Forenom -OTTELURAPORTTI: FC Lahti ei saanut revanssia

FC Lahti ei käyttänyt keskiviikkona revanssimahdollisuuttaan, vaan FC Inter vei pisteet mukanaan Turkuun samoilla 2—1-lukemilla kuin lauantainenkin ottelu päättyi. Lahden ainokaisen iski uransa ensimmäisellä liigamaalillaan Anouar El Moukhantir. Vierailta osuivat Mikael Almén ja Noah Nurmi. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen. Sateinen ja liukas sää teki ottelusta taistelupalloa, eikä hienouksia nähty. FC Lahti pystyi ottelun alussa vastaamaan FC Interin fyysisyyteen, mutta maalipaikoille lahtelaiset eivät kyenneet murtautumaan. Toisaalta myös vierailijoiden paikat olivat vähissä.

Jakson puolivälissä Inter osui. Petteri Forsellin kulmapotku jäi pyörimään Lahden rangaistusalueelle. Pallo kimpoili lopulta Mikael Alménille. Inter-toppari tykitti sydämensä pohjasta. Marin Ljubić sai käsiään hieman väliin, mutta veto painui Lahden verkkoon. Tauolle lähdettiin näin ollen Interin johdossa.

Pallo pomppi onnekkaasti turkulaisille myös ensimmäisen jakson alussa lahtelaismaalilla. Timo Stavitski pääsi nokikkain Ljubićin kanssa. Kroatialaiskassari venyi kuitenkin ilmiömäiseen torjuntaan ja Lahti selvisi säikähdyksellä.

Lahti kampesi itsensä tasoihin, aivan kuten Turussa lauantaina toisen jakson ensimmäisellä vartilla. Bubacar Djalón pitkä avaus vapautti syntymäpäiväsankari Anouar El Moukhantirin, joka karkasi puolittain läpi. Hän sijoitti pallon tarkasti alakulmaan aivan tolpan juureen ja peli oli jälleen tasan.

Inter tuli vielä kerran ottelun aikana ja jälleen turkulaiset onnistuivat erikoistilanteen jälkitilanteesta. Lahti onnistui purkamaan vain puolittain Forsellin kulman ja Matias Ojalalle avautui vetopaikka. Ojala osui kuitenkin palloon huonosti ja pallo kimposi 25 metriin Noah Nurmelle. Nurmi tykitti kohti yläkulmaa. Ljubić sai jälleen hieman sormiaan väliin, mutta ei kyennyt estämään komean maalin syntyä. Inter piti johtoasemansa ottelun loppuun asti ja vei pisteet mukanaan Turkuun lukemin 2—1.

Ottelun jälkeen FC Lahden Julius Tauriainen oli pettynyt lopputulokseen. Tauriaisen mielestä Lahti oli jälkimmäisessä Inter-ottelussa paremmin mukana, mutta kaksi huonosti puolustettua tilannetta jätti Lahden ilman pisteitä. Laitapuolustaja kaipasi myös parempaa hyökkäyspeliä.

– Pelasimme paremmin kuin lauantain ottelussa. Tämä oli meille revanssin paikka, mutta ei. Päästimme kaksi osumaa huonon puolustamisen seurauksena. Meidän hyökkäyspelimme pitää olla tehokkaampaa tulevaisuudessa. En mieti sarjataulukkoa, vaan menemme ottelu kerrallaan. Tiedän, että pystymme joukkueena paljon parempaan, pettynyt Tauriainen totesi.

FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila oli Tauriaisen tapaan pettynyt lopputulokseen. Mannila harmitteli hävittyjä kaksinkamppailuja, jotka koituivat Lahden kohtaloksi sateisella Hiihtiksellä. Hänen mukaansa taistelu kuitenkin jatkuu heti sunnuntaina.

– Olen pettynyt, kun emme saaneet pisteitä. Tämä oli taistelupeli ja meiltä oli muutama fyysinen avainpelaaja sivussa. Ottelussa tuli taistelupallovääntöjä ja emme pärjänneet. Inter oli parempi. Suuntaamme katseemme seuraavaan peliin, joka tulee pian. Emme voi luovuttaa. Meidän pitää voittaa enemmän kakkos- ja kolmospalloja. Niitä samoja, joista Inter teki tänään kaksi maalia, Mannila tiivisti.

FC Lahti päättää runkosarjan sunnuntaina 3.9. kotiottelulla Ilvestä vastaan. Joukkueet ovat pisteen sisällä toisistaan, joten panosta ottelussa riittää. Osta lippusi ennakkoon Tiketistä.

FC Lahti:

El Moukhantir

Ljubić (v); Tauriainen, Kabashi (v), Šimunović, Penninkangas (v); Kuningas (60’ Jäntti), Djaló, Pasanen; El Moukhantir (v) (68’ Hertsi), Alves, Kreković (68’ Könkkölä)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola