Eemeli Virta jatkaa Lahdessa myös tulevan kauden

FC Lahti ja keskikenttämies Eemeli Virta ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Näin ollen 23-vuotias Virta aloittaa Lahdessa seitsemännen kautensa. Tällä kaudella Virta pelasi 14 ottelua ja viimeisteli yhden osuman.

Nuori Eemeli Virta siirtyi Lahteen ja FC Reippaaseen 2017 ja seuraavana kautena hän nousi liigajoukkueen mukaan. Hiljalleen Virta vakiinnutti paikkansa FC Lahden avauksessa ja hän jatkaa tutussa ympäristössä mielellään. Kyseinen kausi oli kuitenkin keskikentän taiturille rikkonainen.

– Tämä kausi oli rikkonainen. Tavoitteena on, että ensi kausi on ehjempi ja sitä kautta parempi. Vaikka aikanani on vaihtunut valmentajia, niin ympäristö on tuttu. Aikaa ei mene sopeutumiseen ympäristön osalta, vaikka muutoksia ensi kauteen varmasti tulee. Haluan, että tuleva kausi on minulle paras koskaan täällä ja saavutamme myös parhaan sijoituksen joukkueena, Virta tiivistää.

FC Lahden päävalmentaja Toni Lindberg on tyytyväinen yhden keskikentän moottorinsa jatkoon. Lindberg uskoo, että Virta nousee Veikkausliigan eliittiin omalla pelipaikallaan. Päävalmentajan mukaan keskikenttämies on tärkeä palanen joukkuetta myös ensi kaudella.

– Hän on upea persoona. Hän on valmis tekemään töitä. Valitettavasti hänellä oli rikkonainen kausi, eikä hän päässyt tällä kaudella nousemaan jo sinne liigan eliittiin kutospaikalla, jossa hän on jo osoittanut, ei pelkästään potentiaalia vaan myös konkretiaa paikaltaan. Odotan yhteistyötä hänen kanssaan. Keskustelimme yhteisistä tavoitteista ja ne kohtasivat. Minulla on vahva usko, että Eemelin ensi kausi on ehjä ja ensi kaudella näemme parasta Eemeli Virtaa, jota on koskaan nähty. Hän on parhaimmillaan kutospaikalla ja hän pystyy kääntymään linjojen välissä. Hän pystyy edistämään peliä ja pystyy myös olemaan vahva puolustussuuntaan. Hän on rauhallinen pallon kanssa ja hänellä on monipuolinen potkuvalikoima. Hän on jo vahvasti liigan kärkeä omalla pelipaikallaan. Olen erittäin hyvillä fiiliksillä Eemelin sopimuksesta. Nyt meillä on taas yksi palanen tätä työteliästä ja kyvykästä FC Lahtea ensi kaudeksi, Lindberg kehuu

Virta on pelannut FC Lahden paidassa jo komeat 106 Veikkausliiga-ottelua. Hän on viimeistellyt myös neljä maalia.

Eemeli Virta on Lainion Akun kummipelaaja.

FC Lahdella on Virran sopimuksen myötä koossaan ensi kaudelle 15 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat ovat maalivahdit Anton Munukka ja Osku Maukonen sekä kenttäpelaajat Pablo Andrade, Eemil Laamanen, Akseli Puukko, Daniel Koskipalo, Julius Tauriainen, Bubacar Djaló, Samuel Pasanen, Tommi Jäntti, Viljami Jokiranta, Marius Könkkölä, Vilho Huovila ja Onni Hänninen.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Aleksi Tikkala