FC Lahden kapteenisto on valittu

FC Lahden kapteenisto kaudelle 2022 on valittu. Kapteeninnauhaa kantaa tänä vuonna kokenut Macoumba Kandji. Hänen apunaan toimivat Joona Tiainen, Matti Klinga ja Eemeli Virta. Kapteenisto valittiin pelaajien äänestyksellä.

Macoumba Kandji on yli kymmeneen vuoteen ensimmäinen muualla kuin Lahdessa jalkapallo-oppinsa saanut kapteeni. Edellinen oli Jukka Vanninen ja Vannisen kipparoidessa Lahtea, eteni seura liigassa pronssille ja seuraavalla kaudella vielä Eurooppa Liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Kokeneella Kandjilla alkaa toinen kausi Lahdessa ja nyt kädessä koreilee myös kapteeninnauha.

Maalivahti Joona Tiaisella alkaa kuudes kausi FC Lahdessa. Matti Klinga puolestaan debytoi FC Lahden paidassa jo kaudella 2011. Nuorella Eemeli Virralla alkaa viides kausi FC Lahden keskikentällä. Koko kapteeninelikko on osoittanut johtavansa joukkojaan omalla esimerkillään.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Aleksi Tikkala