Forenom -OTTELURAPORTTI: FC Lahti ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaa

FC Lahti vieraili myrskyisällä Ahvenanmaalla sarjapaikastaan taistelevan IFK Mariehamnin vieraana. Lukuisista maalipaikoista huolimatta pisteet tasattiin maalittomalla tuloksella. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Ottelun ensimmäinen jakso oli värikäs. FC Lahti hallitsi palloa hienokseltaan ja IFK Mariehamn pyrki nopeisiin vastaiskuihin. IFK oli myös vaarallinen erikoistilanteissa. Jamie Hopcutt laittoi kulmapotkun vartin pelin jälkeen ylärimaan, mutta Lahti selvisi säikähdyksellä.

Ottelu sai jakson puolivälissä dramaattisen käänteen. IFK:n maalivahti Elmo Henriksson arvioi pallon väärin ja Matheus Alves kerkesi irtopalloon ensimmäisenä. Henriksson veti Alvesin nurin ja katseli punakorttia. Alves ampui tulisesti seuranneen vapaapotkun muurin kautta ohi.

IFK sai erikoistilanteesta vielä pienen paineen. Osku Maukonen torjui Hopcuttin vapaapotkun kulmaksi ja kulmapotku oli vaarallinen. Tuuleen tarttunut kulmapotku kävi myös rimassa, mutta Maukonen onnistui torjumaan kakkospallon. Kolmannella kerralla Lahti onnistui siivoamaan tilanteen.

Lisäajalla ottelu muuttui jälleen. Lahti pelasi palloa alaspäin ja Jiri Nissinen säntäsi perään. Maukonen kerkesi palloon ensimmäisenä ja pelasi sen pystyyn. Nissinen tuli tilanteeseen myöhässä ja liukui napit edellä Maukosen nilkkaan. Ottelun erotuomari Peiman Simani nosti toisen suoran punaisen kortin ja myös Nissisen peli loppui ennen aikojaan. Lahti ei kuitenkaan kerennyt hyödyntää ylivoimaansa ensimmäisellä jaksolla, vaan tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella jaksolla Lahti pyöritti peliä IFK:n päädyssä. Bubacar Djaló ampui kolmesti, mutta IFK kesti. Paikkoja oli myös Samuel Pasasella, Julius Tauriaisella ja Matti Klingalla. Otto Hautamo ja IFK-puolustus Timi Lahden johdolla kuitenkin kestivät lahtelaisten rynnistyksen.

IFK tarvitsi ottelusta voiton ja hyökkäsi hanakasti vastaan kahden miehen alivoimalla aina pallon saadessaan. IFK sai luotua yhden huippupaikan, kun pallo kimpoili Samuel Anini juniorille aivan ottelun lopussa. Maukonen kuitenkin venyi lahtelaisten maalilla ja näin ollen pisteet tasattiin molempien pettymykseksi lukemin 0—0.

Ensimmäisen nollapelinsä liigassa pelannut nuori maalivahtilupaus Osku Maukonen oli ottelun jälkeen hieman pettynyt siihen, että Lahti jäi maaleitta. Maukonen sai kovan iskun ensimmäisen jakson lopulla, mutta kolhu ei estä nuorukaisen maajoukkuematkaa. Hän myönsi, että tuuli vaikeutti pelaamista ja siksi Lahti pyrki pelaamaan enemmän ja enemmän maata pitkin.

– Tuuli vaikutti aika paljon palloihin. Pelasimme ensimmäisen jakson vähän varmempaa peliä. Vastustajan toisessa punaisessa kortissa meillä oli vähän heikko palautus, johon liu’uin ja sitten tuli napit nilkkaan. Nyt on kaikki kunnossa. Toisella jaksolla pelasimme vielä enemmän maata pitkin ja pääsimme pelaamaan ylivoimalla, niin peli helpottui paljon. Emme vaan saaneet tehtyä maaleja. Aika kylmä oli tuuli, mutta ihan hyvin pysyi lämpimänä, Maukonen summasi.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Toni Lindberg oli pettynyt tulokseen. Lindbergin mukaan joukkueelta puuttui tänään kärsivällisyys ja keskitysten laadussa oli toivomisen varaa. Kova tuuli näkyi päävalmentajan mukaan siinä, että hätäiset keskitykset karkailivat entistä enemmän kohteestaan.

– Punaiset kortit muuttivat peliä ja asetelmaa. Vastustaja puolusti jo ensimmäisen punaisen jälkeen erittäin tiiviisti ja meidän olisi pitänyt päästä murtautumaan viimeiseen linjaan. Toisella jaksolla meidän olisi pitänyt toimittaa enemmän palloja maalille. Meillä oli kaksi hyökkääjää toppareiden ja maalivahdin edessä. Sitten kun toimitimme palloja maalille, niin pallot menivät väärään osoitteeseen päätyrajasta yli. Emme saaneet palloja sinne, missä pelaajamme olivat. Kiirehdimme liikaa ja olimme liian hätäisiä. Emme myöskään kyennyt hallitsemaan kovaa tuulta, mutta emme silti olleet tarpeeksi kärsivällisiä ylivoimalla pelatessamme, Lindberg harmitteli.

FC Lahti kohtaa Haastajasarjan päätöskierroksella Hiihtiksellä Ilveksen. Ottelu pelataan lauantaina 21.10. alkaen kello 15. Osta lippusi ennakkoon Tiketistä.

FC Lahti:

Maukonen; Puukko, Virta, Penninkangas, Tauriainen; Pasanen, Djaló, Jäntti (46’ Klinga); Hertsi (46’ Kuningas), Alves, Kreković (63’ Sadik)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Juha Tamminen