FORENOM -OTTELURAPORTTI: FC Lahti jäi aseettomaksi Kuopiossa

FC Lahti jäi Kuopiossa maaleitta tiukan pelin jälkeen. Kuopion Palloseura vei ottelun nimiinsä lukemin 2—0. Kuopiolaisilta osuivat Saku Savolainen ja Joona Veteli. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

FC Lahti oli heti altavastaajana, kun liigan kuumin joukkue Kuopion Palloseura esitti kotiyleisönsä edessään parastaan. Marin Ljubić venyi Gabriel Bispon yrityksen tielle heti alkuminuuteilla. Lahti kuitenkin kesti kuopiolaisten alkurynnistyksen.

KuPS jatkoi ottelun hallintaa, eikä Lahti juurikaan päässyt paikoille. Marius Könkkölä oli kertaalleen karata, mutta kuopiolaisten nopea puolustus kerkesi väliin. Toisessa päässä KuPS puolestaan rankaisi jakson puolivälissä. Axel Widjeskog nosti pallon Lahden linjan taakse ja Saku Savolainen jatkoi pallon tyylikkäästi maaliin.

Maalin jälkeen Lahti sai Altin Zeqirin kautta kaksi puolittaista paikkaa, mutta molemmat yritykset kilpistyivät puolustukseen. KuPS puolestaan onnistui erikoistilanteesta aivan jakson lopussa. Joona Vetelin tarkka vapaapotku upposi lahtelaismaalin yläkulmaan ja KuPS pääsi tauolle 2—0-johdossa.

KuPS aloitti myös toisen jakson vahvasti ja Ljubić joutui venymään. Jakson edetessä Lahti onnistui laittamaan kuopiolaiset ahtaalle. Aivan huippupaikat jäivät silti puuttumaan muutamaa erikoistilannehässäkkää lukuun ottamatta. Näin ollen pisteet jäivät Kallaveden rannoille.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila myönsi vastustajan paremmuuden. Hänen mukaansa Lahti ei kyennyt pitämään palloa ja luomaan uhkaa kuopiolaisten selustaan. Mannilan muokaan Lahden puolustaminen ei toiminut ensimmäisellä jaksolla.

– KuPS oli ensimmäisellä jaksolla hyvä ja me olimme vaikeuksissa. Meidän puolustamisemme ei onnistunut, varsinkaan ensimmäisessä maalissa. Jouduimme olemaan liian paljon ilman palloa ja meiltä puuttui uhka vastustajan selustaan. Jäimme jälkeen. Myös toisen jakson alku oli heikko, mutta viimeiset 30 minuuttia pystyimme saamaan edes jotain aikaiseksi vaihtojen ansiosta. Koko ottelun ajan menetimme silti liian paljon palloja. Se oli osittain myös KuPS:n hyvyyttä. KuPS on vireessä ja pelaa hyvin. Me pelaamme perjantaina kotona ja haemme silloin ehjää ysikymppistä, Mannila totesi.

FC Lahti saa perjantaina 26.5. vieraakseen Hiihtikselle AC Oulun. Osta lippusi tästä.

FC Lahti:

Ljubić; Tauriainen (81’ Ali), Kabashi (v), Penninkangas (v), Andrade; Könkkölä (60’ Hertsi), Klinga (60’ Koskipalo), Djaló (v) (67’ Pasanen), Kuningas, Zeqiri (v); Jäntti (60’ Hänninen)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola