placeholder

FC Lahti siipirikkoisena Ilves-otteluun

FC Lahti saavutti viime viikonloppuna seuran historian kolmannen Liigacupin mestaruuden. Selvästi viime kaudesta nuorentuneelle joukkueelle voitto oli henkisesti erittäin tärkeä.

– Totta kai! Moneen kertaan talven mittaa sanonut, että kun on nuori ja uusiutunut joukkue, onnistumiset ruokkivat itsetuntoa. Kehitys on nopeampaa, kun näkee tuloksia. Valmennustiimissäkin nähdään, että ollaan oikealla tiellä. Lyhyessä ajassa nuoret miehet ovat nousseet tälle tasolle. Monet ovat pelanneet aiemmin alemmissa sarjoissa ja nyt pärjää kärkiseuroissa. Kyllähän se on hieno fiilis, Kuhnureiden pääkäskyttäjä Toni Korkeakunnas niputtaa.

Veikkausliiga pyörähtää joidenkin joukkueiden osalta käyntiin jo kymmenen päivän päästä. Lahden liigakauden avaus siintää viikkoa kauempana. Lahti kohtaa vieraskentällä 9. huhtikuuta FC Interin. Sitä ennen Lahti kohtaa vielä harjoitusottelussa tulevana torstaina Ilveksen ja 1. huhtikuuta Suomen Cupin viidennellä kierroksella MPS/Atletico Malmin.

– Jos joku kehtaa sanoa Suomen preseasonin jälkeen, ettei keritty, niin, ”Toke” naurahtaa.

– Missä pelataan ja missä olosuhteissa, se tuo oman lisänsä. Pelillisen identiteetin luomisen on pitänyt onnistua. Ainahan voisi hioa ja hioa, mutta harjoitellaan lisää kauden aikana. Tunne on, että pelillinen identiteetti on löytynyt. Eri vastustajia vastaan pelataan erilailla, mutta pelin perusperiaatteet ovat selvillä, Korkeakunnas sanoo.

Kaupungilla Korkeakunnas on saanut paljon onnitteluja Liigacupin voiton osalta.

– Ihmiset ovat huomioineet Liigacupin osalta ja on tullut paljon onnitteluita. Se ehkä vähän laukaisi ja herätti, että kausi tosiaan lähestyy, Korkeakunnas kertoo.

Torstaina pelattavaan otteluun Ilvestä vastaan Kuhnurit joutuvat hieman siipirikkoisena.

– Meillä on positiivista ongelmaa siinä mielessä, että molemmat Paavot (Voutilainen ja Ahola) ovat maajoukkueen mukana ja samoin Jasse Tuominen. Boris Tatar ja Mikko Hauhia ovat epävarmoja nilkkavammojen takia. (Miikka) Mujusella pieniä vaivoja. Alakerran suhteen on miettimistä. Ei meillä ole yhtään liikaa pelaajia. Siinä mielessä tulee haastava peli. Jaetaan hyökkäyspäässä vastuuta niille, jotka viimeksi ei saaneet minuutteja, Korkeakunnas valaisee.

Kentällä saatetaan nähdä ensimmäistä kertaa muuan keskikentän turbomoottori.

– Duarte (Tammilehto) saattaa pelata ensimmäistä kertaa. Ei tietysti koko peliä, mutta vähän aikaa, Korkeakunnas uskoo.

FC Lahti – Ilves 24.03.2016 klo 16.00 @Mukkulan tekonurmi