Forenom -OTTELURAPORTTI: Lahti nappasi odotetun voiton Hiihtiksellä

FC Lahti nappasi kauan kaivatun voiton, kun Helsingin Jalkapalloklubi kaatui Hiihtiksen sateessa lukemin 2–1. Lahden molemmista osumista vastasi Michael López. HJK:n ainokaisen iski Lee Erwin. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Kotijoukkue FC Lahti sai kylmää vettä niskaansa heti ottelun alussa, kun Samuel Pasanen sai pallosta kovan iskun päähän ja tuupertui kentän pintaan. Pasanen joutui jättämään kentän ja nuorukainen vietiin sairaalaan. Tilalle tullut Tommi Jäntti kuitenkin näytti, että Lahden penkiltä löytyy laajuutta.

Lahti puolusti koko ensimmäisen jakson tiiviisti, mutta vierasjoukkue Helsingin Jalkapalloklubi onnistui murtamaan lahtelaispuolustuksen jakson puolivälissä. Noah Pallas pelasi matalan pallon keskelle. Lee Erwin oli jäänyt pilkun kohdille vapaaksi ja sai putata pallon maaliin.

Sateinen keli teki pallosta liukkaan ja kumpainenkin joukkue yritti myös kaukolaukauksia. Luke Ivanovicin tulinen veto pysähtyi Thijmen Nijhuisin hyppysiin. Myös Lahden maalilla Osku Maukonen onnistui liimaamaan liukkaan pallon.

Lahti onnistui iskemään tasoitusosuman vielä ensimmäisellä jaksolla. Benjamin Mulahalilović sai pallon linjojen välissä ja pelasi sen linjan taa. Michael López liikkui tyhjään tilaan ja pääsi ampumaan. Tarkka veto upposi maaliin ja räjäytti Hiihtiksen kauden ennätysyleisön. Maalin jälkeen Luquinhas ampui vielä tulisesti, mutta torjunnan jälkeisessä irtopallossa ei ollut lahtelaisia. Tauolle lähdettiin 1–1-tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa HJK tuli vahvasti, mutta Lahti kesti. Maukonen nollasi Luke Plangen, joka pääsi nokikkain nuoren kassarin kanssa. Topparikolmikko Mikko Viitikko, debyyttiään pelannut Felix Strauß ja Matias Vainionpää blokkailivat suurella sydämellä tarvittavat vedot.

Jaksoa oli takana reilu kymmenen minuuttia, kun Lahti iski kesken Klubin painostuksen. López katkaisi syötön ja karkasi läpiajoon. Argentiinalainen viimeisteli varmasti jo toisessa perättäisessä ottelussa toisen maalinsa ja vei Lahden johtoon. Maalin jälkeen Lahdella oli vielä kaksi maukasta paikkaa, kun sekä López että Ivanovic ampuivat tulisesti. Nijhuis torjui molemmat pallot eteensä ja Klubin puolustus joutui tähtäilemään purkupalloissaan paniikissa Häränsilmää.

Ottelun lopusta tuli jälleen selviytymistaistelu, mutta viikolla joukkue oli harjoitellut oman rangaistusalueen puolustamista. Maukonen napsi tarvittavat pallot ja koko joukkue pelasi uhrautuvasti. Näin HJK:n kannattajat joutuivat poistumaan pettyneinä Keravan junalla kotiin, sillä Hiihtiksellä juhli liki 4000-päinen lahtelaisjoukko.

Ottelun yksi sankareista, 17-vuotias Osku Maukonen nautti ottelusta ja sen tunnelmasta. Maukonen kiitteli joukkueen taistelua. Hän myös kiitti kannattajia tunnelmasta ja totesi, että on aika aloittaa voittoputki.

– Puolustimme ottelussa paljon. Se oli tiukka peli. Nousimme jälleen tappioasemasta. Tästä se voittoputki alkaa. Taistelimme joukkueena. Tänään oli hyvä kamppailu. Viime vuonna hävisimme vastaavan, nyt voitimme. Lehtereillä oli paljon kannattajia ja hyvä meininki, Maukonen kiitteli.

Myös FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarte oli ottelun jälkeen tyytyväinen. Hänen mukaansa joukkueen viikolla painottama oman boksin puolustaminen näkyi itse ottelussa. Duarte oli iloinen myös nähdessään kentällä taistelua ja intohimoa.

– Taas yksi finaaleista on takana. Siinä mielessä olemme etuoikeutettuja, sillä saamme pelata ison panoksen otteluita jokaisessa pelissä. Olemme pelanneet muutamassa finaalissa hyvin, mutta nyt tuli vihdoin se voitto. Kohtasimme Suomen parhaan joukon pelaajia. Meidän joukkue taisteli kentällä ja näytti intohimoa. Viime pelissä päästimme neljä maalia boksista ja kävimme sitä viikon aikana läpi. Se oli suurin syy voittoomme tänään. Pelaajat tekivät tänään kovaa työtä. Pääsimme vihdoin antamaan jotain hyvää kannattajille myös takaisin. Samuel Pasasen tilanne oli valitettava ja hän on sairaalassa. Toivomme kaikki hänelle hyvää, Duarte päätti.

Mamma Marian nälkäisimpänä pelaajana palkittiin Michael López. Sarjakärjen kaataminen nosti Lahden pois jumbosijalta. Seuraavaksi juhlat jatkuvat Hiihtiksellä jo perjantaina 9.8. Lahteen saapuu vieraaksi Ekenäs IF. Otteluliput ennakkoon myy Tiketti.

FC Lahti:

López, López

Maukonen (v); Selander, Vainionpää, Strauß, Viitikko, Jordão (v); Pasanen (12′ Jäntti), Mulahalilović (v); Luquinhas (88′ Babiker (v)), Ivanovic (65′ Koskinen (v)); López (v) (88′ Könkkölä)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Heidi Nokelainen