placeholder

FC Lahden valmennustiimiin muutoksia

FC Lahden miesten edustusjoukkueen valmennustiimiin on tullut muutoksia. Valmentaja Joni Kallioinen ei jatka edustusjoukkueen valmennuksessa, vaan hän siirtyy FC Lahden talenttivalmentajaksi. Talenttivalmentajana toiminut Kari Arkivuo puolestaan siirtyy edustusjoukkueen valmennustiimiin.

Lisäksi henkilökohtaisista syistä poissa valmennustehtävistä olevaa Ivan Piñolia korvaamaan tullut Edgar Reina on puolestaan solminut loppukauden mittaisen sopimuksen seuran kanssa. Jo pitkään Lahdessa asunut Reina tulee vastaamaan otteluanalyysista.

Fysioterapeuttina ja FC Lahti Performancen vetäjänä toiminut Elisa Vauhkonen siirtyy uusiin haasteisiin elokuun aikana. Vauhkonen on kuitenkin seuran mukana pelipäivinä kauden loppuun asti. Päivittäiseen toimintaan hänen tilalleen tulee FC Lahden klinikkatoiminnasta tuttu Aleksi Marttiin, joka on ollut myös kesän edustusjoukkueen mukana. Fyysisen valmennuksen tiimiä vahvistaa myös loppukauden ajan suoritusvalmentaja Johannes Jeskanen.

FC Lahti kiittää jo tässä vaiheessa Elisaa yhteisestä ajasta, hyvästä työstä seuran eteen ja toivottaa valoisalle ja iloiselle persoonalle paljon onnea uusiin haasteisiin.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Veera Savukoski