Forenom -OTTELURAPORTTI: Ljubićin torjunnat eivät riittäneet pisteisiin

FC Lahti kärsi avaustappionsa tämän vuoden liigassa. Kotijoukkue FC Honka oli selvästi parempi lukemin 3—0. Hongan Kevin Jansen osui kahdesti ja Clésio Baúque iski kertaalleen. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Kotijoukkue FC Honka tuli otteluun vahvasti ja vaikeista lähtökohdista otteluun lähtenyt FC Lahti ei saanut omaa pelinrakenteluaan toimimaan ottelun alussa. Maalille palannut Marin Ljubić joutui useaan otteeseen puuttumaan peliin. Vartin pelin jälkeen myös Lahti sai lyhyen hyvän jakson, jonka aikana Altin Zeqiri pääsi ampumaan tulisesti. Ville Koski liukui kuitenkin viime hetkellä vedon tielle.

Honka lisäsi painetta puolen tunnin pelin jälkeen. Ljubić piti lahtelaisia pystyssä muutamaan otteeseen, kunnes Florian Krebsin pitkä avaus tavoitti Kevin Jansenin. Jansen otti pallon tyylikkäästi rinnallaan haltuun ja ampui välittömästi pallon verkkoon vieden kotijoukkueen johtoon. Maali toi Hongalle hurmostilan ja espoolaiset loivat tukun huippupaikkoja. Lopulta Krebs alusti ja Clésio Baúque niittasi Hongalle 2—0-taukojohdon.

Myös toinen jakso oli espoolaisten hallintaa. Ensimmäisen jakson tapaan Ljubić piti Lahtea pystyssä ja Lahden ainoa huippupaikka tuli Zeqirille, jonka veto lopulta kilpistyi lihamuuriin. Lahti ei lopulta onnistunut kääntämään peliä vaihdoilla itselleen.

Kymmenen minuuttia ennen loppua Julius Tauriaisen ja Otso Koskisen jalat kolahtivat rangaistusalueella yhteen ja ottelun erotuomari Antti Munukka määräsi pallon pilkulle. Jansen asettui ampumaan pilkkua, mutta Ljubić aavisti oikein ja torjui. Jansen kuitenkin laittoi irtopallon verkkoon illan toisella osumallaan.

Lahti yritti vielä hakea riskillä kavennusosumaa ja se avasi Hongalle entistä enemmän paikkoja. Ljubić nollasi Koskisen ja Edmund Arko-Mensahin huippupaikat, eikä Lahti saanut lopulta luotua kunnollista kiriä. Näin ollen lahtelaiset kärsivät vuoden ensimmäisen tappionsa liigassa.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila myönsi vastustajan paremmuuden. Hänen mukaansa tärkeintä on nyt palautua tästä ottelusta hyvin. Hyvistä tuloksista huolimatta Mannila myönsi, että alkukausi on ollut Lahdelle erittäin vaikea.

– Meillä oli vaikea valmistautuminen otteluun ja pelisuunnitelmamme meni vielä tänään uusiksi. Peli oli meille vaikea ja olimme jalattomia. Meillä on ollut ihan hyvä alku, mutta emme ole saaneet kokoonpanoon jatkuvuutta, vaan olemme joutuneet soutamaan ja huopaamaan ja otteluihin valmistautuminen on mennyt vaikeaksi. Nyt jouduimme koko viikon säätämään. Pääasia on kuitenkin palautua tästä. Honka oli tänään parempi, kun katsoo pelin kuvaa. Jouduimme juoksemaan perässä ja väistämättä se näkyy jossain vaiheessa tulostaululla, Mannila myönsi.

FC Lahti jatkaa Veikkausliiga-kamppailuaan seuraavaksi vihdoin kotikentällä. Lahti saa vieraakseen lauantaina 13.5. KTP:n. Osta lippusi tästä.

FC Lahti:

Ljubić; Tauriainen (82’ Jokiranta), Kabashi (46’ Penninkangas), Pirttijoki, Andrade; Hertsi (82’ Hänninen), Könkkölä (71’ Puukko), Kuningas, Zeqiri (v); Alves (71’ Ali), Sadik

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola