placeholder

FC Lahti leireilee Espanjassa

FC Lahden miesten edustusjoukkue matkaa tänään leireilemään Espanjan Salouhun. Leirillä Lahti pelaa kaksi harjoitusottelua. Perjantaina 11.3. vastassa on norjalaisen SK Brannin kakkosjoukkue ja maanantaina 13.3. Islannin pääsarjaseura Knattspyrnudeild Keflavíkurin.

FC Lahden joukkue valmistautuu alkavaan Veikkausliiga-kauteen Espanjassa viikon ajan 23 pelaajan voimin. Takaisin Suomeen Lahti palaa 14.3. Leirin tavoitteena on päävalmentaja Mikko Mannilan mukaan saada joukkueetta yhtenäisemmäksi ja kehittää peliä valmiimmaksi. Ennen liigakauden alkua FC Lahti pelaa kaksi harjoitusottelua myös Suomessa. Keskiviikkona 22.3. Lahti kohtaa kotonaan Järvenpään Palloseuran ja keskiviikkona 29.3. vieraskentällä FC Hakan.

– Suurin tavoite on saada joukkue yhtenäiseksi. Saamme olla viikon yötä päivää yhdessä. Leirillä on tietysti myös pelillisiä ja harjoituksellisia tavoitteita. Pelaamme kaksi harjoitusottelua, joista toinen pelataan luonnonnurmella. Saamme tuntumaa nurmeen ja se on hyvä. Tämä on hyvä rutistus ennen liigakauden alkua, joka koittaa jo alle kuukauden päästä. Leirin jälkeen meillä on muutama päivä vapaata, jonka jälkeen alkaa se viimeinen rutistus. Uskon, että saamme tehtyä paljon hyviä asioita ja vietyä pelillisiä asioita eteenpäin, Mannila kertoo.

FC Lahden leirille matkustava ryhmä:

Anton Munukka

Marin Ljubić

Arian Kabashi

Daniel Koskipalo

Bubacar Djaló

Samuel Pasanen

Altin Zeqiri

Matti Klinga

Eemeli Virta

Jusif Ali

Eemil Laamanen

Juho Pirttijoki

Tommi Jäntti

Julius Tauriainen

Marius Könkkölä

Irfan Sadik

Loorents Hertsi

Mikko Kuningas

Teemu Penninkangas

Akseli Puukko

Onni Hänninen

Vilho Huovila

Viljami Jokiranta

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen