Gigantti -otteluraportti: FC Lahti nappasi voiton Ahvenanmaalta

FC Lahti nappasi komean 3-0-voiton vieraskentällä IFK Mariehamnista. Lahtelaismaaleista vastasivat kapteeni Kari Arkivuo, Loorents Hertsi ja Kristian Yli-Hietanen, jolle maali oli liigauran ensimmäinen. Otteluraportin tarjoaa Lahden Gigantti.

Ottelun alku oli tasainen. Pelin edetessä IFK käänsi hallinnan hienoisesti itselleen, mutta Lahden puolustus piti kotijoukkueen poissa maalipaikoilta. Lahden maalilla pelannut Joona Tiainen ei juuri muutamaa kulmahässäkkää lukuun ottamatta joutunut torjuntatöihin. Rikkonaisen avausjakson parhaat paikat tulivat Loorents Hertsille, mutta tauolle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella jaksolla Lahti muutti pelinkulun vaihdoilla. Heti jakson alkuun Hertsi pelasi Macoumba Kandjin rangaistusalueelle ja kotijoukkueen Emile Paul Tendeng joutui rikkomaan lahtelaishyökkääjää. Pallo vietiin pilkulle ja Kari Arkivuo niittasi pallon varmasti reppuun. Edellisen kerran Arkivuo osui Veikkausliigassa elokuussa 2005, eli 5754 päivää sitten.

Johto-osuman jälkeen IFK sai hetkellisen hallintajakson, mutta Lahden puolustus pelasi uhrautuvasti. Etenkin kentille palannut Mikko Viitikko blokkasi Timi Lahden ohella useita vetoja. Tiainen pelasi maalillaan varmasti ja poimi harvat maalia kohti tulleet laukaukset helposti.

Lahti ratkaisi ottelun reilu vartti ennen pelin loppua. Javi Hervás antoi nappikeskityksen ja Loorents Hertsi oli haukkana paikalla jatkamassa palloa toisessa ottelussa putkeen maaliin. Loppulukemat 3-0 viimeisteli Kristian Yli-Hietanen Macoumba Kandjin hyvästä esityöstä. Näin ollen Lahti nappasi maukkaat kolme pistettä kotimatkalleen.

Ottelun jälkeen nollapelin torjunut maalivahti Joona Tiainen oli tyytyväinen voittoon. Hän jakoi paljon kiitosta myös puolustukselle. Tiaisen mukaan tauolla tehdyt muutokset toivat joukkueelle kaivattua suoraviivaisuutta, joka oli lopulta voiton tae.

– Tunnelma on katossa nyt. Maarianhamina ei ole koskaan helppo paikka vierailla. Otimme 3-0-voiton hyvällä esityksellä alun haparoinnin jälkeen. Täytyy antaa isoa kiitosta äijille edessä laukausten blokkaamisesta. Minun täytyy nostaa hattua. Suoraviivaistimme peliä toiselle jaksolle ja se näytti toimivan. Myös hölmöt syöttövirheet jäivät pois, niin saimme pelin kontrolliin, Tiainen kertoo.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli kiitti koko joukkuettaan hyvästä asenteesta. Hänen mukaansa tavoitteena oli pitää oma pää puhtaana ja tehdä voittoon tarvittava maali. Zeneli iloitsi eritoten hyökkäyspään pelaajien onnistumisista.

– Peli meni vähän erilailla mitä odotimme ja suunnittelimme. Meidän suorituksemme ailahteli vähän. Joukkue kykeni kuitenkin suoriutumaan paineen alla ja pitämään oman maalin puhtaana. Pystyimme olemaan kärsivällisiä ja odottamaan sitä, kun se paikka tulee. Vaihtopelaajta toivat hyvin virtaa kentälle ja se vaikutti lopputulokseen. Pystyimme puolustamaan johtoasemassa pallon kanssa hyvin ja väsyttämään vastustajan. Sitä pitää pystyä tekemään myös jatkossa, Zeneli iloitsee.

FC Lahden pelaajisto jää suurimmaksi osaksi maajoukkuetauon takia pienelle lomalle. Anton Munukka, Joona Tiainen, Daniel Koskipalo ja Jasin Assehnoun ovat maajoukkueiden matkassa.

FC Lahti:

Arkivuo, Hertsi, Yli-Hietanen

Tiainen; Coubronne, Lahti, Penninkangas (v) (20′ Viitikko), Arkivuo; Virta (46′ Eninful), Klinga (46′ Kandji), Hervás (v); Hertsi, Geoffrey (68′ Yli-Hietanen (v)), Zeqiri (68′ Forss)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Jussi Juurikka