Forenom -OTTELURAPORTTI: Pisteputki jatkui tasapelillä

FC Lahti ja Vaasan Palloseura tasasivat pisteet runsaslukuisen yleisön edessä Hiihtiksellä helteisessä säässä. Pisteet tasattiin maalittomalla lopputuloksella tiukan taistelun jälkeen. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Vierailija Vaasan Palloseura tuli otteluun vahvasti ja kotijoukkue FC Lahdella oli vaikeuksia purkaa vaasalaisten prässi. Toisaalta Lahden puolustuspeli oli tiivistä, eikä vierailijakaan juhlinut paikoilla. Osku Maukoselle ei kertynyt avausjakson aikana yhtään torjuntaa.

Lahti puolestaan onnistui luomaan puolen tunnin pelin jälkeen jakson parhaan paikan. Luke Ivanovic pääsi kääntymään rangaistusalueen sisällä ja ampui. Veto viuhui niukasti yli maalin. Näin tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Jos ensimmäinen jakso oli hienokseltaan vaasalaisten, oli toinen jakso lahtelaishallintaa. Heti jakson alussa Felix Strauß keskitti ja Ivanovic puski. Vepsun maalilla Teppo Marttinen kuitenkin liimasi pallon.

Tunnin pelin jälkeen ottelu muuttui dramaattisesti. Vepsun paidassa debyyttiään pelannut Emmanuel Ogude nappasi lyhyen ajan sisään kaksi varoitusta ja lähti aikaiseen suihkuun. Lahti sai ulosajosta hyvän buustin ja myllytti Vepsun päädyssä. Lähimmäs pääsi Michael López, joka ampui tulisesti. Marttinen pomputti palloa, mutta vaasalaisten puolustus siivosi irtopallon.

Vartti ennen loppua López sai pallon jälleen rangaistusalueella. Hän jätti pallon ovelasti kantapäällään taakseen ja Benjamin Mulahalilović täräytti sydämensä kyllyydestä. Marttinen poimi muutaman kimmokkeen ottaneen pallon varmasti. Lahti painoi viimeisen vartin palloa Vepsun päätyyn, mutta verkkoon asti pelivälinettä ei tänään saatu. Näin ollen pisteet tasattiin maalittomalla lopputuloksella.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarte oli pettynyt lopputulokseen, mutta viimeisten pelien kokonaisuuteen hän oli tyytyväinen. Duarten mukaan Lahti teki perusvirheitä. Hän alleviivasi, että joukkueen pitää tehdä myös perusasiat paljon paremmin.

– Tiesimme, että vastustaja on vahva ja ennen peliä olisin saattanut kelpuuttaa pisteen. Nyt pelin jälkeen en ole tyytyväinen. Teimme monia perusvirheitä ja perustilanteissa olimme huonoja. Hävisimme mahdollisuuden voittaa. Pelaajat halusivat voittaa, mutta meidän pitää tehdä työ paremmin. Mutta jos katsommo sitä, mistä aloitimme, niin olemme saaneet nyt pisteitä viidessä pelissä putkeen. Se on positiivista, Duarte summasi.

Mamma Marian nälkäisimpänä pelaajana ottelussa palkittiin Felix Strauß. Tasapeli kasvatti eroa karsintaviivaan nyt pisteeseen. Edellä oleva AC Oulu on puolestaan voiton päässä. Runkosarjan päätöskierros pelataan ensi sunnuntaina 1.9. FC Lahti matkaa FC Hakan vieraaksi Valkeakoskelle. Ottelun kotisohville välittää Ruutu. Jatkosarjojen peliajankohdat selviävät päätöskierroksen jälkeen.

FC Lahti:

Maukonen; Selander (76′ Koskinen), Strauß, Vainionpää, Viitikko, Andrade; Pasanen (v) (85′ Könkkölä), Mulahalilović, Luquinhas; Ivanovic, López

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Heidi Nokelainen