Gigantti-otteluraportti: FC Lahdelle komea voitto Hakasta

FC Lahti avasi ylimenokauden harjoitusottelut Mukkulan kuplassa 4-0-voitolla FC Hakasta. FC Lahden maaleista vastasivat Arlind Sejdiu, Matti Klinga, Altin Zeqiri ja Endrit Mehmeti. Ottelu pelattiin kolmena 30 minuutin jaksona. Otteluraportin tarjoaa Lahden Gigantti.

FC Lahti nappasi ottelun hallinnan heti ensiminuuteista, eikä päästänyt Hakaa hyökkäyksiin. Lahtelaiset puolestaan loivat muutaman puolittaisen maalipaikan, mutta ensimmäiseen varttiin ei Mukkulassa maaleja nähty. 20 minuutin kohdalla Lahti aloitti maalaamisen. Matti Klinga katkoi syötön ja pelasi pallon Arlind Sejdiulle. Sejdiu ajoi itsensä vetopaikkaan ja sijoitti pallon takakulmaan.

Vain minuutteja edellisestä Lahti iski jälleen. Altin Zeqiri pelasi pallon syntymäpäiväsankari Klingalle. Klinga harhautti peittämään tulleen puolustajan ja ampui Mika Hilanderin käsien kautta lukemiksi 2-0. Minuuttia myöhemmin Teemu Penninkankaan pitkä avaus tavoitti linjan taa juosseen Zeqirin, joka karkasi yksin läpi. Zeqiri upotti ja Lahti johti jo 3-0.

Ottelun keskimmäinen jakso oli FC Lahden hallintaa, mutta Haka onnistui pitämään Lahden poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Lahden maalilla pelannut Joona Tiainen ei joutunut laukauksia torjumaan ja muutama oikea-aikainen vastaantulo piti Hakan hyökkäyksen aisoissa siten, että vierailijat alkoivat turhautua toisiinsa. Molemmat joukkueet aloittivat myös vaihtoruletin, joka hieman sotki peliä.

Kolmannella kolmanneksella Lahti onnistui vielä kertaalleen, kun Endrit Mehmeti puski kulmapotkun sisään. Molemmat joukkueet loivat jaksolla paikkoja, mutta kumpaisenkin vedot karkailivat päätyverkkoihin. Näin ollen loppulukemiksi kirjattiin FC Lahden 4-0-voitto.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli tyytyväinen luotuihin maalipaikkoihin. Hänen mukaansa ottelussa oli paljon vauhtia. Erityisen ylpeä Zeneli oli nuoren lahtelaisen, Nikke Oksasen debyytistä.

– Ottelussa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Loimme paikkoja. Erittäin tyytyväinen olen oman kylän pojan, Nikke Oksasen debyyttiin. Hänessä on ihanasti kulmia, jonka ympärille on hyvä rakentaa. Hän on näyttänyt myös treeniviikolla olevansa urheilija. Otteluna tämä oli meille antoisa, kun pääsimme näkemään paljon asioita. Toivottavasti pelaajat käyttävät tämän hyväkseen ja saavat myös tästä jotain, Zeneli summasi.

FC Lahti pelaa ylimenokaudella vielä toisen harjoitusottelun ensi viikolla. Tuolloin lahtelaiset kohtaavat Järvenpään Palloseuran.

FC Lahti:

Sejdiu, Klinga, Zeqiri, Mehmeti

Tiainen; Daoussi (60′ Koskipalo), Penninkangas, Viitikko, Testi-mies; Dunyin (60′ Oksanen), Räisänen (60′ Assehnoun), Klinga (60′ Hertsi); Lampinen (36′ Mehmeti), Sejdiu (40′ Lampinen (55′ Virta)), Zeqiri

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola