FC Lahti on päässyt toisena vuonna peräkkäin SPOT Awards -finaaliin, jossa palkitaan ja juhlitaan vuoden parhaimpia sponsoroinnin ja tapahtumien huippuhetkiä. Vuoden 2023 toteutuksessa FC Lahti nousi upeasti kolmen parhaan joukkoon vuoden yhteiskunnallisen sponsoroinnin kategoriassa yhdessä Jimi Toivosen ja Invalidiliiton kanssa. Yleisöäänestyksessä FC Lahti oli toinen. Tänä vuonna FC Lahti on jälleen finaalissa ja on ehdolla vuoden paikallinen sponsorointi -kategoriassa yhdessä legendaarisen Apulannan kanssa.
FC Lahden ja Apulannan tavoitteena oli kerätä varoja vähävaraisten perheiden lapsille, jotta kaikki saisivat mahdollisuuden kokea liikkumisen riemua kentällä. FC Lahden legendat kohtasivat Team Apulannan aurinkoisessa Kisapuistossa. Kiitos upean yhteisön, tapahtuma Kisapuistossa onnistui keräämään huikeat 10 222 euroa! Rahat lahjoitettiin Payback Lahti Ry:n kautta eteenpäin.
Nyt sinäkin voit vaikuttaa yleisöäänestyksessä! Anna äänesi FC Lahdelle ja Apulannalle tästä
Tapahtuma oli osa FC Lahden vastuullisuusohjelmaa ja tapahtumaa olivat mahdollistamassa Invalidiliitto, Liikenneturva, Lahti Energia, Halton ja Lahden kaupunki. Kiitos myös kaikille tapahtumaan osallistuneille.
Käy äänestämässä FC Lahti ja Apulanta voittoon.