placeholder

FC Lahti Kotijoukkue-turnauksen voittoon

FC Lahti voitti Porissa pelatun Kotijoukkue-turnauksen. Perjantaina Kuhnurit kaatoivat SJK Akatemian lukemin 4-3. Lauantaina finaalissa vastaan asettui Ilves. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 tasalukemiin ja voittajaa jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukilpailusta. Siinä Lahti osoittautui vahvemmaksi.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas jakoi vastuuta laajasti pelaajiston kesken. Testipelaajina mukana olleet Ville-Valtteri Starck, Tomi Karttunen, Fareed Sadat ja Santeri Hostikka saivat reilun näytönpaikan. Myös uudet vahvistukset Tomi Maanoja, Boris Tatar ja Kalle Multanen tekivät ensiesiintymiset Kuhnuripaidassa.

Turnaus palveli tarkoitustaan ja antoi tärkeää dataa valmennusjohdolle. Pelaaminen oli ajankohtaan nähden yllättävän valmista.

– Antoi tosi paljon. Mukana oli paljon nuoria ja uusia pelaajia. Pelaajat ovat omaksuneet tosi nopeasti asioita. Peli oli yllättävänkin sujuvaa. Varsinkin hyökkäyspelissä ihan erilainen ilme kuin viime kaudella, mitä haetaankin. Aktiivinen ja juoksuhaluinen hyökkäyspää, Korkeakunnas sanoo

– Jälkimmäisessä pelissä ilahdutti se, että Mikko Kuningas on mennyt eteenpäin. Nuoret Sadat ja Hostikka olivat pirteitä ja nostivat entisestään osakkeitaan, Korkeakunnas kehuu.

Puolustuspelaamisessa oli yksilötasolla vielä parannettavaa.

– Tehtiin puolustuspäässä karkeita yksilötason virheitä. Ei liittynyt ollenkaan sellaiseen, että oltaisiin tehty joukkueena väärin asioita. Maailma ei kaadu vielä siihen tässä vaiheessa vuotta, Korkeakunnas tietää.

Lahtelaisten pelaamista on viety viime kauteen nähden yhä aktiivisempaan suuntaan. Pelitapa näyttää istuvan nykyiselle joukkueelle kuin nenä päähän.

– Vauhdikasta jalkapalloa koko viikonloppu. Kokenut kaarti oli hyvässä vireessä. Hyvä fiilis jäi, aina on mukavampi voittaa. Tulos on tässä kohtaa vielä yksi asia muiden joukossa, mutta ei sitäkään voi opetella sormia napsauttamalla. Ollaan aktivoitu pelitapaa ja näkyy merkkejä siitä, että tälle joukkueelle se sopii hyvin, ”Toke” iloitsee.

Kakkosdivisioonasta Lahteen poimittu Boris Tatar antoi väkivahvat näytöt osaamisestaan. Saldoksi kahdesta pelistä hän saalisti maalin ja maalisyötön.

– Tatar näytti siltä, että olisi valmis liigapelaaja. Oli aktiivinen ja fyysinen, tosi positiivinen esitys. Hyökkäysinto on aika voimakas, siinä pitää vähän rauhoittua. Erikoistilanteissa todella vahva päällä, Korkeakunnas kehuu suojattiaan.

Kuopion Palloseurasta mastokaupunkiin saapunut Tomi Maanoja toimi maalivahtina Ilvestä vastaan, mutta peli ei ollut hänelle helpoin mahdollinen.

– Maanojalle peli oli vaikea. Ensin vapaapotku 16-rajalta yläkulmaan ja toinen maali läpiajosta. Muuten ei yhtään torjuntaa tai tilannetta, Korkeakunnas kertoo.

Nuorien testipelaajien jatkokuviot ovat selkiämässä.

– Toivon mukaan parin pelaajan kanssa aloitetaan ensi viikolla keskustelemaan jopa sopimuksesta. Hedi Khayat ei ollut loukkaantumisen takia mukana turnauksessa ja hän jatkaa näyttöjen antamista ensi viikolla. Karttunen jatkaa harjoittelua mukanamme yhteistyöseurastamme PEPOsta, hänen kanssaan ei ole kiirettä. Starckin kanssa sovittiin, ettei jatketa, Korkeakunnas valottaa.

Turnauksen paras pelaaja löytyi Korkeakunnaksen mukaan lahtelaisleiristä.

– Jasse Tuominen oli turnauksen ylivoimaisesti paras pelaaja, teki ihan mitä huvitti. Hän muodosti Hostikan kanssa jäätävän tutkaparin. Vauhdikkaita, taitavia pelaajia, joilla pallo pysyy vauhdissa mukana ja peli ei pysähdy, Korkeakunnas ylistää.

Matheus Alves ja kaksi muuta brasilialaista lainavahvistusta saapuvat yhteistyöseura Fluminensesta Lahteen myöhään ensi torstaina.

SJK Akatemia – FC Lahti 3-4

FC Lahti;

Hostikka

Tuominen

Sadat

Tatar

Mujunen; Starck, Hauhia, Kärkkäinen, Ahola; Hostikka (45´ Shala), Kuningas (45´ Paananen), Karttunen (70´ Tatar), Kauppinen (60´ Laaksonen); Tuominen (45´ Multanen), Sadat (75´ Rafael)

FC Lahti – Ilves 2-2 (3-2)

FC Lahti;

Multanen

Tuominen

Rangaistuspotkukilpailussa Lahdelta onnistuivat Tuominen, Tanska ja Kärkkäinen.

Maanoja; Hauhia, Kärkkäinen, Tanska, Tatar (60´ Starck); Hostikka (60´ Shala), Kuningas, Paananen, Tuominen; Rafael (45´ Sadat), Multanen (72´ Kauppinen)