkäsi pallon kohti maalia. Honka-vahti Tim Murray kuitenkin koppasi Lahden yrityksen. Hetkeä myöhemmin Murray joutui torjuntatöihin jälleen, kun Macoumba Kandji pääsi puskemaan Jean-Christophe Coubronnen tarkkaan keskitykseen. Tauolle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.

Myös toinen jakso oli Lahden. Noin kymmenen minuutin jälkeen kotijoukkue onnistui lopulta hyödyntämään paikkansa. Assehnounin puolenvaihto leijaili Hongan puolustuksen yli. Loorents Hertsi otti pallon rinnallaan haltuun ja pääsi nokikkain Murrayn kanssa. Hertsi laittoi ulkosyrjällä pallon Murrayn puikoista ja siirsi Lahden ansaittuun johtoon.

Hongan vaarallisimmat paikat tulivat tunnin kohdalla. Lucas Kaufmann tykitti vastapalloon hirmukudin, mutta Reguero torjui ja lopulta myös vangitsi pallon. Hetkeä myöhemmin Jean Marie Dongue oli Regueron kanssa vastakkain, mutta lahtelaisvahti veti jälleen pidemmän korren.

Lahti nappasi jälleen loppupeliksi pallonhallinnan ja tappoi pelin. Lahti myös kykeni luomaan muutaman maukkaan paikan Assehnounin kautta. Ensin maajoukkueeseen valittu laituri alusti kentälle juuri vaihdetulle Kristian Yli-Hietaselle paikan, mutta Yli-Hietasen jatko meni niukasti ohi. Hetkeä myöhemmin Assehnoun ampui itse, mutta Honka-vahti Murray liimasi pelivälineen. Lisäosumia ei nähty ja FC Lahti pääsi juhlimaan voittoa ja kolmea pistettä.

Ottelun voittomaalin viimeistellyt Loorents Hertsi oli ottelun jälkeen yhtä hymyä. Hän myönsi, että pisteet olivat tärkeät Lahdelle. Maalistaan Hertsi antoi myös kunniaa Assehnounin huippuluokan syötölle.

– Nämä olivat tärkeät pisteet meille. Meillä oli pari vaikeata peliä, joten nämä maistuu. Assehnoun laittoi hyvän pallon, joka tuli Hongan pelaajien yli. Otin pallon haltuun ja viimeistelin hyvin, Hertsi virnistää.

Myös FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli tyytyväinen pisteisiin. Hänen mukaansa Lahti kykeni pitämään vierailijan poissa maalipaikoilta ja olemaan samaan aikaan vaarallinen hyökkäyspäässä. Zeneli jakoi kiitosta Lahden alakerran rohkeudelle.

– Nyt fiilikset ovat hyvät.Pystyimme pitämään Hongan poissa maalipaikoilta ja samalla kykenimme luomaan itse paikkoja. Kolme pistettä ja nolla omissa, olen tyytyväinen. Hyökkäsimme tasapainoisesti. Edellisiin peleihin verrattuna meidän alakerrassa oli nyt lisää rohkeutta ja se näkyi heti yläkerrassa. Meillä oli vaikea vaihe, mutta uskon omiin systeemeihin pitää näkyä. Jalkapallon pitää tuottaa tunteita, Zeneli summaa.

Ottelu pelattiin ilman yleisöä koronarajoitusten johdosta.

FC Lahti:

Hertsi

Reguero; Coubronne, Lahti, Penninkangas, Arkivuo; Assehnoun, Hervás (v), Klinga (82′ Yli-Hietanen), Virta (67′ Eninful), Hertsi (67′ Sejdiu); Kandji (46′ Geoffrey)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Juha Tamminen