FC Lahdelle ei jäänyt Turusta käteen pisteitä. FC Inter voitti tiukan kamppailun lukemin 2—1. Lahtelaisosuman iski Matheus Alves. Interin maaleista vastasivat Darren Smith ja Bismark Ampofo. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.
Kotijoukkue FC Inter hallitsi ottelun ensimmäistä jaksoa ja FC Lahden hyökkäys oli tahmeaa. Ensimmäisen jakson puolivälissä Arian Kabashi liukui myöhässä omalla rangaistusalueella vapaaksi jäänyttä Darren Smithiä. Pallo vietiin pilkulle ja Smith asettui ampumaan sitä. Hänen rangaistuspotkunsa karkasi kuitenkin räikeästi yli maalin ja Lahti selvisi säikähdyksellä.
Lahden ainoa paikka tuli Leon Krekovićille, joka ampui tulisesti niukasti ohi. Inter kuitenkin onnistui vielä jakson lopussa. Boubou Diallo käynnisti nopean hyökkäyksen ja pelasi Smithin läpi. Turkulaishyökkääjä onnistui tökkäämään pallon ohi Marin Ljubićin ja sijoittamaan pallon maaliin. Näin tauolle lähdettiin Interin 1—0-johdossa.
Myös toinen jakso oli tasainen, eikä maalipaikoilla juhlittu. Lahti sai hieman hallintaa ja muutaman puolittaisen maalipaikan. Tunnin kohdalla Lahti sai stasoituksensa. Julius Tauriainen keskitti ja Matheus Alves puski pallon tarkasti tolpan juureen.
Lahti oli saamassa ottelusta otetta, kun Inter iski pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Bismark Ampofo käynnisti hyökkäyksen ja sai pallon uudelleen rangaistusalueen sisällä. Hän ampui ja vei kotijoukkueen jälleen johtoon.
Lahti yritti vielä tasoitusmaalia riskillä. Se avasi paikkoja myös kotijoukkueelle. Arian Kabashi katkoi kertaalleen viime hetkellä vastahyökkäyksen. Toisessa päässä lähimpänä oli Marius Könkkölä, joka rakensi itselleen vetopaikan, mutta ampui ohi. Kun lisämaaleja ei nähty, jäivät pisteet Turkuun lukemin 2—1.
Täyden ottelun uurastanut Mikko Kuningas oli ottelun jälkeen turhautunut ja pettynyt. Hän manasi vastustajan helppoja maaleja ja korosti, että Lahden pitää pystyä puolustamaan paremmin. Kuningas myönsi, että Lahti oli etenkin ensimmäisellä jaksolla heikko pallon kanssa ja luopui siitä liian nopeasti.
– Turhauttaa ja paljon. Nousimme tappioasemasta tasoihin ja meille tuli se fiilis, että saamme, jotain mukaamme, sitten vastustaja tekee. Ensimmäinen jakso oli meiltä heikko ja olimme heikkoja pallon kanssa. Luovuimme todella hätäisesti siitä. Toisella paransimme hieman, mutta tappio harmittaa. Kaiken pitää lähteä puolustuspelistä ja siinä olimme myös heikkoja. Päästämme liian helppoja maaleja. Keskiviikkona on jälleen uusi mahdollisuus, sillä tarvitsemme pisteitä, Kuningas summasi.
FC Lahti ja FC Inter kohtaavat toisensa uudestaan keskiviikkona 30.8. Lahden stadionilla. Osta lippusi ennakkoon Tiketistä.
FC Lahti:
Alves
Ljubić; Tauriainen (65’ Puukko), Kabashi, Pirttijoki (v) (46’ Penninkangas (v)), Šimunović (v) (88’ El Moukhantir); Kuningas, Djaló, Jäntti (71’ Pasanen); Hertsi (65’ Könkkölä), Alves (v), Kreković
Teksti: Tommi Leirilaakso
Kuva: Lauri Ilola