Forenom -OTTELURAPORTTI: Töölöstä tarttui piste

FC Lahti haki vieraspisteen Töölöstä IF Gnistanilta. Vauhdikkaan ottelun lukemat tasattiin numeroin 2–2. Lahden osumista vastasivat Pablo Andrade ja Samuel Pasanen. Kotijoukkue Kipinältä osuivat Vertti Hänninen ja Joakim Latonen. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Ottelun alku oli varovainen. FC Lahti tarkkaili ja pyrki murtamaan IF Gnistanin puolustuslinjaa, joka oli eri muodossa kuin aikasemmin kaudella oli totuttu. Lahti oli hieman pirteämpi ja saikin iskettyä avausmaalin ensimmäisestä huippupaikastaan. Kotijoukkue ei saanut purettua palloa omalta rangaistusalueeltaan ja Lahti siirteli palloa maltilla. Samuel Pasanen ja Tommi Jäntti alustivat vetopaikan Pablo Andradelle. Laitapuolustaja ampui ja pallo painui verkkoon pienen kimmokkeen kautta hieman ennen jakson puoliväliä.

Kotijoukkue Gnistan heräsi takaiskusta ja otti ottelun komennon. Saku Heiskasen vapaapotku kimpoili taka-alueelle Benjamin Tatarille, mutta Osku Maukonen venyi. Jatkotilanteesta Joakim Latonen painoi pallon ohi ja Lahti selvisi säikähdyksellä. Lahden maalille aukesi myös muutama muu vaarallinen vetopaikka, mutta lahtelaispuolustus blokkasi vetoja uhrautuvasti.

Gnistan kuitenkin sai tasoitusosumansa. Heiskanen nousi oikealta laidalta ja keskitti matalan pallon Lahden maalille. Lahti onnistui pimentämään Jonas Enkerudin, mutta Vertti Hänninen tuli norjalaiskärjen takaa ja laittoi pallon vastustamattomasti verkkoon. Jakson lopussa Heiskanen ampui vielä vapaapotkun Maukosen käsien kautta yläputkeen ja kun lisäosumia ei nähty, lähdettiin tauolle tasaisissa 1–1-lukemissa.

FC Lahti sai toiselle jaksolle satumaisen alun. Luke Ivanovic voitti kaksinkamppailun ja sai pudotettua pallon Pablo Andradelle rangaistusalueen kulmalle. Andrade nosti pallon takatolpalle, jonne Samuel Pasanen kirmasi. Pasanen sai laittaa Lahden heti ensimmäisellä minuutilla 2–1-johtoon.

Maalin jälkeen Lahdella oli ote pelistä ja lahtelaiset loivatkin muutaman loistavan paikan. Eemeli Virta alusti oman riistonsa jälkeen paikan, josta Ivanovic ampui, mutta AJ Marcucci venyi vaivoin. Hetkeä myöhemmin Marcucci venyi myös Michael Lópezin tulisen laukauksen eteen.

Gnistan tuli kuitenkin jälleen tasoihin tunnin pelin jälkeen. Henrik Öländer keskitti ja pallo tuli koko paletin läpi Joakim Latoselle. Kipinä-hyökkääjä ampui sydämensä kyllyydestä ja peli oli jälleen tasan. Ottelun lopussa molemmat joukkueet hakivat voittoa riskillä. Lahden parhaat paikat tulivat Andradelle ja Lópezille, mutta lahtelaiset eivät saaneet lisäosumia. Kun toisessakaan päässä ei osumia nähty Gnistanin vetojen karkailtua yli, tasattiin pisteet lukemin 2–2.

FC Lahden 2–1-maalin iskenyt Samuel Pasanen oli tyytyväinen jaksojen alkuihin. Pasanen oli hieman pettynyt, sillä nuorukaisen mukaan voitto oli lahtelaisten ainoa tavoite. Keskikenttämies lähtee huomenna maajoukkueen matkaan, joten palautumisaika jää hänelle hieman lyhyeksi.

– Aika taistelupeli oli. Saimme molempien jaksojen alkuun mahdollisuutemme ja olisimme voineet estää heidän molemmat maalit. Saatiin sentään piste. Voittoon olisi ollut myös mahdollisuudet. Meidän ainoa tavoitteemme oli voitto, mutta kai siihen pisteeseen voi olla tyytyväinen. Lähden huomenna maajoukkueen mukaan, joten työ seurajoukkueessa jatkuu maajoukkuekomennuksen jälkeen, Pasanen kertoi.

FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarten mukaan ottelu oli katsojille viihdyttävä. Omasta puolestaan Duarte ei nauttinut aivan yhtä paljon pelitapahtumista. Päävalmentajan mukaan Lahdella oli vaikeuksia Gnistanin poikkeavan muodon kanssa ottelun ensimmäisellä jaksolla, mutta toinen jakso oli jo Duarten mukaan parempaa peliä.

– Ottelu oli viihdyttävä katsojille, mutta minulle se oli vähemmän viihdyttävä. Me yllätyimme hieman Gnistanin muodosta ja se loi kentälle domino-efektejä, kun olimme myöhässä. Ensimmäinen jakso meni totutellessa siihen, toinen jakso oli jo parempi. Pelien voittaminen on vaikeaa, jos päästää kaksi maalia. Loimme riittävästi paikkoja ja teimme itse kaksi. Olisimme voineet tehdä sen kolmannenkin, mutta se on tuttu tarina tältä kaudelta. Toisaalta, kuka tietää, kuinka tärkeä tämä piste lopulta oli, Duarte summaa.

Kierroksen ollessa kesken, nousi FC Lahti pois karsijanpaikalta maalieron turvin. Karsijanpaikalle pudonnut IFK Mariehamn kohtaa tällä kierroksella vielä FC Interin. Viimeisellä kierroksella maajoukkuetauon jälkeen 19.10. Lahti kohtaa Hiihtiksellä Ekenäs IF:in, jonka putoaminen on sinettiä vaille valmis. Otteluliput ennakkoon myy Tiketti.

FC Lahti:

Andrade, Pasanen

Maukonen; Strauss, Vainionpää, Inkinen (72′ Fox); Andrade, Virta (83′ Koskinen), Jäntti (72′ Mulahalilović), Pasanen, Selander; Ivanovic (66′ Babiker), López

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Heidi Nokelainen